Ranskalaiset ovat vanhastaan pitäneet ulkomaalaisia sotilaita palveluksessaan. Kuninkailla oli oma sveitsiläinen kaartinsa ja skotlantilaiset sotilaansa (Garde Écossaise) tai saksalaiset palkkasotilaansa. Olipa Ranskan kuninkaalla oli aikoinaan erityinen ”Royal-Suédois” (Kuninkaalliset Ruotsalaiset) rykmentti, jossa palveli aatelismiehiä kuten kuningasperheen epäonnistuneeseen pakoon vallankumouksesta vienyt Axel von Fersen.

Myöhemmin myös tasavaltainen Ranska on mielellänsä pitänyt ulkomaalaisia sotilaita omassa palveluksessaan (Légion Franche Etrangère) ja esimerkiksi II maailmansodan jälkeen muukalaislegioonaan kelpuutettiin entisiä natseja ja näiden yhteistoimintamiehiä taistelemaan Ranskan siirtomaasodissa.

Syy tähän aktiiviseen rekrytointiin johtuu siitä, että vaikka ranskalaiset ovat patriootteja, niin he eivät halua kuolla turhissa sodissa. On siksi parempi ulkoistaa väkivallan instrumentit ja rekrytoida ihmisiä muualta. Luotettavat palkkasotilaat toimivatkin Ranskan muukalaislegioonassa.

Suomen pojat Afrikkaan?

Ranskan presidentti tulee meille nyt kylään.

Hänen poliittinen agendansa käsittelee ennen kaikkea ”moninapaisuutta” (multilateraalisuus – selkosuomeksi: että me katsomme ylöspäin Ranskan napaan ja teemme kuten EU haluaa) ja tietenkin sitä, että Ranska haluaa meiltä sotilaita ns. EU:n nopean toiminnan joukkoihin.

Syykin on selvä: meillä on suorituskykyinen armeija, jota ei pantu naftaliiniin 1990-luvulla. Suomen poikia haluttaisiin uudelleen ”kärsimään vilua ja nälkää” Euroopan kriisipesäkkeisiin tai peräti ranskalaiseen Afrikkaan tai ihan Oseaniaan turvaamaan pääosin entisten mutta osittain nykyistenkin siirtomaaisäntien haipuvia etuja.

Me olisimme kyllä loistava ja halpa ratkaisu!

Suomalaisia on taistellut Ruotsin puolesta ”Puolan, Lutzin, Leipzigin ja Narvan mailla”. Suomalaisten hakkapeliittojen hevoset ovat juoneet janoonsa Tonavasta, Veikselistä ja Nevasta. Suomalaiset ovat kuolleet tauteihin Baltian varuskunnissa tai viruneet ikävissään Moskovassa ”Laiska-Jaakon” eli Jacob de la Gardien armeijassa.

Mutta arvoisat suomalaiset! Kannattaako meidän lähettää Suomen poikia pimeimpään Afrikkaan varjelemaan plantaaseja tahi timanttikaivoksia – että ranskalaisten edut varjeltuisivat? Onko suomalaisten mentävä kurittamaan kehitysmaiden kurjia, että wanhat siirtomaaherrat saisivat imetyksi vielä viimeisen lantin näiltä onnettomilta?

Jos joku haluaa värväytyä muukalaislegioonaan, en näe siinä estettä -mutta että me lähtisimme valtiollisilla resursseilla näihin kinkereihin, jossa meillä ei ole mitään osaa eikä arpaa? YK:n rauhanturvaamisoperaatiot ovat sitten toinen juttu. Niitä tarvitaan.

Mitä Ranska antaa palkkioksi?

Mitä hyvää me sitten saamme jos lähetämme pari tuhatta suomalaista poikaa resuamaan Afrikan viidakoihin?

Ranska ei lupaa mitään konkreettista vastineeksi. Ehkä ainoastaan suullisen lupauksen siitä, että kriisitilanteessa meitä muistetaan. Talvisodassa meitä piti muistaa 50 000 miehen siirtoarmeijalla mutta konkreettisesti meitä olisi ehkä tullut auttamaan etanan hitaudella 5000 miestä – alppijääkäreitä Ranskasta.

Mikä sotilaallinen arvo näillä joukoilla oli nähtiin sitten vuonna 1940 Narvikissa. Silloin kenraali Antoine Béthouart’in joukot saapuivat Narvikiin taistelemaan brittien kanssa saksalaisia vastaan. Ranskalaiset joukot kunnostautuivat Narvikin satamassa ennen kaikkea viinitynnyrien parissa.

**

Suokaa anteeksi, että epäilen Ranska kykyä ja halua auttaa suomalaisia pahassa paikassa. Ehkä olen väärässä. Ranska on hienoa maa ja sillä on upea kulttuuri mutta onko meidän asiamme mennä katkomaan luumme näiden vanhojen siirtomaaherrojen puolesta?

Käsittääkseni tässä sotilassopimuksessa Ranskan ja EU:n kanssa ole mitään järkeä? Vai onko?

Kaikesta huolimatta. Tervetuloa Suomeen presidentti Macron ja rouva Macron!