Blogi: Professorin Ajatuksia, su 30.09.2018 10:36

Sipilä ja Merkel ovat kaivaneet itselleen yhteistä kuoppaa - Orpokin haluaa sinne

Totesin pari päivää sitten, että Keskustan eli Juha Sipilän asenne maahanmuuttopolitiikkaan oli Ylen kyselyssä yllättävä, sillä se sijoittui samaan joukkoon humanitaariseen maahanmuuttoon tunnetusti täysin kritiikittömien RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Eilen alkoi kuulua samansuuntaisia ääniä myös Keskustan omista riveistä.

Asiasta kertoneen Iltalehden mukaan pari anonyymiä kansanedustajaa oli ihmetellyt Sipilän linjauksia kyselyssä. Heistä toinen totesi, että "jos valitsen randomilla kymmenen keskustan kannattajaa meidän maakunnasta, niin kukaan ei ajattele niin kuin Sipilä".

Toinen anonyymi kepulainen puolestaan totesi, että "kyllä se vähän ärtymystä ja keskustelua porukassa herätti". Hänen mukaansa puolueessa ajatellaan toisin.

Nähtäväksi jää, vaikuttaako Ylen kysely Sipilän tai keskustan kannatukseen. Ainakin Jussi Halla-aho (ps) yritti iskeä tähän rakoon toteamalla Facebookissa, että "jos äänestää kepua, saa kepulaista politiikkaa, ja kepu ei nykyjohdon alaisuudessa sanottavasti eroa vihreistä. Ei maahanmuuttokysymyksissä eikä energia- ja ympäristökysymyksissä."

Sipilän tapaus on rinnakkainen samaan aikaan käynnissä olevaan Saksan voimanaisen Angela Merkelin kujanjuoksuun. Myös se juontuu poliitikon äänestäjäkuntaansa kritiikittömämmästä maahanmuuttopolitiikasta ja kulminoitui - Helsingin Sanomien sanoja lainatakseni - pikkujuttuun, josta saattoi tulla Angela Merkelin lopun alku. Eli hänen suosikkinsa tappioon CDU/CSU:n parlamenttiryhmän puheenjohtajavalinnassa.

Näyttäisikin siltä, että Juha Sipilä ja Angela Merkel ovat kaivamassa itselleen yhteistä kuoppaa. Siis sellaista, johon monet muutkin omien maidensa mahtavat poliitikot ovat pudonneet.

Tarkoitan tällä sitä, että maahanmuuttokysymykset ovat järisyttäneet demokratioiden poliittista kenttää muuallakin. Näin on käynyt Italiassa ja Itävallassa, eikä USA:n presidentti Donald Trumpinkaan nousu valtaan tapahtunut ilman maahanmuuttokytköstä.

Tämän soisi tulevan ymmärretyksi myös suomalaisessa politiikassa. Valitettavasti juuri nyt ei tosin näytä siltä - ei ainakaan Petteri Orpon (kok) tänä aamuna julkaistun lehtihaastattelun mukaan. Hän nimitäin linjasi edelleen, ettei hän "ole nähnyt perussuomalaisissa sellaista muutosta, että voisimme heidän kanssaan toimia hallituksessa."

Vaikuttaakin siltä, että myös Orpo haluaa samaan kuoppaan Sipilän ja Merkelin kanssa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ylen kyselyssä kepu yllätti maahanmuuttosinisilmäisyydellään
Italiassa hallitusvastuu kannattaa, mutta miksi?
EVA:n tutkimus osoitti median poliittisen retoriikan ontuvuuden

 

Professorin Ajatuksia su 30.09. 10:36

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

ISIS-vaimojen ja muiden ihmisoikeudet

la 25.05. 20:21

Halla-aho linjasi maahanmuuttopolitiikkansa perusteita - niin minäkin

pe 24.05. 00:52

Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko

to 23.05. 00:42

Ohjaako persunpelko hallitusneuvotteluita?

ti 21.05. 23:34

Nyt olen hämmästynyt

ma 20.05. 21:21

EU-vaalien tärkeät asiat

la 18.05. 09:46

23 prosenttia suomalaisista kaipaa lisää veroja

to 16.05. 22:20

Ääriajattelu osoittaa älyllistä epärehellisyyttä

ke 15.05. 23:38

Kunniaväkivalta ei ole yksittäistapaus

ti 14.05. 23:42

Ilmastonmuutoksessa jälleen uusi käänne

ma 13.05. 22:08

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Europarlamenttivaalit 2019 ovat "kaikkien aikojen mullistavimmat EU-vaalit"

la 25.05.2019 20:25

Professorin Ajatuksia

ISIS-vaimojen ja muiden ihmisoikeudet

la 25.05.2019 20:21

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

la 25.05.2019 20:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05.2019 11:15

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

la 25.05.2019 21:34

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Neuvostoihminen

la 25.05.2019 20:22

Matti Viren

Kumoaako ilmaston muutos kaikki lait?

pe 24.05.2019 01:25