Blogi: Reijo Tossavainen, su 20.05.2018 17:02

Yle-veron tilalle mediavero lisäämään sananvapautta

Yle saa nimeään kantavan veron tuottoja vuosittain lähes 500 miljoonaa eli lähes puoli miljardia. Suurin osa siitä menee punavihreän agendajournalismin tuottamiseen ja pakkosyöttämiseen. Tulevaisuus näyttää vielä nykyistäkin ankeammalta, sillä Tampereella toimittajiksi opiskelevista noin 50 % ilmoittaa puoluekannakseen vihreät ja noin 25 % vasemmistoliiton.

Taistolaisuuden vahvoina aikoina Yle oli vasemmiston käsissä. Silloin ja erityisesti pääjohtaja Eino Revon aikana Yle oli hyvin yksipuolinen.

Olemme palanneet Repo-radion kaltaiseen aikaan. Otettakoon esimerkiksi toimittajien ohjekirja "Journalistin ohjeet". Siellä punavihreä tarkoitushakuisuus näkyy nyt jo ohjeiden johdannossa.

Aiemmin siellä luki: “Hyvän journalistisen tavan perustana on kansalaisten oikeus saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla he voivat muodostaa totuudenmukaisen kuvan maailmasta ja yhteiskunnasta.”

Nykytoimittajien mielestä se oli väärin. Nyt siinä lukee: “Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.”

Toistan vielä: oikeus vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.

Enää ei siis ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja, joiden avulla voidaan muodostaa totuudenmukainen kuva maailmasta ja yhteiskunnasta. Punavihreä suodatin muokkaa kansalaisten maailmankuvan mieleisekseen. Elämme agendajournalismin aikaa.

Maassamme toimii pieniä vapaita verkkojulkaisuja. Niitä toimitetaan pääosin vapaaehtoisvoimin, koska mainostulot ovat hyvin vaatimattomat.

Kun resurssit ovat vähäiset, niin silloin on pakko keskittyä olennaiseen. Siis lähinnä siihen, mitä perinteinen media vääristelee eniten tai jättää kertomatta. Merkittävin yksittäinen asia on maahanmuutto.

Sananvapauden ja kansalaisten tiedonsaannin kannalta olisi tärkeää, että monipuolinen some täydentäisi valtamediaa. Sen mahdollistaisi hyvin yksinkertainen keino. Yle-vero pitäisi muuttaa mediaveroksi, ja sen tuotosta vaikkapa vain kaksi prosenttia eli 10 miljoonaa annettaisiin riippumattomille verkkojulkaisuille. Siis vain kaksi prosenttia! Se aiheuttaisi hyvin pienen tasapainottamistarpeen Ylen budjettiin, mutta summa olisi suuri pienille riippumattomille verkkojulkaisuille. Se olisi esimerkiksi kymmenelle verkkojulkaisulle miljoona kullekin. Yhdellä miljoonalla yksittäinen pieni verkkojulkaisu pystyisi parantamaan niin laatua kuin määrääkin.

...............

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

 

Reijo Tossavainen su 20.05. 17:02

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06. 07:31

Perussuomalaiset, Kokoomus ja Vihreät ovat tulevaisuudessa suuret puolueet

su 23.06. 12:06

Demarit seuraavat kepua tuhon tiellä

ti 18.06. 11:46

Soini viimeisen kerran ministeri-Audin takapenkillä - hillotolppa nurin

pe 07.06. 12:26

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi monitaitoinen Arto Luukkanen

la 01.06. 17:59

Punavihreät agendajournalistit Eu-vaalien suurin voittaja

ma 27.05. 07:17

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

la 25.05. 21:34

Mitä sinä haluat?

pe 17.05. 21:13

Ruotsille ja Suomelle puolustusliitto

ke 15.05. 10:19

Globalistit vs. kansallismieliset korvaa vasemmisto vs. oikeisto jaottelua

la 11.05. 13:03

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06.2019 07:31

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Demokraattinen repressio

ma 24.06.2019 23:40

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19