Blogi: Timo Vihavainen, ma 15.10.2018 23:23

Tiitisen satupuu?

Tiitisen satupuu?

 

Pakka Ervasti & Seppo Tiitinen, Tiitinen. Vakoilijoita ja veijareita. Otava 2018, 252 s.

 

Assosiaatio Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuhun tuli ihan tahattomasti. Itse asiassa odotin, että Seppo Tiitisen muistelmat ovat hyvin kuivaa tekstiä ilman naurunvirneitä. Satuilua tältä virkamieshahmolta, jolle Kansan Uutisten sarjakuva Usko Kyykän seikkailut antoi koodinimen ”Isä”, en kyllä odottanutkaan.

Tiitinen on minusta ulkoisesti aina tehnyt todellisen salaneuvoksen vaikutelman. Kun hän panee suunsa kiinni, niin se myös pysyy ja sitähän tuossa virassa vaaditaan, jos mitä.

Vaikutelmaa on vahvistanut erityisesti ns. Tiitisen listan kohtalo, eikä sen ”pimittäjä” ole muistaakseni vaivautunut asiaa edes kommentoimaan. Moni herkkähermoisempi olisi mediamyrskyn raivotessa jo ainakin selitellyt ummet ja lammet.

Mutta mitä kelpo tiedustelupäällikkö oikeastaan voi kertoa menneisyydestään? Eivätkö kaikki kiinnostavat asiat ole yhä salaisia?

Suurelta osalta näin taitaa ollakin ja ne muistiinpanot salaisista keskusteluista, jotka Tiitinen itse teki, pysyvät yhä salaisina. Sen sijaan voi kyllä kertoa arkirutiineista ja erinäisistä tapauksista, joissa muuten päähenkilöt usein esiintyvät omilla nimillään.

Yhteydenpito Neuvostoliiton tiedusteluun oli aikoinaan tosiaan maan tapa ja esimerkiksi Kekkosen ja monen muunkin tärkein tapa olla yhteydessä naapuriin. Niinpä suurlähettiläänä Moskovassa saattoi toimia aivan vajaakykyinen henkilö, joka toki pystyi postitoimistoa hoitamaan.

Helsingissä oli tavallaan sama juttu. Lähetystöneuvos Vladimirov, KGB:n kenraaliluutnantti piti toimikaudellaan huolta kontakteista ja oli kovin vihainen ja mustasukkainen suurlähettiläs Stepanoville, joka rupesi hänen kilpailijakseen.

Muistelmien mukaan Vladimirov oli myös Tiitisen kanssa niin läheisissä yhteyksissä, perheystävänä, että itse asiassa moisen olisi jo pitänyt johtaa suojelupoliisin reagointiin, jos kyseessä olisi ollut jokin toinen henkilö, presidenttitasoa lukuun ottamatta.

Mutta mikä sopii Juppiterille, ei sovi härälle. En itse asiassa epäile sitä, että tuon kaltainen suhde saattoi hyvinkin palvella parhaiten Suomen asiaa sen ajan oloissa. Ja luulen kyllä, että sitä myös Tiitinen pyrki tekemään.

Mitä tulee itse kuuluisaan Tiitisen listaan, kuittaa kirjoittaja sen varsin merkityksettömäksi paperiksi ja vakuuttaa, ettei edes muista, mitä nimiä siellä oli.

Se, joka on edes jossakin määrin selvillä siitä, miten salaiset palvelut työskentelevät, ymmärtää, että ainakaan pelkän listan ja siinä olevien mahdollisten koodinimien olemassaolo ei kerro vielä yhtään mitään siitä, olivatko kyseiset henkilöt mahdollisesti maanpettureita vai eivät. He nyt vain seurustelivat agenttien kanssa ja tässä tapauksessa Stasin agenttien.

Stasilla epäilemättä oli tiettyjä velvollisuuksia KGB:n suhteen, mutta on luultavaa, että sen mielenkiinto kohdistui oman maan asioiden edistämiseen, sellaisiin kuin DDR:n tunnustaminen. Sellaistahan moni eteenpäin pyrkivä poliitikko aikanaan halusi edistää ja tietenkin heillä oli siihen oikeus.

Se, että paperi sitten jäi tekemättä julkiseksi, oli muistelijan mukaan lähinnä työtapaturma. Mutta siellä se nyt siis odottaa tutkijoita vielä pari vuosikymmentä. Onpahan mitä odottaa.

Kaiken kaikkiaan tiedustelualan työ ei vaikuta olleen mitenkään dramaattista ja agentti Kyykkäkin lienee kuluttanut aikaansa hyvin tylsissä varjostamispuuhissa. Kansallisarkistosta löytyy nyt vastaavia Ohranan raportteja ja täytyy sanoa, että ne ovat kovin tylsiä. Ne saavat merkitystä vasta suuremmissa yhteyksissään.

Suomeen kohdistuva tiedustelutoimintahan suuntautui useammalle taholle. Tärkein saattoi olla pyrkimys poliittiseen vaikuttamiseen ja se tietenkin oli myös arkaluontoisinta. Itsenäinen maahan me sentään olimme.

Vladimirovin kertoo Tiitinen paheksuneen yrityksiä kertoa suomalaisille, mitä heidän pitää äänestää, koska he joka tapauksessa tekevät päin vastoin. Näinhän asia olikin ja esimerkiksi Derjabin sai sen aikanaan huomata.

Kaikki tiedustelu ei ole laitonta, vaan itse asiassa sitä työtä, josta useimmat diplomaatit saavat palkkansa. Vasta sitten, kun mennään tietyn, hyvän tavan yli, ollaan jo sillä tiellä, jota suojelupoliisi pyrkii tukkimaan.

Onhan jokaisella maalla sellaisia omia asioita, jotka eivät kuulu vieraille. Erityisesti sotasalaisuuksista Tiitinen ei kerro oikeastaan mitään ja arvaan, ettei niitä aikanaan paljon ollut. Yhteistyö naapurin kanssa oli silläkin alalla korkeaa luokkaa, joten tiedon tasokin lienee ollut sen mukainen.

Mutta oli meillä myös esimerkiksi embargon alaista huipputeknologiaa, jota olisi himoittu myös naapuriin. Sen toimittamista estivät jopa suoraan amerikkalaiset cocom-säännöstön perusteella. Toki sitä lienee sinne virrannut, eihän sellaisia prosesseja voi ajan mittaan estää.

Neuvostoliiton oloissa muuan tärkeä toimiala naapurin tiedusteluelimillä oli vastavakoilu ja omien silmällä pitäminen. Suomessa oli tosin noihin aikoihin häviävän pieni määrä venäläisiä ja hekin miltei kaikki Suomen kansalaisia. Kuitenkin myös turistien paimentamista piti neuvostovaltio luonnollisena tehtävänään.

Nykypolvi ehkä ymmärtää asian paremmin, jos sanoo, että Neuvostoliitto oli eräänlainen super-EU, jossa direktiivien sijasta tehtailtiin sitovina pidettyjä sääntöjä, joiden toimeenpanoa valvottiin kaikin keinoin, myös urkinnan avulla.

A propos, myös EU:n säädöksistä Tiitisellä on sanottavaa. Hän myös tuntee asioita oltuaan eduskunnan pääsihteerinä strategisesti keskeisissä vaiheissa. Hänen johtopäätöksensä kannattaa siteerata ihan sanatarkasti:

Niuhottavalla lakien tulkinnalla suomalaiset ovat toistaiseksi saaneet aikaan vain sen, että on syntynyt tietynlainen suomalaisuuden perusstandardi, tyhmän yksinkertaiselta vaikuttava toimintamalli.

Siinäpä se. Tiedustelualalla ja agenttien kanssa toimiessa ei kannata valehdella, opettaa Tiitinen. Ei kuitenkaan ole pakko kertoa kaikkea, minkä tietää. Sekin on tyhmän yksinkertaista. Eihän Tiitinenkään tässä kirjassa kaikkea kerro, mutta tuskinpa satuileekaan, ainakaan paljon.

 

Timo Vihavainen ma 15.10. 23:23

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kömmähdyksiä

ti 23.04. 22:22

Vapaa ajattelu

ma 22.04. 22:06

Totisesti on ylösnoussut!

su 21.04. 22:53

Taurian palatsi

la 20.04. 00:31

Notre Dame ja hänen kirkkonsa

to 18.04. 23:58

Maailman fiksuin kansa on puhunut

ma 15.04. 23:47

Naapureita ei voi valita

la 13.04. 00:26

Muuan reportaasi

pe 12.04. 00:08

Vaarallinen raja puolin ja toisin.

ke 10.04. 22:53

Venäjä ja fasismi

ma 08.04. 23:50

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Yllättäviä käänteitä

ti 23.04.2019 22:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Miksi europarlamenttiin?

ke 24.04.2019 10:45

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04.2019 17:25

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Keskusteluja Suur-Pormestarin kanssa ihmisarvosta

ma 22.04.2019 22:09

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Eduskuntavaalien jälkeen

ke 24.04.2019 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Kömmähdyksiä

ti 23.04.2019 22:22

Matti Viren

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04.2019 22:31