Blogi: Timo Vihavainen, ma 15.10.2018 23:23

Tiitisen satupuu?

Tiitisen satupuu?

 

Pakka Ervasti & Seppo Tiitinen, Tiitinen. Vakoilijoita ja veijareita. Otava 2018, 252 s.

 

Assosiaatio Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuhun tuli ihan tahattomasti. Itse asiassa odotin, että Seppo Tiitisen muistelmat ovat hyvin kuivaa tekstiä ilman naurunvirneitä. Satuilua tältä virkamieshahmolta, jolle Kansan Uutisten sarjakuva Usko Kyykän seikkailut antoi koodinimen ”Isä”, en kyllä odottanutkaan.

Tiitinen on minusta ulkoisesti aina tehnyt todellisen salaneuvoksen vaikutelman. Kun hän panee suunsa kiinni, niin se myös pysyy ja sitähän tuossa virassa vaaditaan, jos mitä.

Vaikutelmaa on vahvistanut erityisesti ns. Tiitisen listan kohtalo, eikä sen ”pimittäjä” ole muistaakseni vaivautunut asiaa edes kommentoimaan. Moni herkkähermoisempi olisi mediamyrskyn raivotessa jo ainakin selitellyt ummet ja lammet.

Mutta mitä kelpo tiedustelupäällikkö oikeastaan voi kertoa menneisyydestään? Eivätkö kaikki kiinnostavat asiat ole yhä salaisia?

Suurelta osalta näin taitaa ollakin ja ne muistiinpanot salaisista keskusteluista, jotka Tiitinen itse teki, pysyvät yhä salaisina. Sen sijaan voi kyllä kertoa arkirutiineista ja erinäisistä tapauksista, joissa muuten päähenkilöt usein esiintyvät omilla nimillään.

Yhteydenpito Neuvostoliiton tiedusteluun oli aikoinaan tosiaan maan tapa ja esimerkiksi Kekkosen ja monen muunkin tärkein tapa olla yhteydessä naapuriin. Niinpä suurlähettiläänä Moskovassa saattoi toimia aivan vajaakykyinen henkilö, joka toki pystyi postitoimistoa hoitamaan.

Helsingissä oli tavallaan sama juttu. Lähetystöneuvos Vladimirov, KGB:n kenraaliluutnantti piti toimikaudellaan huolta kontakteista ja oli kovin vihainen ja mustasukkainen suurlähettiläs Stepanoville, joka rupesi hänen kilpailijakseen.

Muistelmien mukaan Vladimirov oli myös Tiitisen kanssa niin läheisissä yhteyksissä, perheystävänä, että itse asiassa moisen olisi jo pitänyt johtaa suojelupoliisin reagointiin, jos kyseessä olisi ollut jokin toinen henkilö, presidenttitasoa lukuun ottamatta.

Mutta mikä sopii Juppiterille, ei sovi härälle. En itse asiassa epäile sitä, että tuon kaltainen suhde saattoi hyvinkin palvella parhaiten Suomen asiaa sen ajan oloissa. Ja luulen kyllä, että sitä myös Tiitinen pyrki tekemään.

Mitä tulee itse kuuluisaan Tiitisen listaan, kuittaa kirjoittaja sen varsin merkityksettömäksi paperiksi ja vakuuttaa, ettei edes muista, mitä nimiä siellä oli.

Se, joka on edes jossakin määrin selvillä siitä, miten salaiset palvelut työskentelevät, ymmärtää, että ainakaan pelkän listan ja siinä olevien mahdollisten koodinimien olemassaolo ei kerro vielä yhtään mitään siitä, olivatko kyseiset henkilöt mahdollisesti maanpettureita vai eivät. He nyt vain seurustelivat agenttien kanssa ja tässä tapauksessa Stasin agenttien.

Stasilla epäilemättä oli tiettyjä velvollisuuksia KGB:n suhteen, mutta on luultavaa, että sen mielenkiinto kohdistui oman maan asioiden edistämiseen, sellaisiin kuin DDR:n tunnustaminen. Sellaistahan moni eteenpäin pyrkivä poliitikko aikanaan halusi edistää ja tietenkin heillä oli siihen oikeus.

Se, että paperi sitten jäi tekemättä julkiseksi, oli muistelijan mukaan lähinnä työtapaturma. Mutta siellä se nyt siis odottaa tutkijoita vielä pari vuosikymmentä. Onpahan mitä odottaa.

Kaiken kaikkiaan tiedustelualan työ ei vaikuta olleen mitenkään dramaattista ja agentti Kyykkäkin lienee kuluttanut aikaansa hyvin tylsissä varjostamispuuhissa. Kansallisarkistosta löytyy nyt vastaavia Ohranan raportteja ja täytyy sanoa, että ne ovat kovin tylsiä. Ne saavat merkitystä vasta suuremmissa yhteyksissään.

Suomeen kohdistuva tiedustelutoimintahan suuntautui useammalle taholle. Tärkein saattoi olla pyrkimys poliittiseen vaikuttamiseen ja se tietenkin oli myös arkaluontoisinta. Itsenäinen maahan me sentään olimme.

Vladimirovin kertoo Tiitinen paheksuneen yrityksiä kertoa suomalaisille, mitä heidän pitää äänestää, koska he joka tapauksessa tekevät päin vastoin. Näinhän asia olikin ja esimerkiksi Derjabin sai sen aikanaan huomata.

Kaikki tiedustelu ei ole laitonta, vaan itse asiassa sitä työtä, josta useimmat diplomaatit saavat palkkansa. Vasta sitten, kun mennään tietyn, hyvän tavan yli, ollaan jo sillä tiellä, jota suojelupoliisi pyrkii tukkimaan.

Onhan jokaisella maalla sellaisia omia asioita, jotka eivät kuulu vieraille. Erityisesti sotasalaisuuksista Tiitinen ei kerro oikeastaan mitään ja arvaan, ettei niitä aikanaan paljon ollut. Yhteistyö naapurin kanssa oli silläkin alalla korkeaa luokkaa, joten tiedon tasokin lienee ollut sen mukainen.

Mutta oli meillä myös esimerkiksi embargon alaista huipputeknologiaa, jota olisi himoittu myös naapuriin. Sen toimittamista estivät jopa suoraan amerikkalaiset cocom-säännöstön perusteella. Toki sitä lienee sinne virrannut, eihän sellaisia prosesseja voi ajan mittaan estää.

Neuvostoliiton oloissa muuan tärkeä toimiala naapurin tiedusteluelimillä oli vastavakoilu ja omien silmällä pitäminen. Suomessa oli tosin noihin aikoihin häviävän pieni määrä venäläisiä ja hekin miltei kaikki Suomen kansalaisia. Kuitenkin myös turistien paimentamista piti neuvostovaltio luonnollisena tehtävänään.

Nykypolvi ehkä ymmärtää asian paremmin, jos sanoo, että Neuvostoliitto oli eräänlainen super-EU, jossa direktiivien sijasta tehtailtiin sitovina pidettyjä sääntöjä, joiden toimeenpanoa valvottiin kaikin keinoin, myös urkinnan avulla.

A propos, myös EU:n säädöksistä Tiitisellä on sanottavaa. Hän myös tuntee asioita oltuaan eduskunnan pääsihteerinä strategisesti keskeisissä vaiheissa. Hänen johtopäätöksensä kannattaa siteerata ihan sanatarkasti:

Niuhottavalla lakien tulkinnalla suomalaiset ovat toistaiseksi saaneet aikaan vain sen, että on syntynyt tietynlainen suomalaisuuden perusstandardi, tyhmän yksinkertaiselta vaikuttava toimintamalli.

Siinäpä se. Tiedustelualalla ja agenttien kanssa toimiessa ei kannata valehdella, opettaa Tiitinen. Ei kuitenkaan ole pakko kertoa kaikkea, minkä tietää. Sekin on tyhmän yksinkertaista. Eihän Tiitinenkään tässä kirjassa kaikkea kerro, mutta tuskinpa satuileekaan, ainakaan paljon.

 

Timo Vihavainen ma 15.10. 23:23

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Vanhoja kirjoja

to 13.12. 23:43

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12.2018 23:41

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12.2018 23:46

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhoja kirjoja

to 13.12.2018 23:43

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40