Blogi: Timo Vihavainen, pe 21.09.2018 22:40

Imperialismin kanssa tanssiessa

Imperialismin vastaisku

 

Kolumnissani Kanavassa 5/18 kirjoitin ETY-kokouksen vakiinnuttaman järjestyksen purkaantumisesta ja siitä, että nuo kerran niin pyhiksi ymmärretyt rajat kerran yhtäkkiä hävisivät kuin taikaiskusta.

Kirjoitin varomattomasti, että kokouksen päätösasiakirja julistettiin itse asiassa kertaheitolla mitättömäksi ja kuten arvata saattaa, siitä jotkut pahoittivat mielensä ja laativat oitis vastineen.

Eihän se ajatus, että rajoja voidaan muuttaa osapuolten suostumuksella, toki missään vaiheessa tullut yli laidan heitetyksi. Mielessäni olikin jotakin muuta.

Toki asioiden säilyminen entisellään sanan jossakin mielessä saattaa käytännössä merkitä niiden täydellistä mullistusta.

 Taisipa itse Mestari (siis tämä Galilean suuri poika, älkää sekoittako muihin) sanoa, ettei lakia kumota, vaan se vahvistetaan, heittäessään yli laidan kokonaisen talmudillisen sääntöjä ja määräyksiä. Asiat on vain ymmärrettävä syvällisesti. Duševno ponimat nado, sanovat venäläiset, joilla on paljon kieroja ja keljuja sanontoja, muiden ohella.

Rajojen muuttumattomuus oli kyllä käytännössä se ETYKin sielu, ihan parhaassa metternichiläisessä hengessä. Ei kukaan uskonut, että Venäjä joskus vapaaehtoisesti luopuisi vaikkapa Baltian maista.

Muistan, miten joku virolainen emigrantti visioi joskus 1980-luvun lopulla, että Viron ja Baltian maiden toivo itsenäisyydestä saattaisi syntyä Ukrainassa mahdollisesti nousevasta kapinaliikkeestä. Sellaista siellä ei muuten ollut.

Koska millään ulkovallalla ei olisi kanttia mennä mestaroimaan venäläisten ja ukrainalaisten, läheisten veljeskansojen keskinäisiä suhteita, venäläiset voisivat, kukistaessaan ukrainalaisten kapinan, samalla tehdä hymykampanjaa länteen päin sallimalla Baltian maiden ”suomettumisen”.

Paralleelihan löytyisi vuodelta 1863, Puolan kapinan ajalta, jolloin Suomessa aloitettiin uudelleen valtiopäivätoiminta, saatiin suomen kielelle sen oikeudet julistava manifesti ja niin edelleen.

Tuo, ainakin minun silloin hyvin rohkeana pitämäni visio vanheni sitten yhtäkkiä kertaheitolla. Neuvostoliitto purkautui neuvostorajojen mukaisesti, mikä merkitsi kansallisuusperiaatteen huomioimista tietyssä määrin, mutta ei nyt kovin tarkasti. Ukrainallekin jäi Krim, jota se ei -tietenkään- vaatinut itselleen edes vuonna 1918, kun sen valtiollisuutta heräteltiin.

Mutta ajat muuttuvat. ”Kansojen kevättä” seurasi takatalvi. Venäjän asennetta imperiumin purkautumiseen nimitettiin 1990-luvun alussa syystäkin ”arvokkaaksi” myös Amerikassa. Muistakaamme vain nyt vertailun vuoksi vaikkapa sitä, miten Abraham Lincoln perusteli Amerikan sisällissotaa: sodan syynä ei ole neekeriorjuus, joka on aivan toisen luokan kysymys. Keskeinen asia, josta taistellaan, on unionin säilyminen.

Suurvaltaisuus, venäjäksi deržavnost oli siis jenkeilläkin mielessä aikanaan. Miksi se oli niin tärkeää, voi jokainen mielessään kysyä, mutta tosiasiahan se oli ja on yhä.

Venäjän kelvoton käytös Krimin ja Ukrainan suhteen on tunnettua. Venäläinen imperialismihan se siinä taas nostaa päätään. Kansanjoukoille se on vastustamaton huume ja presidentin kekkalointi milloin paidatta, milloin muussa vähemmän arvokkaassa roolissa tuntuu vain hienolta, kun tiedetään, ettei tälle venäläisen vallan edustajalle enää kukaan naura. Itkeä saavat ihan vapaasti.

Venäjän ignorointi ja loukkaaminen kansainvälisessä politiikassa huipentui samaan aikaan sen taloudellisen alennuksen kanssa. Kansallisen häpeän vuodet liittyivät suurvalta-aseman menetykseen. Vielä 2000-luvun alussa kyselytutkimukset osoittivat, ettei monikaan venäläinen uskonut maansa enää nousevan suurvaltojen joukkoon.

Tilanne on tyystin muuttunut. Venäjällä on myös jälleen suuri, hyvinvoiva keskiluokka ja joskin sen oligarkit ovat selvää rikollisainesta, ovat ne sentään maailman suurimpia varkaita, mikä tosiasia myös hivelee kansallista omanarvontuntoa. Eipä täällä mitään turhia tyyppejä ollakaan…

Krimin ja Ukrainan tapausta voi pitää Putinin suurimpana tyhmyytenä urallaan ja todennäköisesti ne ovat sinetöineet ajatellun, laajan Euraasian unionin kohtalon. Plussapuolelle presidentti voi toki laskea valtavan kansansuosion, joka suurelta osalta selittyy muun maailman reaktioista ekspansioon: eivätpäs mahda mitään…

Kirjoitin joskus 1980-luvulla, että suhteiden hoitaminen Neuvostoliittoon saattoi olla helpompaa kuin asioiminen tulevaisuuden Venäjän kanssa, jossa oli otettava huomioon monimiljoonainen vaalikarja ja sen mielenliikkeet.

Tämä pahoitti jonkun kunnioitettavana pidettävän henkilön mielen, mutta tuohon aikaan ei vielä ymmärretty, että kyseessä oikeastaan oli poliisiasia tai vastaava. Itse väite joka tapauksessa pitää mielestäni paikkansa.

Kun joskus esittää sen ajatuksen, että Venäjälle annettuja lupauksia loukattiin pahan kerran, kun Natoa laajennettiin sen rajoille, saa aina vastaansa kiukkuisen sanatulvan siitä, ettei itse asiassa koskaan sitovasti sovittu siitä, ettei tällaista laajentumista tehdä, että Nato ei ketään uhkaa ja niin edelleen.

Tässä, kuten kysymyksessä ETY-järjestelmän rajojen purkautumisesta ovatkin kyseessä muut asiat kuin puhtaasti juridinen sitovuus. Asioilla kun saattaa käytännössä olla aivan muu merkitys kuin se, mikä niillä on juristin mielestä.

Plus ça change, plus c’est la même chose, sanotaan. Mutta jos liikaa tuijotetaan tuohon ikuisesti säilyvään samuuteen, saattaa se olennainen muutos jäädä huomaamatta.

Ja maailma on todella muuttunut siitä, mitä se oli 1990-luvun alussa. Se on lisäksi muuttunut ikävään suuntaan ja meillä olisi syytä käyttää kaikkia keinoja sen tekemiseksi jälleen turvalliseksi kaikille.

Venäjä, joka suotta odotteli eteisessä pääsyä yhteiseen eurooppalaiseen kotiin, on nyt taas lähtenyt omille teilleen ja vaikka sen mahti on vain varjo supervalta Neuvostoliiton vastaavasta, tuntuu se olevan varsin pidättelemätön.

Uusi turvallisuuskokous tuskin olisi ihan huono ajatus huolimatta siitä, että sen on juljennut esittää Dmitri Medvedev.

Luottamusta herättävät toimet, joita joskus saatiin ilahduttavasti kansainväliseen politiikkaan, olisivat taas vähintäänkin tervetulleita.

Ja niiden rajojenkin muuttamiseen voi olla paineita, ei vain Venäjän ja sen naapurien välillä eikä vain yhteen suuntaan. Mutta tämähän on ikuisuuskysymys. Vanhat kunnon konfliktiteoriat joka tapauksessa uskoivat, että ongelmien tunnustaminen on ensimmäinen ja tärkeä askel niiden ratkaisemista kohti.

Tämä pitänee yhä paikkansa.

 

Timo Vihavainen pe 21.09. 22:40

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03.2024 12:06

Tapio Puolimatka

Lasten vai aikuisten oikeudet

ma 21.08.2023 19:21

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44