Blogi: Timo Vihavainen, pe 21.09.2018 22:40

Imperialismin kanssa tanssiessa

Imperialismin vastaisku

 

Kolumnissani Kanavassa 5/18 kirjoitin ETY-kokouksen vakiinnuttaman järjestyksen purkaantumisesta ja siitä, että nuo kerran niin pyhiksi ymmärretyt rajat kerran yhtäkkiä hävisivät kuin taikaiskusta.

Kirjoitin varomattomasti, että kokouksen päätösasiakirja julistettiin itse asiassa kertaheitolla mitättömäksi ja kuten arvata saattaa, siitä jotkut pahoittivat mielensä ja laativat oitis vastineen.

Eihän se ajatus, että rajoja voidaan muuttaa osapuolten suostumuksella, toki missään vaiheessa tullut yli laidan heitetyksi. Mielessäni olikin jotakin muuta.

Toki asioiden säilyminen entisellään sanan jossakin mielessä saattaa käytännössä merkitä niiden täydellistä mullistusta.

 Taisipa itse Mestari (siis tämä Galilean suuri poika, älkää sekoittako muihin) sanoa, ettei lakia kumota, vaan se vahvistetaan, heittäessään yli laidan kokonaisen talmudillisen sääntöjä ja määräyksiä. Asiat on vain ymmärrettävä syvällisesti. Duševno ponimat nado, sanovat venäläiset, joilla on paljon kieroja ja keljuja sanontoja, muiden ohella.

Rajojen muuttumattomuus oli kyllä käytännössä se ETYKin sielu, ihan parhaassa metternichiläisessä hengessä. Ei kukaan uskonut, että Venäjä joskus vapaaehtoisesti luopuisi vaikkapa Baltian maista.

Muistan, miten joku virolainen emigrantti visioi joskus 1980-luvun lopulla, että Viron ja Baltian maiden toivo itsenäisyydestä saattaisi syntyä Ukrainassa mahdollisesti nousevasta kapinaliikkeestä. Sellaista siellä ei muuten ollut.

Koska millään ulkovallalla ei olisi kanttia mennä mestaroimaan venäläisten ja ukrainalaisten, läheisten veljeskansojen keskinäisiä suhteita, venäläiset voisivat, kukistaessaan ukrainalaisten kapinan, samalla tehdä hymykampanjaa länteen päin sallimalla Baltian maiden ”suomettumisen”.

Paralleelihan löytyisi vuodelta 1863, Puolan kapinan ajalta, jolloin Suomessa aloitettiin uudelleen valtiopäivätoiminta, saatiin suomen kielelle sen oikeudet julistava manifesti ja niin edelleen.

Tuo, ainakin minun silloin hyvin rohkeana pitämäni visio vanheni sitten yhtäkkiä kertaheitolla. Neuvostoliitto purkautui neuvostorajojen mukaisesti, mikä merkitsi kansallisuusperiaatteen huomioimista tietyssä määrin, mutta ei nyt kovin tarkasti. Ukrainallekin jäi Krim, jota se ei -tietenkään- vaatinut itselleen edes vuonna 1918, kun sen valtiollisuutta heräteltiin.

Mutta ajat muuttuvat. ”Kansojen kevättä” seurasi takatalvi. Venäjän asennetta imperiumin purkautumiseen nimitettiin 1990-luvun alussa syystäkin ”arvokkaaksi” myös Amerikassa. Muistakaamme vain nyt vertailun vuoksi vaikkapa sitä, miten Abraham Lincoln perusteli Amerikan sisällissotaa: sodan syynä ei ole neekeriorjuus, joka on aivan toisen luokan kysymys. Keskeinen asia, josta taistellaan, on unionin säilyminen.

Suurvaltaisuus, venäjäksi deržavnost oli siis jenkeilläkin mielessä aikanaan. Miksi se oli niin tärkeää, voi jokainen mielessään kysyä, mutta tosiasiahan se oli ja on yhä.

Venäjän kelvoton käytös Krimin ja Ukrainan suhteen on tunnettua. Venäläinen imperialismihan se siinä taas nostaa päätään. Kansanjoukoille se on vastustamaton huume ja presidentin kekkalointi milloin paidatta, milloin muussa vähemmän arvokkaassa roolissa tuntuu vain hienolta, kun tiedetään, ettei tälle venäläisen vallan edustajalle enää kukaan naura. Itkeä saavat ihan vapaasti.

Venäjän ignorointi ja loukkaaminen kansainvälisessä politiikassa huipentui samaan aikaan sen taloudellisen alennuksen kanssa. Kansallisen häpeän vuodet liittyivät suurvalta-aseman menetykseen. Vielä 2000-luvun alussa kyselytutkimukset osoittivat, ettei monikaan venäläinen uskonut maansa enää nousevan suurvaltojen joukkoon.

Tilanne on tyystin muuttunut. Venäjällä on myös jälleen suuri, hyvinvoiva keskiluokka ja joskin sen oligarkit ovat selvää rikollisainesta, ovat ne sentään maailman suurimpia varkaita, mikä tosiasia myös hivelee kansallista omanarvontuntoa. Eipä täällä mitään turhia tyyppejä ollakaan…

Krimin ja Ukrainan tapausta voi pitää Putinin suurimpana tyhmyytenä urallaan ja todennäköisesti ne ovat sinetöineet ajatellun, laajan Euraasian unionin kohtalon. Plussapuolelle presidentti voi toki laskea valtavan kansansuosion, joka suurelta osalta selittyy muun maailman reaktioista ekspansioon: eivätpäs mahda mitään…

Kirjoitin joskus 1980-luvulla, että suhteiden hoitaminen Neuvostoliittoon saattoi olla helpompaa kuin asioiminen tulevaisuuden Venäjän kanssa, jossa oli otettava huomioon monimiljoonainen vaalikarja ja sen mielenliikkeet.

Tämä pahoitti jonkun kunnioitettavana pidettävän henkilön mielen, mutta tuohon aikaan ei vielä ymmärretty, että kyseessä oikeastaan oli poliisiasia tai vastaava. Itse väite joka tapauksessa pitää mielestäni paikkansa.

Kun joskus esittää sen ajatuksen, että Venäjälle annettuja lupauksia loukattiin pahan kerran, kun Natoa laajennettiin sen rajoille, saa aina vastaansa kiukkuisen sanatulvan siitä, ettei itse asiassa koskaan sitovasti sovittu siitä, ettei tällaista laajentumista tehdä, että Nato ei ketään uhkaa ja niin edelleen.

Tässä, kuten kysymyksessä ETY-järjestelmän rajojen purkautumisesta ovatkin kyseessä muut asiat kuin puhtaasti juridinen sitovuus. Asioilla kun saattaa käytännössä olla aivan muu merkitys kuin se, mikä niillä on juristin mielestä.

Plus ça change, plus c’est la même chose, sanotaan. Mutta jos liikaa tuijotetaan tuohon ikuisesti säilyvään samuuteen, saattaa se olennainen muutos jäädä huomaamatta.

Ja maailma on todella muuttunut siitä, mitä se oli 1990-luvun alussa. Se on lisäksi muuttunut ikävään suuntaan ja meillä olisi syytä käyttää kaikkia keinoja sen tekemiseksi jälleen turvalliseksi kaikille.

Venäjä, joka suotta odotteli eteisessä pääsyä yhteiseen eurooppalaiseen kotiin, on nyt taas lähtenyt omille teilleen ja vaikka sen mahti on vain varjo supervalta Neuvostoliiton vastaavasta, tuntuu se olevan varsin pidättelemätön.

Uusi turvallisuuskokous tuskin olisi ihan huono ajatus huolimatta siitä, että sen on juljennut esittää Dmitri Medvedev.

Luottamusta herättävät toimet, joita joskus saatiin ilahduttavasti kansainväliseen politiikkaan, olisivat taas vähintäänkin tervetulleita.

Ja niiden rajojenkin muuttamiseen voi olla paineita, ei vain Venäjän ja sen naapurien välillä eikä vain yhteen suuntaan. Mutta tämähän on ikuisuuskysymys. Vanhat kunnon konfliktiteoriat joka tapauksessa uskoivat, että ongelmien tunnustaminen on ensimmäinen ja tärkeä askel niiden ratkaisemista kohti.

Tämä pitänee yhä paikkansa.

 

Timo Vihavainen pe 21.09. 22:40

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02. 22:47

Kollegoja pelastamassa

ma 18.02. 22:19

Koululaiset ja peruukit

su 17.02. 21:27

Kiväärit ja kevirit

la 16.02. 11:04

Uuden aikakauden alussa

to 14.02. 22:07

Vanhurskaat kolonialistit

ke 13.02. 17:06

Mitä rotu tarkoittaa?

ma 11.02. 18:06

Brodski lapsena

pe 08.02. 23:57

Heitspiits

pe 08.02. 13:19

Suomen kielen säilyttäminen

to 07.02. 22:49

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Vuoden 2019 vaalit ovat ratkaisevan tärkeitä

su 17.02.2019 21:28

Professorin Ajatuksia

Elin Erssonin uhrit jäivät ilman korvausta

ti 19.02.2019 22:46

Jukka Hankamäki

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

ti 19.02.2019 22:49

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomi intiaanina - viekö EVM maat ja mannut?

ma 18.02.2019 22:18

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Vihertynyt valtaeliitti ja identiteettipolitiikan moraalikaaos

la 16.02.2019 11:57

Heikki Porkka

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02.2019 10:18

Olli Pusa

Raha ja hoiva

ma 18.02.2019 22:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

"Ilmastokriisi, josta et ole kuullut"

ti 05.02.2019 16:28

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Ammunnan kysymyksiä

ti 19.02.2019 22:47

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20