Blogi: Timo Vihavainen, ke 31.10.2018 23:04

Hullunkurista väkeä

Hullunkuriset henkilöt ja kalvi-Suomi

 

Arto Luukkanen, Nettipoliisi Hansu Hujasen ihmeelliset seikkailut. Atrain&Nord 2018, 287 s.

 

Vaimo sai taas syytä torumiseen, kun oli vähän väliä pakko hohotella täyttä kurkkua. Meinasi välillä henkikin loppua, mutta löytyi sentään. Onneksi ei kylkiluita murtunut.

Syynä oli Arto Luukkasen Merja Virkki -sarjan kolmas osa, jossa vanhaan tapaan suomalaisen ja eurooppalaisen politiikan ja kulttuurin viattoman kuoren alta löytyykin hirmuinen mielikuvitusmaailma, jonka hahmot kasvavat gargantuamaisiin mittoihin.

Tyylilajia voisi muodikkaasti nimittää burleskiksi. Kirjan henkilöt ovat aikamme julkkiksia Suomesta ja Euroopasta, useimmat esiintyvät uudella nimellä, mutta heidän esikuvansa on helppo tunnistaa.

 Tai paremminkin voisi sanoa, että ne muistuttavat suuresti olemassa olevia henkilöitä, vaikka heistä on muokattu hurjia karikatyyrejä.

Nimet ovat oma lukunsa. Kirjassa huseeraavat niin pääministeri Iso Örjäke kuin arkkimandriitta Nektariaanus ja skeema-igumeeni Skumppariaanus. Minä-puolueen tähdet ovat nimeltään Claudio Sylvesteri Utriainen ja Lampsuhuuli Karuna Alakannel. Kirjamessujen uusi johtaja on 14-vuotias suurkirjailija Yve Volkswagen. Euroopan komission suurkomissaari taas on nimeltään Krank aus der Wunderbar.

Luukkanen on parhaimmillaan kuvatessaan henkilögalleriaansa, jonka touhut repeävät välillä hurjaksi tappeluksi tai irstailuksi, niin valtioneuvoston linnassa tai Uudessa Valamossa kuin ollaankin.

Erikoisia nämä hahmot ovat habitukseltaankin. Yksi on eltaantuneen mikkihiiren näköinen, suuri kirjailija on pukeutunut fantasia-asuun, jossa on sekoittuneena Juudean ylipappia ja gaalaisäntää. Jollakin on lehmänlannalla kovetettu hiuslaite ja toinen taas on pukeutunut roomalaiseen toogaan ja vaeltaa kantotuolissa kirjamessujen halki.

Epäilemättä näitä karikatyyrejä voi pitää mauttominakin ja joitakin ne saattavat jopa loukata, mutta tokihan kirjailijalla on oikeus päästää mielikuvituksensa valloilleen hahmoja luodessaan. Mieleen tulevat tässä niin Gogol kuin Ilmari Kianto. Toki Luukkanen on vähän villimpi.

Mitä tulee itse kirjan juoneen, se on parodia agenttitarinasta, jossa jamesbondin roolia hoitaa riuska tyttö tai nuori nainen. Eikös tämä itse asiassa tarkoitakin sitä, että romaania on pidettävä feministisenä? Ai ei vai? No, voisi ainakin yrittää.

Joka tapauksessa riuskaotteinen sankaritar saapuu aina tarvittaessa paikalle kuin deus ex machina ja tekee selvää jälkeä konnista, olivatpa kyseessä tavalliset agentit ja torpedot tai itse suurkomisaari. Viime mainittu muuten ottaa nettipoliisi Hujasen vastaan valtavassa huvijahdissa, jonka varusteisiin kuuluvat muun muassa vuorikiipeilyseinä ja kaksi helikopteritasannetta.

Huvijahti kuitenkin upotetaan armotta, mutta enpä ryhdy tässä paljastamaan juonta sen enempää. Ehkäpä juonen rooli koko kirjassa on vain se, että se on tehty, kun lukijat sellaista yleensä odottavat. Kirjan varsinainen anti on muualla.

Minun mielestäni parasta ja aidointa on se, mitä Luukkanen löytää ruotiessaan nykykulttuuria, sanan laajassa merkityksessä.

Kirjoittaja kuvaa poliisivaltion perustamista ja kansalaisten valvonnan lisäämistä muun muassa urkkijajärjestelmän avulla. Suuren agenttiverkoston kovan ytimen muodostavat ikääntyvät kotirouvat, jotka omaavat syväpöyristymisen taidon ja joiden elämään tuo sisältöä naapurien ja muidenkin asioiden sorkkiminen ja kurkistelu.

Hansu Hujasesta, joka aloitti tavallisena nettipoliisina, kasvaa lopulta koko uuden, uljaan maailman symboli, sillä hänen johdollaan on kehitetty myös algoritmi, joka paljastaa ihmisten epäkorrekteja ajatuksia ja siis mahdollistaa viharikosten torjunnan jo ennen niiden suorittamista tai suunnitteluakaan.

Koska uudella ihmisellä tekojen on vastattava sanoja, tulee kalvikulttuurista koko uuden ja uljaan yhteiskunnan perusta ja sen laskijaan aletaan kohdistaa suoranaista henkilönpalvontaa. On siis päästy Neuvostoliiton 1930-luvun tapaiseen tilanteeseen.

Kaikkia ei kuitenkaan ole ohjelmoitu ja itse asiassa juuri poliisit, Lapin turmeltumattomat poliisit, pettävät Hansun luottamuksen ja siitä alkaakin alamäki, joka viimein johtaa onnelliseen loppuun eli niin sanottujen Hansu-lakien kumoamiseen.

Myös itse Hansun, samoin kuin pääministerin eli ison Örjäkkeen kohtalo on lohdullinen. Dystopiasta on kuin onkin paluutie.

Mutta miksi kaikki kirjassa kerrotut hurjat seikkailut oikein tapahtuvat? Tässä on mielestäni kirjan heikoin kohta, sillä siinä on jouduttu kehittelemään fantasioita myös nykyisistä politiikan vaikuttajista ja instituutioista.

Eiväthän kyseessä tietenkään ole mitkään vakavasti otettavat salaliittoteoriat ja toki on sallittua kirjoittaa myös parodiaa aiheesta kuin aiheesta. Kirjoittajan kunniaksi on myös sanottava, ettei tässä niteessä ole mainittavsti nimenomaan puoluepoliittista ainesta.

Periaatteessahan sitä ei ole yhtään, sillä toki kirjoittaja lähtee siitä, että kaikki on mielikuvitusta, jota se onkin.

 Todellisuus on kuitenkin yhä useammin muuttunut sellaiseksi, että se on jo valmista parodiaa. Niinpä esimerkiksi minä-puolueella ja sen touhuilla on aivan ilmeisiä vastaavuuksia erääseen olemassa olevaan puolueeseen.

Mutta ilman tällaisia vastaavuuksia ei olisi sitä hauskuuttakaan, jota kirjasta löytyy roppakaupalla. Tilanne on vähän kuin Kekkosen aikana: ellei Kekkonen olisi ollut juuri sellainen kuin oli, olisi pilapiirtäjä Kari jäänyt vaille loistavia aiheita ja koko kansamme vaille makeita nauruja.

 

Timo Vihavainen ke 31.10. 23:04

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01. 23:10

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

Ranskan jälkivaikutusta

ke 09.01. 23:15

Fingerporilainen aikakausi

ti 08.01. 22:27

Eselin

ma 07.01. 22:32

Pois nälkärajalta

su 06.01. 22:33

Ohranointia

la 05.01. 22:59

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40