Blogi: Timo Vihavainen, to 25.10.2018 23:30

Polyamoristi ja heimousmies

Navalta navalle.

Panu Rajala, Suomussalmen sulttaani. Ilmari Kiannon elämä. SKS 2018, 525 s.

 

Ilmari Kianto kuuluu lempikirjailijoihini, mutta ymmärrän hyvin, etteivät kaikki ole samaa mieltä. Kirjailijan luonne on hankala, hän on nuorena rasittava märehtijä ja saamaton naisten kiusaaja, keski-ikäisenä holtittomuuksiin menevä koheltaja ja vanhana yli-ikäinen irstailija, jonka ego on pahasti turvoksissa.

Mutta kaikki tällainenhan kuuluu ihmiselämään ja saamme luvan hyväksyä, etteivät kaikki ole sellaisia kuin ehkä haluaisimme. Sitä paitsi kirjailijan käden jälkihän se vain on se, mikä on lukijalle tärkeää. Vain alamittaiset ääliöt voisivat leimata luovan ihmisen tuotannon sen perusteella, miten suhtautuvat hänen hyveisiinsä ja niiden mahdollisiin puutteisiin elävässä elämässä.

Mutta eihän sellaisia bigotteja enää meidän vuosisadallamme kai enää edes voisi ollakaan? Tai… No, antaa olla.

Joka tapauksessa myös Kiantoon kirjailijana on aikoinaan todella suhtauduttu paljolti sen perusteella, mitä hänen omasta elämästään tiedettiin.

Itse asiassa myös tässä tapauksessa on useinkin tiedetty paljon vähemmän kuin on luultu. Kirjailijan hirmuinen manaus punakaartissa taistelleille naisille (naarassudet!) on kasvanut elämää suuremmaksi symboliksi, jossa kaikki inhimillinen matalamielisyys ikään kuin kiteytyy.

Niinpä anarkistista ja ihmisyyden puolustajasta (Matria-Liisa Nevala) onkin tehty verenhimoinen peto. Tämä ennakkokäsitys on leimannut monien vakavasti otettavienkin kirjoittajien suhtautumista hänen kirjaansa Elämän ja kuoleman kentältä.

Kun Eino Railo heti vuonna 1918 kieltäytyi sitä julkaisemasta, ovat jotkut tulkinneet syyksi sen, että kirja muka oli niin raakalaismainen. Moista vuodatusta ei tietenkään viitsinyt eikä tarvinnut lukeakaan…

Itse asiassahan tätä tuoreeltaan kirjoitettua kirjaa on nimitettävä lähinnä pasifistiseksi. Tämäkin asia kuvaa kirjoittajan ailahtelevaisuutta. Hän saattoi tempautua asioihin mukaan aivan harkitsemattomasti ja seurauksia ajattelematta, muttei sentään menettänyt kykyään nähdä, mitä ympärillä oikeastaan tapahtui.

Kiannon kirja onkin asetettava F.E. Sillanpään Hurskaan kurjuuden ja Joel Lehtosen Kuolleiden omenapuiden rinnalle, kuten Rajala tekeekin.

Kianto oli kuin olikin aina jonkin sortin tolstoilainen anarkisti ja pasifisti vaikka tempautuikin välillä sotarunojen rustaajaksi ja patsasteli Vienan saloilla Sancho Panzansa kanssa ratsastaen, paikallista rahvasta pelastaakseen vasten sen tahtoakin.

Papin poika Kiannon suhde kirkkoon oli jyrkän kielteinen ja tässä suhteessa hänellä tosiaan oli monia kaltaisiaan Suomessa.

Iso ryssä Tolstoihan se tässäkin kummittelee taustalla ja hänen ideoihinsa kuului myös niin sanottu sukupuolinen puhtaus, joka oli aikansa mania.

Meillä asiaa harrasti erityisesti kirkonmies ja konservatiivinen poliitikko Paavo Virkkunen, joka sivumennen sanoen oli Kiannon hyvä ystävä ja pysyi aina sellaisena. Sangen merkille pantava suhde tämäkin. Siitä oikeastaan tekisi mieli tietää enemmänkin.

Alkoholi kuului sivistyneistön arkipäivään ennen kieltolakia, vaikka kansa tuolloin oli lähes raitista ja keskimäärin kulutettiin väkeviä aivan mitättömässä määrin, vain puoli litraa puhdasta pirtua vuodessa.

Onneton kieltolaki muutti kaiken ja lienee arvioitava, että Suomen kansa oppi ryyppäämään nimenomaan silloin. Myös sivistyneistö jatkoi ryyppäämistään ja monet, anarkisti Kiannon tapaan harjoittivat laajaa kansalaistottelemattomuutta tuota lakia kohtaan, jota ei voitu kunnioittaa.

Kohtuullisen hutikan pyhä veljeskunta, K.H.P.V. kuuluu 1920-luvun ilmiöihin yhdessä vaikkapa Sigurd Wettenhovi-Aspan, Ville Wallgrenin ja vaikkapa Algot Niskan esiintymisten kanssa. Kieltolaki oli eräänlaista sosialismia, valtion kurottumista hallitsemaan kansalaisen yksityiselämää.

Rajala ei pahemmin arvosta tuota kirjasta (K.H.P.V), mutta itse pidän sitä varsin hauskana aikalaiskuvauksena.

Lienee tulkintakysymys, miten kohtuullista Kiannon alkoholinkäyttö oli. Rajalan kirjasta käy ilmi, että ainakin vahoilla päivillä se saattoi olla varsin raisuakin. Mutta mehän elämme väkevien viinojen ja humalajuomisen alueella.

Kiannon naisseikkailut ovat luku sinänsä ja pitkä luku onkin. Olen jossakin blogissani käsitellyt hänen piinaavaa saamattomuttaan haaveellisesti palvotun venuskukkulan juurella ja sitä aikakauden seksikielteisyyttä, jollaista ei nykyään voisi edes kuvitella.

Sen vaikutus koko kulttuuriin oli varmasti tavattoman suuri. Asiasta on kirjoitettu kaikenlaista, mutta siitä huolimatta pelkään, ettei sen koko merkitystä oikein ymmärretä.

Kiannon tuon ajan kirjat ovat tässä suhteessa merkittävä johdatus sellaiseen maailmaan, joka sittemmin on tykkänään hävinnyt. Se saattaa vielä tunkeutua jostakin ikkunasta takaisin, mutta tämä on jo toinen juttu.

Kianto säilytti poikuutensa yli kolmikymmenvuotiaaksi, mutta sen jälkeen hän alkoikin kirmata Elysionin kentillä kuin nuori ori. Tässä tapauksessa nuoruus jatkui aina kahdeksankymppiseksi ja viimeisin sulttaanin aikaansaama raskaus alkoi, kun hän oli puolivälissä kahdeksatta kymmentä. Se kylläkin meni kesken.

Vielä muutama vuosikymmen sitten arveltiin, että jokaiselle ihmiselle oli annettu sukupuolista energiaa vain tietty määrä. Jos sitä käytti säästellen, se kesti kauemmin.

Tällaiselle ei taida olla mitään järkeviä perusteita, mutta Kiannon kohdalla joka tapauksessa kävi niin, että vielä vanhanakin hän veti ilmaisen vastustamattomasti puoleensa nuoria naaraita, jotka sitten usein jäivät hänen taikapiiriinsä. Syynä tuskin olivat vain ukon tarinat ja turinat, joita hänellä kyllä myös riitti.

Kustantamoille Kianto oli todellinen murheenkryyni ja Sillanpään ohella kaiketi Suomen kallein kirjailija. Sillanpää tosin kykeni maksamaan ennakkonsa nobelillaan, mikä sivumennen sanoen harmitti Kiantoa, jonka mielestä F.E.S oli vasta Suomen toiseksi paras kirjailija.

Aikamoinen anarkisti hän oli, tuo Kianto, jonka tylsinäkin pidettyjä kirjoja kannattaa mielestäni aina lukea, sen verran tuoretta ajankuvaa niissä on.

Lukijan -ainakin minun- mielestä Kiannon teksti on sympaattista, mukaansa vetävää, mutta samalla joskus myös moralisoivaa ja jopa saarnaavaa. Jälkimmäinen ei kylläkään ole kovin rasittavaa, kun sen ymmärtää protestiksi aikansa ahdasmielisyyttä vastaan.

Sellaistahan Kianto sai kokea yllin kyllin, niin Moukkalan (Kajaani) kaupungissa kuin jossakin vaiheessa jopa kotipitäjässään Suomussalmella.

Mutta olihan syytä niin sysissä kuin sepässä. Kiannon elämäntyyli oli usein lapsenomaisen holtitonta ja jopa vastuutonta. Lapsia hän siitti niin paljon kuin niitä suvaitsi tulla ja moitti sitten kustantajiaan siitä, etteivät ne koko joukkoa (tai useampia joukkoja) elättäneet.

Rajalan kirja antaa mielestäni sympaattisen ja perustellun kokonaiskuvan Kiannosta, jota niin usein on tulkittu väärin ja kohtuuttomasti. Se on vetävästi kirjoitettu, kuten Rajalan kirjat aina.

Kirjassa on paljon myös kirjailijan julkaisemattomiin teoksiin ja muihin dokumentteihin perustuvaa ainesta, joka antaa asioihin myös toisen näkökulman kuin omassa asiassaan puhunut narsistinen kirjailija.

Itselleni eniten uutta oli Kiannon elämän loppuvaiheita kuvaavassa osassa. Kainosta nuorukaisesta tuli hurja vaari!

Mutta mitä mahtaakaan merkitä kannen verikauhassa oleva apilakokardi? Se jäi minua askarruttamaan. Eihän se voinut sama olla kuin Karjalan otraatalla eli brittien varustamalla legioonalla?

 

Timo Vihavainen to 25.10. 23:30

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

Suomen kielen säilyttäminen

to 07.02. 22:49

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Elin Erssonin uhrit jäivät ilman korvausta

ti 19.02.2019 22:46

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02.2019 10:18

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

"Ilmastokriisi, josta et ole kuullut"

ti 05.02.2019 16:28

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02.2019 22:47

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20