Blogi: Timo Vihavainen, ma 08.10.2018 23:49

Neron osa

Neron osa

 

Teemu Keskisarja, Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus. Siltala 2018, 272 s.

 

Aleksis Kiveä on tutkittu valtavasti, joten aina voi ihmetellä, mitä siitäkin aiheesta vielä irtoaa.

Tilanne on kuitenkin sama kuin kaikessa historiassa: historiaa lukee jokainen sukupolvi omilla silmillään ja kirjoittaa sitä omiin tarpeisiinsa. Erilaisten historioiden määrä on loputon ja sama koskee myös elämäkertoja, jotka nekin ovat historiaa tai ainakin niiden pitäisi olla.

Tämän elämäkerran historiallisuus, etten sanoisi historismi on silmiinpistävää siinä mielessä, että siinä kiinnitetään paljon huomiota paitsi päähenkilön elämään ja siihen suoranaisesti liittyviin asioihin, myös aikakauden yleisiin taustailmiöihin, jotka Aleksis Kiven lyhyenä elinaikana olivat varsin dramaattisia.

Kiven elämässä tutkijoita ovat kiinnostaneet erilaiset asiat. Veijo Meren muistan olleen erityisen utelias Kiven ja hänen tärkeimmän mesenaattinsa, Charlotta Lönnqvistin suhteen laatuun nähden ja esimerkiksi Jaakko Puokan mielestä oli tärkeää tietää, mistä kirjailija oikeastaan polveutui.

Ne, jotka ovat käyneet Kiven kuolinmökissä, yleensä muistanevat kertomukset kirjailijan kovasta kohtalosta mielipuolena, jota kohdeltiin kuin elukkaa.

Kohteliko Suomi ensimmäistä suurta kirjallista neroaan ala-arvoisesti? Se lienee yleinen käsitys ja sille on antanut runollisen muodon Eino Leino:

Syntyi lapsi syksyllä –
tuulet niin vinhasti vinkui –
tuult’ oli koko elämä,
nähnyt ei kesää, ei kevättä,
eli vain syksystä jouluun…

 

Ankaraa todellakin oli Kiven elämä, mutta aikakauteensa suhteutettuna toimeentulo kuitenkin oli enimmäkseen kohtuullista.

On näet otettava huomioon, ettei Kivi koskaan tehnyt varsinaista ansiotyötä. Metsästelyllä hän sentään hankki aika lailla särvintä pöytään, mutta eihän se mikään ammatti ollut. Kirjoittelukin tuotti jotakin eikä edes niin vähän, mutta se meni helposti myös kurkusta alas.

 Luova kirjoittaminen ei siihen aikaan lyönyt leiville ja tuskin juuri nytkään, mutta erona nykyiseen oli, ettei mitään apurahasysteemiä ollut. Niitä stipendejä, joita oli olemassa, jaettiin Kivelle runsain mitoin ja lisäksi hänelle annettiin lainaa avokätisesti monesta lähteestä.

Köyhästihän mestari eli, mutta hän sentään jäi henkiin myös suurten nälkävuosien aikana, jolloin kymmenesosa kansastamme kuoli.

Se ajatus, että Kiveä olisi kirjailijana syrjitty, on siis huomattavaa liioittelua. Mutta ei se ura ruusuilla tanssimista ollut, ellei nyt ajatella juuri sitä, että ruusut ovat täynnä piikkejä.

Se suurin ja kirotuin kysymys Kiven elämässä oli Seitsemän veljeksen teilaus. Miksi August Ahlqvist niin intohimoisesti hyökkäsi tätä suomalaisen kirjallisuuden hentoon ensikasvustoon kuuluvaa kirjaa vastaan ja tuhosi kaiketi sillä herkän neron terveydenkin?

Keskisarja on selvittänyt taustoja ja huomannut, että samaan aikaan Ahlqvistin oma elämä oli onnettomuuksia ja epäonnistumisia kukkuroillaan. Miehellä oli syytä olla kiukkuinen, ellei sitten vaipunut masennukseen.

Matti Klinge on päiväkirjoissaan tuonut esille sen ajatuksen, että juuri tuohon aikaan nousi esille ajatus siitä, että kulttuuriin panostamisen olisi oltava järkiperäistä ja keskityttävä sellaisiin rotuihin, jotka todella pystyvät sivistymään.

Mikäli suomalaiset todella olivat sellaisia, kuin Kivi kuvasi, ei heihin kannattanut panostaa…

Toisaalta on kyllä huomioitava sekin, että tuolloin käsillä oli suomalaisen kansansivistyksen suuren nousun aika. Kansakouluja -jotka jo alusta pitäen olivat molemmille tai siis kaikille sukupuolille tarkoitettuja yhteiskouluja- alettiin perustaa.

Asia oli otettu suureksi valmistelun aiheeksi jo 1850-luvulla, pian Nikolai I:n kuoltua ja rakastetun Aleksanteri II:n ajan vapaiden tuulien alkaessa puhaltaa.

Tämä kansansivistystyö, joka todella oli koko kansamme kohtalon kannalta äärimmäisen tärkeää, ei muuten kohdannut paljoakaan myötämieltä kansan syvissä riveissä. Asia vaati kunnallisveron olennaista nostamista, eikä siitä seurannut oikeastaan mitään välitöntä hyötyä.
Mikäli suomalaiset todella olivat -säätyläisnäkökulmasta katsoen- sellaisia tolvanoita kuin Kivi heidät kuvasi, olisi koko valistustyö ja siis suuri snellmanilainen projekti hukkaan heitettyä vaivaa.

Ahlqvistin kanssa samaa mieltä oli Kangasalan karhu, Agathon Meurman, joten Ahlqvistin mielipide ei ollut ainutlaatuinen. Kumpikaan ei muuten tainnut edes lukea Veljesten onnellista loppua, jossa sivistys voittaa villit impivaaralaiset ja heistä tulee modernisoituvan maailman kelpo kansalaisia.

Mutta miksei kukaan noussut julkisesti puolustamaan Kiveä? Toki monikin ymmärsi, että kirja oli poikkeuksellisen neron kirjoittama.

Ahlqvistin auktoriteetti ei kaiketi voinut olla syynä, sillä ei hänellä sitä paljonkaan ollut. Meurmanin teilauksesta taas tiesi vain pieni piiri.

Väinö Linnan Tuntematon sai sitten myös aluksi yhtä nuivan vastaanoton, mutta keräsi miltei heti ympärilleen valtavan kannattajajoukon.

Myös Veljeksistä tuli tietenkin ennen pitkää kulttikirja, mutta aluksi teilaus jäi ainoana logosfääriin kaikumaan.  Kuinka näin saattoi käydä?

Helpoin vastaus on sopulilaumaselitys. Henkistä itsenäisyyttä on harvalla ja monikaan ei liene halunnut tulla luokitelluksi Suomen kansan rienaajan kannattajaksi. Kun tämän kansan jalot piirteet oli Runeberg vastikään ikuistanut, oli mahdotonta sallia sitä näin häväistävän.

Kyseessä oli siis sama ilmiö kuin nykyisessäkin kritiikissä, etenkin naispuolisten henkilöiden kuvauksia käsittelevissä: on poliittisesti epäkorrektia ja siis sietämätöntä, mikäli tämä pyhä olento kuvataan vanhentuneiden (joskin elävässä elämässä ylivoimaisesti yleisimpien) roolimallien noudattajaksi.

Käytännön elämässähän meitä riittää joka junaan, mutta kulttuurielämä liikkuu omissa sfääreissään eikä hyväksy tiettyjen, kaikkien yleisimpienkään ilmiöiden kuvaamista

Näinhän se mahtanee olla.

Keskisarjan kirja on nautittavaa lukemista, eikä ainakaan minua häiritse se, että kirjoittaja on innostunut hyvin useasti itsekin käyttämään kohdehenkilönsä puheenpartta, päinvastoin.

Sen sijaan rohkenen muistuttaa siitä, että sellaiset sanat kuin sorsia ja halveerata pitäisi jo unohtaa. Ne tulivat takavuosina käyttöön jonkinlaisina puujalkavitseinä, mutta jatkavat nyt kummallista varjoelämäänsä normaalissa kirjakielessä. Haj daj!

 

Timo Vihavainen ma 08.10. 23:49

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

Nationalismi saa haastajan?

ke 28.11. 23:27

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12.2018 23:28

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12.2018 10:56

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12.2018 23:29

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40