Blogi: Vieraskynä , su 11.11.2018 01:16

Naistennis ja feminismi

Syyskuussa pelattiin New Yorkissa Yhdysvaltain avoimen tenniskilpailun naisten loppuottelu, mikä herätti huomiota myös urheilupiirien ulkopuolella. Serena Williamsin kiukunpuuska, mailan heittely, tuomarin nimittely ja uhriksi heittäytyminen senkin jälkeen kun hänen valmentajansa oli tunnustanut antaneensa hänelle kiellettyjä ohjeita pelin aikana, nostatti vain hänen mainettaan naistenniksen tasa-arvon puolesta taistelijana. Vanha mestari Billie Jean King twiittasi, naisten eriarvoinen kohtelu tenniksessä on tunnustettava, naisia pidetään hysteerikkoina, kun taas miehet saavat kiitosta rohkeista puheistaan, eikä heille tule jälkiseuraamuksia.

Williams oli syyttänyt tuomaria valehtelijaksi ja varkaaksi, koska menetti käytöksensä takia pisteitä. King kirjoitti, että tuomari oli käyttänyt väärin auktoriteettiasemaansa, ja Williams on nyt avannut ansiokkaasti tenniksessä vallitsevia kaksoisstandardeja. People Magazine kertoi, että Williams on antanut meille voimaannuttavan viestin naisten yhdenmukaisen kohtelun puolesta.

Steve Turley palasi videossaan otteluun sen merkittävyyden vuoksi, siinä näkyy muutos, mikä suhtautumisessamme urheiluun on tapahtunut. Sillä on merkitystä, mitä me urheilun oletamme olevan. Historiallisesti läntisessä sivilisaatiossa filosofien näkemys urheiluun tiivistyi ajatukseen ”kauniista ja hyvästä”. Todellinen urheilija osoitti mielen ja kehon hallintaa. Varhainen kirkko poimi urheilun merkityksestä mallia kristityn elämän peruspiirteisiin engkratian, itsekontrollin klassisen hyveen muodostumisessa.

Itsehallinnan korostaminen katosi urheilusta todennäköisesti ainakin osittain sekularisaatioprosessin aikana, kirjoittaa modernin urheilun tutkija Allen Guttmann. 1900-luvun alussa urheilu sai aseman ”eräänlaisena maallisena uskontona”. Säännöt standardoitiin, tilastot määriteltiin ja pelaajat ammattilaistuivat.

Vaikka tuomari Williams - Naomi Osaka -kamppailussa noudatti tiukasti sääntöjä, syytti Williams häntä seksismistä, miehiä ei rangaista yhtä herkästi kuin naisia. Naisten Tennisliitto ja USAn Tennisliitto asettuivat Williamsin puolelle, Kansainvälinen Tennisliitto ja Roger Federer puolustivat tuomaria, myös tilastot osoittavat, että USAn avoimissa on käsitelty 86 sääntörikkomusta miesten peleissä ja vain 22 naisten peleissä.

Bob Christiansson, 67-vuotias kokenut tennistuomari, pitää Williamsin väitteitä seksismistä tuulesta temmattuina, kokemus osoittaa päinvastaista, naisia kohdellaan lempeämmin. Säännöissä ei ole kirjattuna seksismi-rikkomusta, silti nykypolvien feministit tarttuvat tuohon sanaan. Kun asiat eivät suju suunnitelmien mukaan, vanha vasemmistolainen taktiikka on syyttää vastustajaa seksismistä, kiihkoilusta, rasismista, fasismista, homofobiasta jne. Tällaisessa ilmapiirissä synnytetään pelkoa esittää poikkeavia mielipiteitä.

Urheilun modernisaatio on korvannut klassisen hyveen käsitteen poliittisella korrektiudella ja maallisella etiikalla. Nykyisin urheiluseurat käyttävät mainettaan ja varallisuuttaan edistääkseen feminismiä ja monikulttuurisuutta, ja ajavat erilaisten vähemmistöjen oikeuksia. Serena Williamsin hyökkäävä käytös kertoo, millainen suuntaus hallitsee ammattiurheilua tällä hetkellä, ja on erittäin kuvaava esimerkki tavasta, millä kilpailulliset hyveet on korvattu uhriutumisella ja poliittisen korrektiuden pseudohyveillä.

Williamsin tunnepitoinen lapsellinen käytös muutettiin oudoksi rohkeuden osoitukseksi - melkein huonon käytöksen puhdistavaksi marttyyriudeksi, koska teko tapahtui naisten oikeuksien puolesta. Tapaus osoittaa, kuinka epärehellistä ja moraalisesti tuomittavaa on poliittinen korrektius, tämänkin tapauksen ainut todellinen kaksoisstandardi.

Naisten ja miesten välisiin eroihin urheilussa on alettu kiinnittää huomiota. Jos ylipäätään halutaan puhua kaksoisstandardeista tenniksessä, niin miksei ottelun koostumusta voisi rakentaa naisille yhtä vaativaksi kuin miehille. Miesten tennis vetää paremmin yleisöä ja siinä liikkuu suuremmat rahat, kuitenkin 14 kolmestakymmenestä parhaiten palkatusta tennispelaajasta kautta aikain on naisia. V. 1973 pelattiin kuuluisa tennisottelu naisasianaisena tunnetun Billie Jean Kingin ja sovinistisiaksi itsensä nimenneen Kingiä parikymmentä vuotta vanhemman entisen Wimbledon-voittajan Bobby Riggsin kesken.

Riggs oli jo helposti voittanut hermostuneen Margaret Courtin, mutta huippukuntoista Kingiä hän ei lyönyt. Ottelusta on tehty dokumenttifilmi The Battle of the sexes, mikä on voimaannuttanut feministejä, jotka muistelevat julkisovinistista urheilumaailmaa vastaan käytyä naisliikkeen työtä.

Postmodernistinen vasemmisto kieltää biologiset erot, biologiaan perustuvaa sukupuolta ei ole. Tieteelliset faktat asetetaan kyseenalaisiksi edistettäessä gender-ideologiaa. Kansainvälisen pyöräilyliiton naisten ratapyöräilyn maailmanmestaruuden voitti tänä vuonna transsukupuolinen Rachel McKinnon, tiellä ”tasa-arvoon” on siis edistytty lisää.

Kuitenkin naisten ja miesten välillä on kiistämättömiä luonnontieteellisiä eroja, vasta tunnustamalla nuo erot, voidaan käydä laillisuutta muuttavaa poliittista keskustelua. Suffragetit, varhaisemmat feministit taistelivat laissa olevia tasa-arvon vastaisia sääntöjä vastaan.

Nykyfeministit ovat 1960-luvulta alkaen pyrkineet kääntämään kulttuurisesti epätasa-arvoisiksi kokemansa asiat, sukupuolinormit ja naisen roolin ylösalaisin. Joukkoajattelun myrkyllisyys paljastuu syytöksissä, joista kuultaa läpi projektio. Williamsin tapauksessa tuomarin syyttäminen oli vain epärehellinen yritys peittää oma ruma käytös. Kohu syntyi ja Williamsin näkökulma peitti tosiasiat alleen, naisasiaa se ei näyttänyt häiritsevän.

 

Lähteet

Kangasniemi, S., Tietämättömyyttä mailalla päähän. Helsingin Sanomat 18.9.2018.

Transgender athlete wins women’s cycling championship. Katie Londoll Tweet 15.10.2018.

Turley, S., Why Serena Williams’ US Open meltdown matters! Youtube 10.9.2018.

Ventureya, S., Perpetuating the gender myth in sports. Crisis-magazine 21.9.2018.

 

Kirjoittaja on Hilkka Axelsen, eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja, FM yleinen historia.

 

Vieraskynä su 11.11. 01:16

Vieraskynä

Oikean Median vieraskynä -blogiin poimitaan mielenkiintoisia kirjoituksia henkilöiltä, jotka kirjoittavat harvemmin tai eivät voi omalla nimellään kirjoittaa valitsemistaan aiheista.

tuoreimmat

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06. 23:35

Ei palata pakkoruotsiin, vaan tähdätään tulevaisuuteen

ma 03.06. 23:35

Hölmöläisten hommaa

su 02.06. 12:34

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05. 01:36

Suomalaisille jatkossakin maitoa ja bensaa!

to 16.05. 22:33

Kadonnut maskuliinisuus ja puolustuskyvytön kristillinen länsi

pe 26.04. 00:01

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04. 00:43

Suomalaisten etua ajetaan kahdessa rintamassa

su 14.04. 16:01

Islamin kulttuurivaikutus väitetyn maltillisuuden näkökulmasta

ti 09.04. 23:47

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03. 20:01

blogit

Vieraskynä

Globalisti Paavi ja kapinalliset papit

ma 10.06.2019 23:35

Juha Ahvio

"Vihapuheen" torjunta, sananvapauden rajoittaminen ja ilmastohulluus etenevät

la 15.06.2019 22:54

Professorin Ajatuksia

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

ti 18.06.2019 00:41

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Uutisointi europarlamenttivaaleista harhaanjohtavaa: Mitä jäikään kertomatta?

to 30.05.2019 02:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Etiopialaiset mysteerimiehet junassa

ma 17.06.2019 13:44

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06.2019 22:51

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Tuomioistuin poliittisena toimijana?

to 13.06.2019 22:46

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06.2019 11:46

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06.2019 01:04

Matti Viren

Hiilinielut ja markkinatalous

ti 11.06.2019 23:28