Blogi: Timo Vihavainen, ke 13.06.2018 18:14

Leikki leikkinä?

Leikki leikkinä

 

Kun Johan Huizinga kirjoitti kirjansa Leikkivä ihminen, ei kustantaja aluksi ymmärtänyt, että kyseessä tosiaan oli yritys analysoida kulttuuria leikkinä eikä leikin asemaa kulttuurissa.

Ihminen voidaan toki määritellä eri tavoin, kun hänen erikoislaatunsa ydintä pyritään kiteyttämään yhteen sanaan. Joidenkin mielestä hän on poliittinen olento, toisten mielestä naurava olento ja kolmansien mielestä rakentava olento.

Homo eli ihminen (tämä latinan sana ei ole samaa kantaa kuin kreikan homos, joka tarkoittaa samanlaisuutta) on myös suuri leikkijä, homo ludens (lat. ludo, leikkiä, kisailla, pelata, tehdä piloillaan).

Tässä suhteessa hän ei ole ainutlaatuinen, kuten jokainen eläimiä hoitanut tietää. Kissanpoikien ja ihmislasten leikit saattavat jopa usein olla samantasoisia ja sen takia ne myös viihtyvät keskenään erinomaisesti.

Saarnaaja vakuuttaa, että kun hän mieheksi varttui, hän jätti pois sen, mikä lapsen on. Tätähän pidettiinkin ennen yleisesti tarpeellisena ja jopa välttämättömänä. Ei kovassa reaalimaailmassa pärjätty haihattelemalla ja olemattomia kuvittelemalla. Siellä oli omat sääntönsä.

Itse asiassa nuo säännöt kuitenkin ovat suurelta osalta myös leikin eli pelin sääntöjä. Kaikkien osapuolten hyväksymät säännöt määräävät sen, miten asioita ratkaistaan myös kaikkein korkeimmalla tasolla. Säännöt -sinänsä useimmiten mielivaltaiset- määräävät miltei kaikkea kanssakäymistä, aina sotaa myöten.

Mitä sotaan tulee, voitaneen katsoa, että totaalisessa sodassa säännöt alkoivat jo unohtua. Miltei kaikkia normaalin kanssakäymisen sääntöjä rikottiin järjestelmällisesti molemmissa maailmansodissa. Tämä oli kukaties inhimillisen kulttuurin suurin syväsukellus pohjamutiin sitten kivikauden. Leikki unohtui.

Entäpä uudet totalitaariset kulttuurit? Leikkiaineksen tavaton keskeisyys niissä näkyy tarkkailijan silmille jo kauas. Rituaalit, viralliset sadut, roolileikit ja kilpailut olivat niin kommunismin kuin fasismin ja natsisimin peruselementtejä.

Olennaista niissä oli, että niiden todellisuutta tavattomasti korostettiin. Kukaan ei saanut epäillä, että skeptinen mieli voisi hajottaa koko rakennelman alkutekijöihinsä ja nähdä koreiden kuvittelujen läpi, että keisari oli alasti. Jo tällaiseen mahdollisuuteen vihjaaminenkin oli ankarasti kiellettyä.

Mutta tottahan se leikki kyllä myös on, silloinkin kun se on kulttuuria. Leikin sääntöjen puitteissa kansat ja ihmiset kokevat ilojaan ja surujaan, oikean elämän diilit ja heikoimmat lenkit ovat melkein samaa realityä kuin TV-ohjelmien lavastukset. Ne vain tulevat spontaanimmin.

Aikakausien leikit eroavat toisistaan. 1800-luvulla kansakunnat järjestivät koreasti pukeutuneita armeijoita, jotka kekkaloivat loistavissa paraateissa ja joskus ihan oikeastikin pantiin syöksymään toisiaan vastaan tositarkoituksella eli siis henkensä uhalla.

Kulttuurin alalla järjestettiin upeita spektaakkeleita, joissa etenkin musiikki oli pääosassa. Yleisönä oli kunkin maan yläluokka, jonka leikit erotettiin jyrkästi rahvaan alkeellisesta huvittelusta, joka yleensä oli paljon tiiviimmin kiinni konkreettisessa todellisuudessa: kukkotappelut, karhun kiusaaminen, härkätaistelut, nyrkkeily ja niin edelleen. Henkisyyden aste erotti tingeltangelin korkeakulttuurista.

Ajatellessa 2000-lukua tulee joskus mieleen, ettei kulttuuri liene koskaan näin suuressa määrin keskittynyt ruumiillisuuteen, parikymppisten nuorten, itse asiassa vielä lasten kisailujen ja dresseerauksen ympärille.

Myös musiikin alalla on alettu järjestää kilpailuja, jotka laajat kansalaispiirit kaikkialla ottavat täydestä todesta. Tuntuu olevan ja siis on hyvinkin tärkeää, minkä maan jonninjoutava lauluesitys äänestetään muita paremmaksi. Esityksiin uhrataan valtavia rahasummia ja lavasteista tehdään fantastisia, vaikka kaiken ytimessä on vain tavattoman banaali laulunrenkutus.

Mutta onhan maailmassa tärkeämpiäkin asioita. Mikä niistä mahtaa olla kaikkein tärkein?

On kiinnostavaa kuvitella, millaisen asian saavuttamisesta kansakunnat olisivat valmiita uhraamaan eniten. Mahdollisestiko sen vuoksi, että niiden todettaisiin erilaisilla mielekkäillä mittareilla elävän muita onnellisemmin? Vai olisiko tärkeämpää olla muita rikkaampia, mahtavampia, pelottavampia tai jotakin vastaavaa? Vai kiinnostaisiko enemmän kauneus, hyvyys, hurskaus, tieteellinen etevyys tai vaikkapa businessajattelun metkujen hallinta?

Luulen, että mikään noista ei enemmälti kykene sykähdyttämään kansan syvää ydintä, sitä, joka saa maan räjähtämään omasta erinomaisuudestaan ja näköjään jokaisen sen jäsenen kuvittelemaan olevansa jotakin erinomaista ja kadehdittavaa.

Mitäpä ei mikä tahansa maa olisi valmis maksamaan, mikäli vastineeksi saataisiin oman joukkueen voitto potkupallon maailmanmestaruuskisoissa?

Luulen, että mikäli vaihtokaupan ehdot olisivat selkeät ja varmat, otettaisiin vaikkapa reilu aineellisen elintason alennus vastaan riemuhuudoin, hyväksyttäisiin vaikkapa yhden maakunnan siirtyminen toiselle valtiolle juhlien kera, painettaisiin villaisella parin pataljoonan (miehiä) menehtyminen jossakin mielettömässä tehtävässä kaukomailla, koko oman maan asuttaminen vihamielisellä väestöllä tai poliittisen määräysvallan siirtäminen kotimaasta jonnekin hevon kuuseen.

Tässä esimerkissä en tarkoita vain Suomea. Itse asiassa potkupalloleikeissä saavutettava onni on kiertänyt maamme aina niin kaukaa, että meillä tuskin osattaisiin edes unelmoida moisesta onnesta. Pelkkä provinsiaalisten jääkiekkokisojen voittaminen on jo riittänyt nostamaan riemun kattoon.

Yhtä kaikki, uskon olevani oikeassa siinä, että leikki on ainakin tässä kohden paljon vakavampi asia kuin varsinaisen reaalimaailman saavutukset. Tämä tuntuu jollakin tavalla lohdulliseltakin.

Leikin ominaisuuksiin, toisin kuin varsinaiseen kovaan, eli kulttuurin ulkopuolella sijaitsevaan todellisuuteen, kuuluu, että se ennen muuta toimii ja toteutuu siihen osallistuvien aivoissa.

Koska kyseessä ei ole esimerkiksi lisääntymisbiologiaan kuuluva kova tosiasia, on myös mahdollista sekä kuvitella koko maailma jollakin aivan uudella tavalla että saada se myös toimimaan.

Noissa nykyisissä sukupuolenvaihtoleikeissähän ei koskaan voida täysin onnistua, koska lisääntyminen voi tapahtua vain aivan tiettyjen solujen yhtyessä, vaikka mitä leikittäisiin.

Mikään ei kuitenkaan pakota ketään antamaan pennin vertaa merkitystä sille, pärjääkö joku potkupalloleikeissä vai ei. Tämän ihmiskunnan kaikkein suurimman juhlan kohdalla kysymyksessä on siis puhtaasti mielikuvituksen tasolla toimiva asia, mitä sen suuruuteen tulee, mutta sitähän kulttuuri yleensäkin on.

Huomiota joka tapauksessa kiinnittää se, että urheilu on nyt, aivan  toisin kuin vielä 1800-luvulla, myös kansainvälisen kanssakäymisen tärkeimpiä kenttiä.

Kotimaisen kiinnostuksen kannalta urheilu taitaa nyt olla samalla, eli siis aivan keskeisellä tasolla, kuin se oli muinaisessa Bysantissa, jossa poliittiset puolueetkin lopulta koottiin eri joukkueita kannattavista ihmisistä.

Olemmeko jo itsekin henkisesti kypsiä tähän? Miksi meillä edes kannattaisi kiinnostua varsinaisesta politiikasta, jonka vähänkään tärkeitä kysymyksiä emme kuitenkaan pysty ratkaisemaan? Tarjoaako se muka suuria elämyksiä, mitä tarpeita se ylipäätään enää palvelee?

Timo Vihavainen ke 13.06. 18:14

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Imperiumin rajat

ke 26.06. 23:57

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06. 00:07

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

blogit

Vieraskynä

Kirkko ja Pride - Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta

to 27.06.2019 00:12

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Demarit pettivät tanskalaiset

ke 26.06.2019 23:51

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Imperiumin rajat

ke 26.06.2019 23:57

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19