Blogi: Reijo Tossavainen, pe 13.07.2018 11:05

Juoppo läpsijä Juncker hyväksytään, Hakkaraista ei

Euroopan Unionin ykkösvirkamies Jean-Claude Juncker on pahoin alkoholisoitunut. Hänet nähdään usein juopuneena tärkeissä viranhoitoon liittyvissä tehtävissä. Viimeksi Naton huippukokouksessa, jossa mm. presidentti Sauli Niinistö joutui tukemaan Junckerin pystyssä pysymistä.

Junckerin juopottelu ja tapaamiensa henkilöiden läpsyttely hyväksytään. Sitä jopa selitetään selkävaivoilla. Niitäkin voi olla, mutta ne eivät selitä Junckerin alkoholi- ja käytösongelmia.

On ollut surkuhupaisaa seurata, kuinka valtioiden päämiehet suhtautuvat hyväntahtoisesti hymyillen EU:n tärkeimmän virkamiehen ongelmiin ja kykyyn hoitaa työtään. Mediakin on kääntänyt katseena muualle. Jutuissa puhutaan useimmiten selkäongelmista, tai vaietaan kokonaan.

Väistämättä mieleeni tulee vertailu Teuvo Hakkaraiseen, joka pikkujoulutunnelmissa suuteli vastentahtoista Veera Ruohoa. Useimmiten tällainen epäasiallinen käytös tuomitaan sanallisesti ja asianosaiset sopivat asiasta. Mutta niin ei tapahtunut Hakkaraisen osalta. Hänestä tehtiin rikosilmoitus ja mediamyllytys oli perusteellista. “Parempien ihmisten” ylenkatseisuus oli silmiinpistävää.

Toin nämä esimerkit esille osoittaakseni kaksinaismoraalin, joka yhteiskunnassamme vallitsee. Perussuomalainen rivikansanedustaja on agendamedialle ja muulle mukasuvaitsevaistolle paljon helpompi ja hyväksytympi maali kuin yksi maanosamme tärkeimmistä vaikuttajista.

…………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen pe 13.07. 11:05

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10. 13:17

Älkää valitko Stubbia EU:n johtoon. Jäljet pelottavat!

ti 02.10. 23:41

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

ke 26.09. 09:41

Venäläisten maihinnousu Airistolla johtuu päättäjien sinisilmäisyydestä

su 23.09. 11:36

Punavihreän paremmiston moraaliposeeraus on moraalitonta poseerausta

la 22.09. 11:31

Marine Le Pen kertoi totuuden terroristeista. Siksi hänen mielenterveyttä epäillään!

pe 21.09. 11:42

Eduskunta on Suomen tehottomin ja turhauttavin työpaikka

to 20.09. 07:17

Loikkareiden tarina lähestyy kuilun reunaa

la 15.09. 08:15

Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

ti 04.09. 22:45

Suomalaisista elintarvikkeista "reilun kaupan tuotteita"

pe 31.08. 07:57

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

HS väitti JHL:n aikovan jättää lapset ja vanhukset ilman ruokaa

to 18.10.2018 22:31

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

ke 17.10.2018 01:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kölnin vaiettu terrori-isku

ke 17.10.2018 21:56

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook on sananvapauden irvikuva

to 18.10.2018 14:13

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Melkein suomalainen supersankari

ke 17.10.2018 21:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40