Blogi: Timo Vihavainen, ma 12.11.2018 23:09

Muistoja lännestä

Suomalaisilla paikoilla

 

Joskus maailmassa lienee ollut käytössä sananparsi De ä min, sa finnen om Stockholm! Sen ymmärrämme liioitteluksi, mutta ei savua ilman tulta. Muodostivatko itse asiassa Tukholman tienoo ja Varsinais-Suomi yhden, meren yhdistämän kokonaisuuden, voi spekuloida ja niinhän on tehtykin.

Kuten Pietarissa, toki myös tuolla läheisen lännen suunnalla on suomalaismuistoja ja niitä varmasti löytyisi paljonkin, jos joku ottaisi asiakseen koota niitä yhteen (tyyliin se ja se oli täällä silloin ja silloin).

Olihan kyseessä sentään meidän pääkaupunkimme. Turkuhan ei oikein hyvin ole juuri koskaan sellaista roolia täyttänyt, kun sen rooli on rajoittunut enimmäkseen kirkolliseen ja oikeudelliseen hallintoon. Suomen keskushallinto siellä oli vain muutaman vuoden.

Vanhoja suomalaismuistoja löytyy myös Tukholman lähistöltä. Täällähän ovat niin Sigtuna (kuka saa kunnian sen polttamisesta, taitaa yhä olla kiistanalaista) kuin Moran kivet. Ja Uppsalassa (tai Upsalassa) meidänkin kuninkaamme kruunattiin.

Olin jo ehtinyt unohtaa, miten suomalaispitoinen on Kustaa Vaasan hautamuistomerkki Uppsalan tuomiokirkossa. Siinähän on, paitsi tuota hienoa ja ensimmäistä tunnettua Suomen (suuriruhtinaskunnan) vaakunaa, myös Suomen maakuntien vaakunat ja äkkiä katsoen näyttää siltä, että ne muodostavat puolet kaikista.

Se taitaa olla liioittelua, mutta tukee taas kerran sitä näkemystä, jonka mukaan Suomen asema valtakunnassa oli vielä 1500-luvulla hyvin huomattava, kutistuakseen sitten suurvaltakauden myötä, kun maamme painoarvo väheni. Kielikin joutui ahdinkoon.

Muuten, Uppsalassa oleva Suomen leijona on identtinen nykyisen vaakunaeläimemme kanssa. Autonomian ajalla se sen sijaan usein kuvattiin kahta miekkaa käpälissään pitäväksi otukseksi, ei suinkaan käyrää sapelia halventavasti polkevaksi.

Ja ne viime vuosikymmeninä muodikkaiksi tulleet väitteet siitä, ettei mitään Suomea olisi ollut olemassa ennen kuin se 1800-luvulla, voi tietenkin jättää omaan arvoonsa, erään omituisen aikakauden ilmentymiksi.

Eipä niitä Suomen kronikoitakaan olisi voitu eri vaiheissa kirjoittaa, mikäli itse kohde olisi puuttunut ja sama tietysti koskee vaakunaa. Toki Suomea enempää kuin useimpia muitakaan maita ei ollut nykyaikaisen kansallisvaltion mielessä ennen kuin ”nykyaikana” eli siis verrattain myöhään. Rajapyykin voinee sijoittaa hieman makunsa mukaan.

Mutta melko suomalaiselta se Uppsala tuntuu, jos asiaa siltä kannalta ajattelee. Kuorissa, Maunu Ladonlukon vieressä lepää Viipurin linnan isäntä ja moninkertainen valtionhoitaja Kaarle Knutinpoika Bonde, toisessa makaa rentoutuneen näköisenä herttuamme Juhana III ja täällähän se Erik Pyhäkin ilmoittaa olevansa -olipa hän sitten joskus olemassa tai ei, legenda ainakin on ja tosiasiahan sekin on.

Tukholmassa halusin viimeinkin käydä katsomassa jumalanpalveluksen suomalaisessa kirkossa. Siellä se messu myös pidettiin, vaikka tällä kertaa ruotsiksi. Pappi, tai tässä tapauksessa papitar toi jostakin syystä mieleen lastentarhanopettajan iloisessa touhukkuudessaan. Ehtoollisella kävijät tekivät ristinmerkkejä.

 Isänpäivän kunniaksi olisi ollut vielä tarjolla kakkukahvit, mutta henkilökohtaisen ravitsemustilanteen takia ne harkittiin jätettäväksi väliin.

Sivumennen sanoen, kirkon -entisen linnan pallohuoneen- kattokruunuista kaksi on tuotu Nevanlinnasta li siis nykyisessä Pietarissa Ohta-joen suistossa sijainneesta kaupungista. Sen nimi ruotsiksi oli Nyen, latinaksi Neovia, josta suku Neovius. Kovin olivat kruunut komeita ja myös samannäköisiä kuin kolmas, Riddarholmin kirkosta periytyvä.

Tuossa jälkimmäisessä hautakirkossa on tunnetusti serafiimiritarikunnan jäsenten vaakunat. Heille laaditaan sellaiset, ellei niitä entuudestaan ole.

Svinhufvudilla ja Mannerheimillä ne tietenkin olivat jo valmiina, mutta Relander, Paasikivi ja Kekkonen ja heidän seuraajansa ovat sitten saaneet itselleen uudet. Jokaisessa vaakunassa on vaalilause, joka Kekkosella on Sitä kuusta kuuleminen.

 Niinistöllä lause on Juurista voimaa. Hänen vaakunansa taisi olla vain linnan serafiimisalissa, en ainakaan huomannut sitä (vielä) kirkon seinässä.

Kalmarin unionin aika ei ole mitenkään vahvasti esillä Tukholmassa, vaikka sillä mielestäni on pysyvä opettavainen arvo. Brunkebergin taistelun muistoksi lienee valtionpankin lähellä viisi mitalia tapahtuman muistoksi, niitä en suoraan sanoen ole hoksannut. Myös Suurkirkon upea Pyhä Yrjö on kuulemma hankittu tuon voiton kunniaksi.

Kyseessähän on lyypekkiläisen Bernt Notken teos, saman, jonka Kuolemantanssia voimme ihailla Tallinnan Nikokain (Nigulisten) kirkossa. Tai näinhän sitä on väitetty, nykyään kuulemma epäillään.

Joka tapauksessa vapautuminen unionista vaati kerran veronsa. Eron eli niin sanoakseni Svexitin estämiseksi sortaja turvautui halpamaisuuksiin ja Kristian II Tyranni mestautti satakunta unioniskeptikkoa Suurtorilla vuonna 1520. En muuten muista, että tästäkään asiasta olisi siellä muistotaulua, ehkä onkin, nyt en etsinyt.

Joka tapauksessa suuria olivat ne onnettomuudet, joita muuan eurooppalainen unioni kerran aiheutti niille valtakunnan osille, joilla oli eri intressit kuin Keski-Eurooppaan ankkuroituneella Tanskalla. Periferia sai paljon ja kauan kärsiä juuttien mielivaltaa. Sitähän riitti meilläkin, merirosvoista ja unionin kannattajista tuli kerran synonyymejä.

No, nykyään asiat toki näyttävät olevan paremmin. Suokoon luoja, että tämä asiain tila jatkuisi. Tuntuu siltä, että Ruotsi on monessa suhteessa osannut ottaa historiastaan opiksi. Tämä tuntui heijastuvan myös niiden parin kirjan sivuilla, jotka ostin divarista: Rysshärjningar i Roslagen ja Rysshärjningarna på Ostkusten sommaren 1719.

Kaarle Juhanan muisto näyttää tässä vanhassa emämaassamme olevan arvossaan, kun taas meillä historiattomat kauppakamarinulikat pyrkivät koko uuden valtakuntamme asioista määräämään, ilman, että kukaan kykenisi menoa jarruttamaan.

 

Timo Vihavainen ma 12.11. 23:09

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01. 23:10

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

Ranskan jälkivaikutusta

ke 09.01. 23:15

Fingerporilainen aikakausi

ti 08.01. 22:27

Eselin

ma 07.01. 22:32

Pois nälkärajalta

su 06.01. 22:33

Ohranointia

la 05.01. 22:59

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Arvopohjista ja pedofiliasta

to 17.01.2019 10:50

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40