Blogi: Timo Vihavainen, ti 11.09.2018 22:05

Kansan petos

Kun kansa petti valtion

 

A.A. Borisjuk, Istorija Rossii, kotoruju prikazali zabyt. Nikolai II i jego vremja. ”Vetše”, Moskva 2018, 239s. 2-e izdanije, pererabotannoje i dopolnennoje.

 

Vanha anekdootti kertoo miten, joskus ennen sotia, radiossa selostettiin nyrkkeilykilpailuja. Selostaja kuulutti: Tää toinen, mikä hää nyt taas olikaa, on nyt tässä Piiparista vastaan. Mutt tää Piiparine, hää on Viipurin nyrkkeiljiöide poikii ja ihan hurja mies, hää!

Nyt erä alkaa, Piiparine käy päälle! Piiparine iskee, oikee, vasen, oikee, oikee! Piiparine hyökkää, Piiparine iskee!

 … Nyt Piiparist kannetaa kehäst…

Ikävä kyllä, historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten tapahtuu kaikenlaista odottamatonta. Varmasta voitosta tuleekin rökäletappio, huima nousu muuttuu romahdukseksi, vauraudesta tulee kurjuutta. Syitä tuntuu joskus löytyvän kovin helposti ja joskus niitä tuntuu olevan mahdotonta löytää.  

Vallankumoukset ovat klassinen esimerkki siitä, miten jokaisen koululaisen oletetaan osaavan luetella erehtymättömästi niiden syyt, mutta tutkijat samaan aikaan ovat aivan ymmällään ja tietävät hyvin, ettei se asia niin mennyt, kuin oli syytä olettaa ja kuten monesta jälkikäteenkin näyttää.

Nuori mies, Andrei Borisjuk on aivan oikeassa siinä, että totuutta Nikolai II:n ajasta vääristeltiin aivan estottomasti bolševikkivallan aikana. Olivathan kaikki neuvostovallan todelliset ja väitetyt saavutukset sitä kirkkaampia, mitä surkeammaksi sitä edeltävä aika oletettiin ja kuvattiin.

Itse asiassa syntyi joukko myyttejä, joita ei saanut kritisoida. Kirjoittaja luettelee niitä peräti kaksikymmentäviisi kappaletta. Joukossa ovat muun muassa se, että vasta kommunistit aloittivat Venäjän teollistamisen, että oltiin nälässä, mutta vietiin viljaa, että ennen vallankumousta opetus oli maksullista ja vaikeapääsyistä ja niin edelleen.

Monet ”myytit”, joissa toki on mukana olkiukkojakin, ovat tosiaankin selvää historian vääristelyä. Kirjoittaja esittää kuitenkin myytteinä myös monia sellaisia asioita, joiden osoittaminen vääräksi ei ole suinkaan yksinkertaista. Niihin kuuluu jopa väite siitä, että Venäjä hävisi ensimmäisen maailmansodan.

Tämä ajatus ei ole kirjassa mukana sattumalta, onhan kuulunut paljonkin puhetta siitä, että Venäjä olisi luettava ensimmäisen maailmansodan voittajiin.

Normaalin logiikan mukaan maa, joka alistuu Brest-Litovskin kaltaiseen rauhaan, on taatusti sodan hävinnyt. Vaikka myös Saksa kuului sittemmin häviäjiin, ei Venäjäkään ollut Pariisissa rauhanehdoista määräämässä. Kuinka se siis olisi voinut sodan voittaa?

Jos joku patriootti jaksaa seurata sellaista ajatuksenkulkua, jossa Venäjä oli voittoisan taistelunsa loppusuoralla vuoden 1917 alussa, joutui sen jälkeen petoksen uhriksi ja vallan anastanut bolševikkiklikki vasta hävisi sodan, niin ei häntä voi siitä kai kieltääkään. Tämä tällainen nyt vain venyttää asioita niin pitkälle, että ne alkavat jo paukkua.

Kirjoittaja näkee paljon vaivaa todistellessaan, että nimenomaan Nikolai II:n aika oli vailla vertaa Venäjän historiassa. Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:nkin kaudet olivat siihen verrattuna vaisuja, neuvostoajasta nyt puhumattakaan. Myös kansainvälisesti edistys oli huimaavaa.

Tässä Borisjukin ei tarvitse rakentaa tyhjän päälle. Kyllä kasvu oli nopeaa ja herää kysymys, oliko se liian nopeaa. Takapajuiset takamaat eivät pysyneet hurjan vedon perässä ja yhteiskunta alkoi osoittaa repeämisen merkkejä. Tällaista tulkintaa on esitetty jo kauan.

Joka tapauksessa se viimeinen ja kirottu kysymys on, miksi Helmikuun vallankumous tapahtui, miksi hyvä tsaari (hän oli joka suhteessa loistava hallitsija!) syöstiin vallasta ja kenen toimesta?

Nykyään on ollut muodikasta viitata petollisiin liittolaisiin, eritoten Englantiin, jota Venäjän tunkeutuminen Turkin salmiin kauhistutti. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa vähintäänkin se, että myös väliaikainen hallitus tavoitteli samoja päämääriä.

Vallankumous on todella monessa suhteessa arvoituksellinen asia, kuten ne usein ovat muuallakin. Kirjoittajan tapa kyhätä tosiasiaväitteitä asioiden tilasta ja harjoittaa sen jälkeen suorasukaista todistelua hieman lakituvan tapaan, ei kuitenkaan vakuuta.

Ei historiassa riitä yleiskäsitteiden pohjalta tehty syllogismien rakentelu. Oleellista on kunkin asian painoarvon ymmärtäminen, asioiden suhteuttaminen.

Ei voida noin vain todistaa, ettei kansa pitänyt sotaa mielettömänä, vaikka yleensä ymmärsikin sen ”isänmaalliseksi”. Asian osoittaminen on hyvin vaikea tutkimusongelma, jonka kertakaikkista ratkaisua ei kannata odottaa henkeä pidätellen.

Joka tapauksessa kirjoittajan johtopäätös on huomionarvoinen: kansa petti valtion.

Tämän voisi kai olettaa olevan normaali asiain tila jokaisessa vallankumouksessa, mutta Venäjällä asiat ovat toisin. Kysymys oli nimittäin siitä, että Venäjän yhteiskunta oli sairastunut liberalismiin jo paljon ennen Nikolain aikaa. Tämä on siis Borisjukin kieltä.

Nyt, kun oli hylätty oma, venäläinen tie, nähtiin vain kaksi mahdollisuutta: liberalismi tai marxilaisuus, molemmat läntisiä ja siis vieraita ideologioita.

Tie oli avoin pettureille ja lurjuksille ja niitä hyödyntäville ulkomaisille tiedustelupalveluille. Kun kansa ei noussut puolustamaan omaa venäläistä, laillista valtaansa, se hylkäsi Nikolain mukana myös todellisen venäläisyyden. Uskon Venäjään korvasivat haaveilut länsimaisesta kehitystiestä.

Ei tietenkään ole vaikea havaita kirjan sanoman ajankohtaisuutta. Venäjän oma kehitystie on ainoa, joka sopii venäläisille ja sen tien keskeinen tukipylväs on valtio, gosudarstvennost -ei siis yhteiskunta, vaan juuri tuo mahtava valtio. Kirjoittaja käyttää sen synonyyminä joskus myös imperiumia.

Mutta tämänhän me olemme kuulleet jo Putiniltakin. Kirja on ilmestynyt slavofiilisen Vetše-kustantamon toimesta ja sen painos on vain seitsemän tuhatta, joten se ei vielä maailmoja mullista. Se on kuitenkin vain yksi niitä uusslavofiilisiä kirjoja, joita naapurissa ilmestyy tasaiseen tahtiin.

Mutta ilmestyy siellä muutakin. Itse ostin viikonvaihteessa Pietarista Borisjukin kirjan ohella pari muutakin, muun muassa Timothy Snyderin kirjan Tyranniasta, 20. vuosisadan 20 opetusta (О тирании. 20 уроков XX века. АСТ, Москва, 2018, 190 с.).

Kirja näyttää kantavan eniten huolta Trumpista, mutta kyllä siellä myös Putin saa osansa. Siinä keskitytään siihen, miten yhteiskunnan on kannettava huolta siitä, ettei valtio tunkeudu sinne, missä vapaan kansalaistoiminnan kuuluu vallita.

Borisjuk kantaa ilmeisesti huolta siitä, ettei kansa vain hylkäisi omaa valtiotaan. Snyder taas pelkää Leviathania, joka on tyrannian välttämätön ja keskeinen väline.

Timo Vihavainen ti 11.09. 22:05

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Setämiesten maailma

su 24.03. 22:16

Sota joka yllätti

la 23.03. 11:55

Sankarien maine kestää kaiken

pe 22.03. 10:27

Onnellisuudessa ykkössija

to 21.03. 10:23

Helsinki on muutoksen kärjessä

ke 20.03. 11:27

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Ylen päätoimittajan luottamus tulisi mitata

su 24.03.2019 22:15

Jukka Hankamäki

GCM + pakolaiskiintiön nosto + EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Ilmasilta

su 24.03.2019 22:22

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Tapauskertomus: Muslimimaasta tullut valehteli ja sai turvapaikan

pe 22.03.2019 23:24

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Roni Back on poliittinen henkilö?

su 24.03.2019 22:19

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03.2019 08:13

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

"Homofobinen" professori haluttiin erottaa Oxfordin yliopistosta

pe 22.03.2019 21:47

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Setämiesten maailma

su 24.03.2019 22:16

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20