Blogi: Timo Vihavainen, ma 22.10.2018 23:41

Filosofi valtaistuimella

Filosofi hallitsijana

 

Marcus Aurelius, Meditations. With an Introduction by Gregory Hays. The Modern Library, 2003, 191 s.

 

Platonin mielestä hallitsijoiden tulisi olla filosofeja ja joissakin tapauksissa tämä onkin toteutunut. Sekä Leniniä että Stalinia on syytä pitää ainakin jonkinlaisina filosofeina eikä käsitteitä tarvitse paljonkaan venyttää, jotta myös fundeeraava Suomen tasavallan päämies saadaan mahtumaan joukkoon.

Gregory Hays väittää, että Marcus Aurelius sen sijaan tuskin olisi hyväksynyt itsestään filosofin nimeä, vaikka olikin filosofian suuri ystävä. Hän ei näet ollut opettaja eikä julistaja, vaan kirjoitti mietteitään omaan käyttöön, vailla aikomusta julkaista niitä.

Suomenkielisen mietteiden kokoelman nimenä onkin Itselleni. Ei kuitenkaan ole suinkaan selvää, että alkuperäinen nimi, jos sellaista oli, olisi ollut tämä. Joka tapauksessa kirjoitusten osoite on tärkeä. Kirjoittaja tuskin pyrki vakuuttamaan muita kuin itseään eikä tuntenut tarvetta taktikointiin tai muihin helppohintaisiin konsteihin. Koko nykyaikaisen tiedotusopin arsenaali oli niin ollen hänen kannaltaan turhuutta.

Meditaatiot on siis käsikirja omaan käyttöön ja järjestykseltäänkin aika sekava. Samaa asiaa kirjoittaja jaksaa todistella yhä uudelleen tai sitten hän oivaltaa sen yhä uudelleen. Jälkimmäinen vaihtoehto sokealle omaksumiselle lieneekin ainoa mahdollinen.

Marcuksen, vai pitäisikö suomessa käyttää lisänimeä Antoninus, muuan tärkeä periaate on logoksen todellisuus.

Logoksen muistaa jokainen Johanneksen evankeliumin alusta: alussa oli sana, ja sana oli Jumalan tykönä ja sana oli Jumala. Teologit puhuvat pre-eksistenttisestä logoksesta eli siis sanasta ennen olemassaoloa.

Marcuksen teksteistä ilmenee, ainakin minulle, että kirjoittaja on saanut valaistuksen, jossa on havainnut maailmassa olevan horjumattomia luonnonlakeja. Ne ovat olemassa riippumatta siitä, mitä mieltä ihminen niistä on ja niinpä ne on syytä hyväksyä ilman emootioita.

Niinpä kuolemakin tapahtuu, kun on tapahtuakseen ja ihmisen toimet onnistuvat, mikäli ovat logoksen kanssa sopusoinnussa. Olennaista on, mihin hän pyrkii, ei onnistuminen, joka voi olla mahdotonta.

Ehkä voisi anakronistisesti sanoa, että tässä meillä on harvinaisen epäamerikkalainen näkökulma asioihin.

Ihmisen huoleksi jää tämän ajattelijan mukaan vain hoitaa omat emootionsa ja yrittää parhaan ymmärryksensä mukaan tehdä hyvää, joka on sitä sekä tekijän itsensä että yhteisön kannalta. Logos edellyttää myös jälkimmäistä.

Kirjoittaja puhuu välillä jumalista ja välillä Jumalasta, mikä tuntuisi kaipaavan hieman selitystä.

Yleisen käsityksen mukaan tuon ajan kristittyjä pidettiin ateisteina, koska he kielsivät kiivaasti kaikki jumalat, omaansa lukuun ottamatta. Tämän mainitsee myös Hays.

Marcus Aurelius ei suinkaan ollut edes piilokristitty, vaan hänen nimiinsä on pantu jopa kristittyjen vainot, jota Haysin mukaan kuitenkin olivat tuohon aikaan paikallisia ja tuskin hallitsijan inspiroimia. Jotakin hän toki lienee tuosta porukasta kuullut.

Voi kylläkin kuvitella, että keisari, joka uskoi mielentyyneyteen ja eleettömään hyvän tekemiseen, tuskin saattoi arvostaa mysteeriuskonnon kiliasteja, jotka puhuivat ylösnousemuksesta, syntien mystisestä anteeksisaamisesta ja vastaavista mielettömyyksistä.

Moinen tolkuton ideologia, joka kielsi myös keisariuden pyhyyden, oli yhteiskunnan ja valtion kannalta vahingollinen. Mietiskelyjen perusteella on kuitenkin vaikea uskoa, että hallitsija olisi alentunut tuomitsemaan ihmisikä pelkästään tuomion välinearvon takia.

Ainakin itse olen taipuvaisempi kuvittelemaan, että Marcus Aurelius uskoi menettelevänsä oikein, kun ja jos hän ylipäätään tuomitsi kristittyjä. Oliko ratkaisu oikea myös objektiivisesta näkökulmasta on taas kysymys sinänsä eikä lainkaan epäkiinnostava.

Roomalainen yhteiskunta oli erittäin väkivaltainen ja epäoikeudenmukainen ja ainakin nyt, jälkikristillisestä perspektiivistä katsoen, tuntuu siltä, että kristinusko viime kädessä pehmensi sen särmiä, niin mieletön liike kuin tuon ajan mittapuulla olikin kyseessä.

Sivumennen sanoen, Marcus Aureliuksella on voimakas usko siihen, että maailmassa alemmat ovat olemassa palvellakseen ylempää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään sukuperään liittyvää perinnöllistä arvoa.

Epiktetos, joka oli vapautettu orja, kuuluu kirjoittajan hierarkiassa korkeimmalle tasolle, kun taas keisari Nero on esimerkki kehnoudesta. Tässä tapaamme antiikin aikana sinänsä yleisen ajatuksen hyveestä ihmisen arvon määrääjänä.

Kristityillä armo saattoi sen sijaan käydä kaiken muun yli, mikä lienee ollut sen suurin innovaatio ajan ideologisissa taisteluissa.

Mietteet on julkaistu sarjassa Modern Library, jonka toimituskuntaan on muuten värvätty amerikkalaisen älymystön huippu ja vähän muitakin.

Minusta sarjan nimi on huomionarvoinen, ottaen huomioon kirjan iän. Toki muitakin yhtä vanhoja ja vanhempiakin tuoreutensa säilyttäneitä kirjoja on olemassa. Joka tapauksessa Marcus Aureliuksen konstailematon pyrkimys rehellisyyteen ja selkeyteen ihmiselämän kaikkein perustavimmissa asioissa puhuttelee tänäkin päivänä.

Stoalaisuuden periaatteet voimme löytää muualtakin, mutta mielestäni erikoisia herkkuja ovat ne konkreettiset kuvaukset ihmisistä ja heidän hyveistään, joita kirjoittaja pohdiskelee kirjan ensimmäisessä luvussa, jossa puhutaan velasta eri henkilöille ja siitä opista, jota eri ihmisiltä on saatu.

Ajatelkaamme keisarin kuvausta äidistään, joka kunnioitti jumalaisia asioita, oli antelias eikä edes voinut kuvitella väärin tekemistä. Sitä paitsi hän eli hyvin vaatimattomasti –ei missään mielessä rikkaiden tavoin…

Muuan Sextus taas oli opettanut ystävällisyyttä sekä elämää ilman intohimoja, mutta silti täynnä rakkautta.

Maximus taas opetti tekemään työtä valittamatta ja sai syystäkin ihmiset uskomaan, että hän aina sanoi mitä tarkoitti ja että se tapahtui ilman pahantahtoisuutta.

Keisari osasi myös kiittää siitä, mitä ei ollut tapahtunut: ettei hän ollut joutunut isoisänsä tyttöystävän kasvatettavaksi pitemmäksi aikaa kuin oli ja ettei hän menettänyt poikuuttaan liian aikaisin.

Vaimo taas oli aarre: tottelevainen, rakastava ja nöyrä. Lapset olivat syntyneet normaaleina ja terveinä ja olivat saaneet hyvät opettajat ja niin edelleen.

Kenelläpä ei tällaisista asioista olisi paljon kiitoksen syytä, olipa hän keisari tai ei. Mikäli taas logos toi onnettomuuksia, niihin oli osattava suhtautua välttämättömyytenä, ilman primitiivisiä ja turhia emootioita.

Vanhuudessa oli paljon erityistä viehätystä: siinä oli oma kauneutensa, kuten oliiveilla juuri ennen niiden putoamista.

Huonoakin maailmassa oli ja se liittyi ihmisen luonteeseen. Ihminen ei ollut pelkkää logosta.

 Luonteen paheita olivat pimeys, naismaisuus, ja itsepäisyys, sen symboleja susi, lammas, lapsi, hullu, huijari, pelle, kauppias ja tyranni…

Kirjoittajan tarkoituksia pystyy tuskin kukaan joka kohdassa selvittämään, mutta se tuskin on oleellista. Kirjan kiinnostavuus on ainakin siinä, että se tarttuu ikuisesti tuoreisiin aiheisiin ilman sitä kulttuurin painolastia, joka on ominaista vaikkapa meidän omalle ajallemme, joka ei juuri kunnostaudu nöyryydellään logoksen edessä.

 

Timo Vihavainen ma 22.10. 23:41

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Imperiumin rajat

ke 26.06. 23:57

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06. 00:07

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

blogit

Vieraskynä

Kirkko ja Pride - Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta

to 27.06.2019 00:12

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Demarit pettivät tanskalaiset

ke 26.06.2019 23:51

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Imperiumin rajat

ke 26.06.2019 23:57

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19