Blogi: Timo Vihavainen, ti 11.09.2018 22:05

Kansan petos

Kun kansa petti valtion

 

A.A. Borisjuk, Istorija Rossii, kotoruju prikazali zabyt. Nikolai II i jego vremja. ”Vetše”, Moskva 2018, 239s. 2-e izdanije, pererabotannoje i dopolnennoje.

 

Vanha anekdootti kertoo miten, joskus ennen sotia, radiossa selostettiin nyrkkeilykilpailuja. Selostaja kuulutti: Tää toinen, mikä hää nyt taas olikaa, on nyt tässä Piiparista vastaan. Mutt tää Piiparine, hää on Viipurin nyrkkeiljiöide poikii ja ihan hurja mies, hää!

Nyt erä alkaa, Piiparine käy päälle! Piiparine iskee, oikee, vasen, oikee, oikee! Piiparine hyökkää, Piiparine iskee!

 … Nyt Piiparist kannetaa kehäst…

Ikävä kyllä, historia on täynnä esimerkkejä siitä, miten tapahtuu kaikenlaista odottamatonta. Varmasta voitosta tuleekin rökäletappio, huima nousu muuttuu romahdukseksi, vauraudesta tulee kurjuutta. Syitä tuntuu joskus löytyvän kovin helposti ja joskus niitä tuntuu olevan mahdotonta löytää.  

Vallankumoukset ovat klassinen esimerkki siitä, miten jokaisen koululaisen oletetaan osaavan luetella erehtymättömästi niiden syyt, mutta tutkijat samaan aikaan ovat aivan ymmällään ja tietävät hyvin, ettei se asia niin mennyt, kuin oli syytä olettaa ja kuten monesta jälkikäteenkin näyttää.

Nuori mies, Andrei Borisjuk on aivan oikeassa siinä, että totuutta Nikolai II:n ajasta vääristeltiin aivan estottomasti bolševikkivallan aikana. Olivathan kaikki neuvostovallan todelliset ja väitetyt saavutukset sitä kirkkaampia, mitä surkeammaksi sitä edeltävä aika oletettiin ja kuvattiin.

Itse asiassa syntyi joukko myyttejä, joita ei saanut kritisoida. Kirjoittaja luettelee niitä peräti kaksikymmentäviisi kappaletta. Joukossa ovat muun muassa se, että vasta kommunistit aloittivat Venäjän teollistamisen, että oltiin nälässä, mutta vietiin viljaa, että ennen vallankumousta opetus oli maksullista ja vaikeapääsyistä ja niin edelleen.

Monet ”myytit”, joissa toki on mukana olkiukkojakin, ovat tosiaankin selvää historian vääristelyä. Kirjoittaja esittää kuitenkin myytteinä myös monia sellaisia asioita, joiden osoittaminen vääräksi ei ole suinkaan yksinkertaista. Niihin kuuluu jopa väite siitä, että Venäjä hävisi ensimmäisen maailmansodan.

Tämä ajatus ei ole kirjassa mukana sattumalta, onhan kuulunut paljonkin puhetta siitä, että Venäjä olisi luettava ensimmäisen maailmansodan voittajiin.

Normaalin logiikan mukaan maa, joka alistuu Brest-Litovskin kaltaiseen rauhaan, on taatusti sodan hävinnyt. Vaikka myös Saksa kuului sittemmin häviäjiin, ei Venäjäkään ollut Pariisissa rauhanehdoista määräämässä. Kuinka se siis olisi voinut sodan voittaa?

Jos joku patriootti jaksaa seurata sellaista ajatuksenkulkua, jossa Venäjä oli voittoisan taistelunsa loppusuoralla vuoden 1917 alussa, joutui sen jälkeen petoksen uhriksi ja vallan anastanut bolševikkiklikki vasta hävisi sodan, niin ei häntä voi siitä kai kieltääkään. Tämä tällainen nyt vain venyttää asioita niin pitkälle, että ne alkavat jo paukkua.

Kirjoittaja näkee paljon vaivaa todistellessaan, että nimenomaan Nikolai II:n aika oli vailla vertaa Venäjän historiassa. Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:nkin kaudet olivat siihen verrattuna vaisuja, neuvostoajasta nyt puhumattakaan. Myös kansainvälisesti edistys oli huimaavaa.

Tässä Borisjukin ei tarvitse rakentaa tyhjän päälle. Kyllä kasvu oli nopeaa ja herää kysymys, oliko se liian nopeaa. Takapajuiset takamaat eivät pysyneet hurjan vedon perässä ja yhteiskunta alkoi osoittaa repeämisen merkkejä. Tällaista tulkintaa on esitetty jo kauan.

Joka tapauksessa se viimeinen ja kirottu kysymys on, miksi Helmikuun vallankumous tapahtui, miksi hyvä tsaari (hän oli joka suhteessa loistava hallitsija!) syöstiin vallasta ja kenen toimesta?

Nykyään on ollut muodikasta viitata petollisiin liittolaisiin, eritoten Englantiin, jota Venäjän tunkeutuminen Turkin salmiin kauhistutti. Tässä kannattaa kuitenkin muistaa vähintäänkin se, että myös väliaikainen hallitus tavoitteli samoja päämääriä.

Vallankumous on todella monessa suhteessa arvoituksellinen asia, kuten ne usein ovat muuallakin. Kirjoittajan tapa kyhätä tosiasiaväitteitä asioiden tilasta ja harjoittaa sen jälkeen suorasukaista todistelua hieman lakituvan tapaan, ei kuitenkaan vakuuta.

Ei historiassa riitä yleiskäsitteiden pohjalta tehty syllogismien rakentelu. Oleellista on kunkin asian painoarvon ymmärtäminen, asioiden suhteuttaminen.

Ei voida noin vain todistaa, ettei kansa pitänyt sotaa mielettömänä, vaikka yleensä ymmärsikin sen ”isänmaalliseksi”. Asian osoittaminen on hyvin vaikea tutkimusongelma, jonka kertakaikkista ratkaisua ei kannata odottaa henkeä pidätellen.

Joka tapauksessa kirjoittajan johtopäätös on huomionarvoinen: kansa petti valtion.

Tämän voisi kai olettaa olevan normaali asiain tila jokaisessa vallankumouksessa, mutta Venäjällä asiat ovat toisin. Kysymys oli nimittäin siitä, että Venäjän yhteiskunta oli sairastunut liberalismiin jo paljon ennen Nikolain aikaa. Tämä on siis Borisjukin kieltä.

Nyt, kun oli hylätty oma, venäläinen tie, nähtiin vain kaksi mahdollisuutta: liberalismi tai marxilaisuus, molemmat läntisiä ja siis vieraita ideologioita.

Tie oli avoin pettureille ja lurjuksille ja niitä hyödyntäville ulkomaisille tiedustelupalveluille. Kun kansa ei noussut puolustamaan omaa venäläistä, laillista valtaansa, se hylkäsi Nikolain mukana myös todellisen venäläisyyden. Uskon Venäjään korvasivat haaveilut länsimaisesta kehitystiestä.

Ei tietenkään ole vaikea havaita kirjan sanoman ajankohtaisuutta. Venäjän oma kehitystie on ainoa, joka sopii venäläisille ja sen tien keskeinen tukipylväs on valtio, gosudarstvennost -ei siis yhteiskunta, vaan juuri tuo mahtava valtio. Kirjoittaja käyttää sen synonyyminä joskus myös imperiumia.

Mutta tämänhän me olemme kuulleet jo Putiniltakin. Kirja on ilmestynyt slavofiilisen Vetše-kustantamon toimesta ja sen painos on vain seitsemän tuhatta, joten se ei vielä maailmoja mullista. Se on kuitenkin vain yksi niitä uusslavofiilisiä kirjoja, joita naapurissa ilmestyy tasaiseen tahtiin.

Mutta ilmestyy siellä muutakin. Itse ostin viikonvaihteessa Pietarista Borisjukin kirjan ohella pari muutakin, muun muassa Timothy Snyderin kirjan Tyranniasta, 20. vuosisadan 20 opetusta (О тирании. 20 уроков XX века. АСТ, Москва, 2018, 190 с.).

Kirja näyttää kantavan eniten huolta Trumpista, mutta kyllä siellä myös Putin saa osansa. Siinä keskitytään siihen, miten yhteiskunnan on kannettava huolta siitä, ettei valtio tunkeudu sinne, missä vapaan kansalaistoiminnan kuuluu vallita.

Borisjuk kantaa ilmeisesti huolta siitä, ettei kansa vain hylkäisi omaa valtiotaan. Snyder taas pelkää Leviathania, joka on tyrannian välttämätön ja keskeinen väline.

Timo Vihavainen ti 11.09. 22:05

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01. 23:10

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

Ranskan jälkivaikutusta

ke 09.01. 23:15

Fingerporilainen aikakausi

ti 08.01. 22:27

Eselin

ma 07.01. 22:32

Pois nälkärajalta

su 06.01. 22:33

Ohranointia

la 05.01. 22:59

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40