Blogi: Timo Vihavainen, pe 17.03.2017 21:54

Varoitus Turkille ja muullekin Euroopalle

Varoitus Euroopalle

 

Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglun (otan vapauden käyttää tätä meidän kirjaimistoamme) mukaan Hollannin vaalit ovat osoitus siitä, että Eurooppa on palaamassa uskonsotien aikaan. Voittaneet puolueet ovat molemmat siirtolaisvastaisia vai pitäisikö sanoa ei-maahanmuuttokritiikittömiä.

Nämä voimat vievät Euroopan rappioon ja pyhät sodat alkavat, julisti turkkilainen maansa korkea edustaja von oben herab.

Ikävä kyllä hän ei välttämättä ole väärässä. Kritiikittömien tomppeliherrojen johdolla EU on seilannut ilman mitään järjellistä suuntaa toivottomasti vanhentuneiden lakien mukaan ja kaiketi odottanut, että tapahtuu jonkinlainen ihme.

Se, mitä tapahtuu, on kuitenkin niin ilmeistä, ettei ketään voi estää sitä näkemästä. Ei siitä sen enempää.

Mutta Cavusoglun suurieleinen viittaus siihen, ettei Eurooppa ole ottanut historiastaan opiksi, ansaitsee hieman tarkastelua. Ei ole ehkä Turkkikaan.

Sata vuotta sitten ja itse asiassa jo kaksisataa vuotta sitten Turkki oli Euroopan sairas mies. Se kuului Eurooppaan sikäli, että se orjuutti erinäisiä Balkanin kansoja ja aina silloin tällöin kunnostautui eläimellisellä julmuudella, joka sai aikaan sen, että koko valtion nimessä oli kirouksen konnotaatio.

Jos sanottiin turkkilainen, tarkoitettiin barbaarista. Tämä asia oli meilläkin hyvin tuttu ja vaikka asiaan liittyi runsaasti myös venäläistä sotapropagandaa ja panslavistista paatosta, nousi vuosien 1877-78 Turkin sota suureksi vapausmissioksi, jossa Suomen kaartinkin osallistuminen nautti yhteisen kansan keskuudessa ilmeisen suurta kannatusta.

Naisväki kokoontui meilläkin tekemään liina-kaapeita haavoittuneiden siteitä varten ja slaavien kohtaloa basibozukien kynsissä kauhisteltiin asiaankuuluvasti.

Koska oli kiistatonta, että Euroopan sairas mies oli barbaarinen valtio, vaativat sivistysmaat eksterritoriaalioikeuksia sen alueella oleville alamaisilleen. Toisin sanoen heitä ei saanut tuomita paikallisten, vaan oman maansa lakien mukaan. Näin tapahtuikin.

Iso Britannia oli erityisen herkkä alamaistensa asemasta barbaarien joukossa ja saattoi tarvittaessa lähettää laivasto-osaston pommittamaan rannikkokaupunkeja enemmälti tähtäilemättä. Viestihän oli selvä: ellette te osoita kunnioitusta sivistykselle, niin saatte sitten ymmärtää tätä kieltä.

Korkean portin vallankäyttö ja muukin meno oli todella niin surkeaa, että se hävetti myös oman maan sivistynyttä nuorisoa, joka ymmärsi, mikä Turkin kohtalona olisi, ellei se pystyisi eurooppalaistumaan.

Maan pelastajiksi tulivat nuorturkkilaiset ja lähes pyhäksi hahmoksi noussut Mustafa Kemal, jonka perintö vielä pari vuotta sitten oli istanbulilaisessa museossa keskeisenä tarinana turaanilaisen suvun maailmanhistoriallisen merkityksen rinnalla.

Oli hyvin ymmärettävää, että Kemal teki jokseenkin saman työn kuin Pietari Suuri. Mikäli maan piti eurooppalaistua, tuli sen myös luopua primitiivisyyden merkeistä.  Fetsin käyttö kiellettiin ja turkkilaiset alkoivat pukeutua kavaijipukuun ja hameeseen. Huntuja ei sallittu.

Muistettakoon, että myös Pietari Suuri oli tuonut naiset seuraelämään mahtikäskyllä. Urkinta ja terrori edesauttoivat hyvää asiaa. Muu ei siihen porukkaan tehonnut.

Ulkoiset muodot nyt olivat ja ovat vain ulkoisia muotoja. Noihin aikoihin ne kuitenkin antoivat viestin siitä, että oli noustu barbariasta ja päästy osalliseksi siitä kulttuurista, joka oli synnyttänyt sen tieteen ja taiteen, joilla maailmaa hallittiin.

Keskiaikaiset pyllistelyt keskellä katua viidesti päivässä olivat tästä uudesta näkökulmasta yhtä arvottomia kuin muukin taikausko. Turkista tuli maallinen valtio.

Ensimmäisessä maailmansodassa Turkki liittoutui Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa, mutta se veikkasi väärää hevosta. Joka tapauksessa Venäjän vallankumous helpotti myös sen, hävinneen maan, asemaa. Vanhoista alusmaista vapautuminen lienee ollut siunaus. Vaikka imperiumi menikin, uusi Turkki nousi tuhkasta ylpeänä ja ehkä turhankin ylpeänä. Armenialaisten kansanmurhasta oli vielä tullut jatko sen barbaarisuuksien luetteloon.

Joka tapauksessa Turkin eurooppalaistaminen oli menestystarina, jota voi verrata Venäjän ja Japanin vastaaviin prosesseihin. Toki tällaiset siirtymät eivät voi koskaan olla täydellisiä. Kukistettu kansallinen perintö on aina nostalgian ja kaunan lähde. Näin se on ollut myös Venäjällä ja Japanissa.

Palatkaamme sadan vuoden takaiseen aikaan. Sivistys ja eurooppalainen kulttuuri olivat silloin itsestään selvästi synonyymejä. Sivistys merkitsi myös edistystä eli kaikille pakollista historiallista kehitystietä, jonka juonena oli ihmisen vapauden ja mahdollisuuksien kasvu, jota sopi nimittää myös onnellisuudeksi sanan aristotelisessa merkityksessä.

Eurooppalaisuutta voitiin aluksi omaksua vain matkimalla, kuten on helppo ymmärtää. Niin kaikki tekivät. Turkkilainen, joka puhui sujuvaa ranskaa tai japanilainen, joka tunsi saksalaiset klassikot, osoitti nousseensa pois barbariasta.

Tilanne muuttui siinä vaiheessa, kun oppipojat alkoivat saavuttaa esikuvansa. Silloin saatettiin julistautua sitä korkeammaksi, mikä usein merkitsi myös omien traditioiden nostamista uudelleen kunniaan ellei suorastaan ylivertaisiksi.

Länsimaisen, eli siis eurooppalaisen kulttuurin halveksimisen perinne syntyi varsinaisesti Venäjällä, sekä slavofiilien että ns. virallisen patriotismin piirissä. Syytökset oman kulttuurin vajavuuksista torjuttiin pöyhkeän lännen ”russofobiana”. Vastaavaahan on sitten näkynyt muuallakin.

Mutta ei tässä kyllin. Tietyssä kehitysvaiheessaan länsimainen kulttuuri kehitti myös uuden ilmiön, itseinhon -kenties ansaitusti. Joka tapauksessa ajatus kaikkien kulttuurien tasavertaisuudesta (omaa lukuun ottamatta) muodostui suoranaiseksi aksioomaksi joskus 1960-luvulla, imperiumien purkautumisen jälkeen.

Niinpä emme enää näe takapajuisten kulttuurien edustajien matkivan länsimaisia tapoja ja vaatepartta tai jos näemme, ei asiaan liity enää samaa hartautta kuin ennen. Toiseen suuntaan kyllä käy liikettä varsin näkyvästi.

Oman kulttuurin korottaminen eurooppalaisuuden yläpuolelle käy nykyään esimerkiksi Eurooppaan saapuvilta siirtolaisilta hyvin luontevasti, mitä täkäläisen älymystön aplodit vielä edesauttavat.

Ikävä kyllä tämä suuntaus edesauttaa kehitystä, joka juuri saattaa tehdä nuo Turkin pääministerin mainitsemat uskonsodat mahdollisiksi (luoja siltä varjelkoon)!

Euroopan kulttuurinen ylemmyys muiden silmissä perustui olennaisesti sen tieteelliseen ja teknis-taloudelliseen kyvykkyyteen. Järkevä tarkkailija tunsi tarvetta kumartaa sille ja järjettömät pakotettiin niin tekemään.

Nyt, sadan vuoden kuluttua Turkki on eurooppalaistunut, mutta ei pohjia myöten. Tässä siis toistuu se tavallinen tarina. Kun on omaksuttu teknis-taloudelliset tiedot ja taidot, mutta tuskin päästy niissä huipulle, matkivan kulttuurin piirissä syntyy ressentimenttiä, joka ilmenee matkitun kulttuurin arvon kieltämisenä. Eivätkö uskottomat eurooppalaiset itse asiassa olekin vain sikoja ja koiria, jos uskomme koraania ja miksi emme uskoisi?

Niinpä siirrytään ihannoimaan sitä menetettyä ihanuutta, joka mukamas kätkeytyi omaan kulttuurin ennen kuin Eurooppa sen pilasi.

Näin kävi kerran Venäjällä ja Japanissa, näin on käynyt Iranissa ja tämähän se suuntaus on nyt Egyptissä ja jopa Turkissa. Suunta kohti sitä irrationaalisuuden maailmaa, joka edelsi eurooppalaistumista, on selvä.

Tällainen mentaliteetti synnytti kerran pöyhkeää sovinismia myös Saksassa ja Japanissa, kuten Ian Buruma ja Avishai Margalit tunnetuissa teoksissaan ovat esittäneet. Nyt temppelin harjalla on Turkki ja Venäjäkin kärsii vanhaa toisintokuumettaan, joka tosin näyttää kovin lievältä verrattuna niihin kouristuksiin, joista islamin maat nyt kärsivät.

On vain toivottava, ettei tilanteesta tule samanlainen kuin sata vuotta sitten, jolloin eksterritoriaalioikeudet olivat sivistysmaiden kansalaisille välttämättömyys. Tietyissä maissa kehitys sitä paitsi uhkaa taantua vielä kauemmas, aina hamaalle 600-luvulle.

Mikäli uskonsodat Euroopassa olisivat taas mahdollisia, ne fanaatikot pitäisi importoida noista menneisyyteen sukeltavista maista. Sitä tässä juuri ollaankin tekemässä ja Cavusoglukin tietää tämän erinomaisesti.

Vaarojahan tähän maailmanaikaan sisältyy ja niitä syntyy juuri sellaisesta mielettömästä politiikasta, jota Turkki harjoittaa järjettömän demagogian säestyksellä. Mutta tyhmyydellä on tapana kostautua.

 Jäitä hattuun siis siellä. Übermut tut selten gut, sanoi saksalainen ja hän tiesi asian kokemuksesta.

Timo Vihavainen pe 17.03. 21:54

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12. 21:56

ltävalta sotii ja nai

ti 18.12. 00:07

Hirmuisia asioita

la 15.12. 00:04

Vanhoja kirjoja

to 13.12. 23:43

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kansalaiset korjaamaan demokratian puutteita?

ti 18.12.2018 21:55

Jukka Hankamäki

Yksittäisistä yleiseen: mikä on tarpeeksi?

ti 18.12.2018 00:08

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Toisinnäkijät

ti 18.12.2018 15:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Aatteiden alennusmyynti

ti 18.12.2018 21:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Oulun tauti vai uusi imago?

ti 18.12.2018 13:05

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12.2018 10:02

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12.2018 21:56

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40