Blogi: Arto Luukkanen, ti 03.07.2018 14:11

Seehofer lähtee, Saksan hallitus hajoaa - EU:n loppu?

Baijerin kristillisdemokraattien, CSU:n johtaja Horst Seehofer on tarjoutunut eroamaan Saksan hallituksesta ja on valmis myös jättämään CSU:n puheenjohtajan tehtävät. Sunnuntain sovitteluneuvottelut eivät johtaneet lopputulokseen.

Mikäli tänään maanantaina CSU:n johdon antama viimeinen yhteistyötarjous ei Merkelille kelpaa, merkitsee se CDU:n ja CSU:n välisen liiton hajoamista. Sen jälkeen Saksan suuri koalitio hallitus hajoaa. Se merkitsee myös sitä, että kansleri Merkelin ja CDU:n yritys ”eurooppalaiseksi ratkaisuksi” migraatiokriisissä ei onnistunut – ainakaan CSU:n kanssa.

Seehofer ja Merkel eivät sunnuntaina kerta kaikkiaan päässeet yhteisymmärrykseen. Yritykset kompromisseihin osoittautuivat turhiksi vaikka CSU:n parlamenttiryhmän johtaja Alexander Dobrindt yritti kovistella Seehoferin eroa vastaan. Puolueiden yhteistyö – ”menestystarina Saksan puolesta” on nyt loppu ainakin näiden sunnuntaisten neuvotteluiden tuloksena.

Merkelin tarjoama kompromissi oli eurooppalainen sopimus, jossa eurooppalaiset kumppanit lupasivat Saksalle avoimen shekin, jonka mukaan mm. Kreikan ja Espanjan viranomaiset olisivat ottaneet takaisin ne tulijat, jotka olisivat todistetusti tulleet näihin maihin ensiksi.

Avoin shekki Merkelille?

Kun ihminen kirjoittaa avoimen shekin jollekin merkitsee se sitä, että hän asettaa itsensä täysin toisen haltuun.

Se on täydellistä luottamusta tai täydellistä riippuvuutta.

Myös virallinen Suomi oli suostunut kirjoittamaan avoimen shekin. Pääministeri Sipilä takasi viimeisessä EU kokouksessa Angela Merkelin hallituksen. Takuutus tehtiin, että Saksan hallitus pelastuisi. Saksan kristillisdemokraatit yrittävät pelastaa tämän avoimen shekin kautta hallitusyhteistyön Baijerin CSU:n kanssa.

Se mitä Suomen pääministeri lupasi, on Suomen kohdalta vielä täysi salaisuus. Kyse on ”herrasmiessopimuksesta” jonka mukaan Saksa voisi lähettää muissa maissa kirjattuja turvapaikanhakijoita takaisin ensimmäiseen maahan, joka on kirjannut tulijan. Saksa siis haluaa, että Dublinin sopimus tulisi taas voimaan – sitä itseään varten. Siihen liittyy ajatus kokoamisleirien perustamisesta Pohjois-Afrikkaan. Mutta nyt puhutaan siitä, että ne tulisivat Eurooppaan?

Sopimuksen sisältö on täysin hämärä ja epäselvä. Sitä ei ilmeisesti tuoda eduskunnan eteen vaikka perustuslaki säätää seuraavasti:  

”…Lakiehdotus kansainvälisen velvoitteen voimaansaattamisesta käsitellään tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos ehdotus kuitenkin koskee perustuslakia tai valtakunnan alueen muuttamista taikka Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivallan siirtoa Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle tai kansainväliselle toimielimelle, eduskunnan on se hyväksyttävä sitä lepäämään jättämättä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. (4.11.2011/1112)…”

Näyttää että tämän epäselvän sopimuksen perusidea oli lähettää väkeä Saksasta pois ja rauhoittaa CSU. Monet maat ovat jo ilmoittaneet, että tällaista ei ole hyväksytty.   

Edessä voi olla kallis samba.  Kuka sen maksaa? Ja ennen kaikkea – onko se laiton kun eduskunta ei ole edes nähnyt sitä. Aikoinaan Kreikan takauksissa lainoppineet huomauttivat, että ”takuuttamisen kiemurat” piti edes näyttää eduskunnalle. Kansanedustajat saivat silmäillä sitä vaikeaa englanninkielistä sopimusta kiireessä ja sen jälkeen eduskunta painostettiin äänestämään sopimuksen puolesta.

Mitä on odotettavissa?

Mitähän tästä kaikesta vielä tulee?

Jos CSU lähtee, Merkelin hallitus hajoaa ja Saksan vihreät tulevat tilalle. Näillä on suurta halukkuutta tulla hallitukseen mutta hinta on kova. Merkel joutunee maksamaan suolaisen laskun energiapolitiikassa ja ennen kaikkea migraation tulvan säätelyssä. Saksan vihreä sisäministeri tulisi avaamaan portit lopullisesti.

Sen jälkeen myös muut EU maat saisivat velvoittavat pakolaiskiintiönsä. Meillä se olisi ehkä 20-40 tuhatta vuodessa lisää. Ehkä tätä varten meillä olisi tarpeen saada aikaan uusi hallitus, joka olisi vielä enemmän EU ja pakolaismyönteisempi? Ehkä tämä nykyisen hallituksen arvopohja on liian konservatiivinen?

Emmanuel Macronin Eurooppa-hankkeelle Viher-Merkelin hallitus olisi uuden alku: multilateraalisuus ja EU:n integraatio olisivat niitä iskulauseita, joiden alla EU yhtenäistettäisiin lopullisesti. Itä-Euroopan skeptikoille: Unkarille, Puolalle ja Tsekille tämä olisi myrkkyä. Epäsopu, riitely ja syyttely halvaannuttaisi yhteistyön.

Alkaako tästä Unionin loppuliuku?

 

Arto Luukkanen ti 03.07. 14:11

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44