Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 09.05.2018 23:42

Voi Laura minkä teit!

Yle ei jättänyt Laura Huhtasaaren (ps) gradusta syntynyttä plagiointisyytöstä Jyväskylän yliopiston teettämän ensimmäisen selvityksen varaan, vaan jatkoi itse asian kimpussa. Kiinnostus johti ilmeisesti tulokseen, sillä radioyhtiömme julkaisi tiedon, että jopa 30 prosenttia gradusta olisi kopioitu mainitsematta kopioinnin lähdettä.

Jos ja kun tieto pitää paikkansa, että eipä tässä voi sanoa muuta kuin että: voi Laura minkä teit!

Ylen tutkivan journalismin seurauksena Jyväskylän yliopisto harkitsee Huhtasaaren tutkimuksen avaamista uudelleen. Näin onkin syytä tehdä, sillä moni epäilee Ylen puolueettomuutta perussuomalaisia kohtaan. Niin minäkin, mutta en tässä asiassa.

Olisi kuitenkin hyvä, jos Yle jaksaisi paneutua myös muiden merkittävien suomalaispäättäjien opinnäytetöihin. Huhtasaarihan ei ole ensimmäinen tapaus laatuaan, vaan aiemmin plagioinnista on jäänyt kiinni ainakin Jari Vilén (kok), jonka ura sai uuden - tosin ei välttämättä alenevan - suunnan tapauksen seurauksena.

Ja onhan meillä myös tapaus Pekka Haavisto (vihr), joka oli takavusoina väärentänyt omaa CV:tään ja hyötynyt sen seurauksena suuri rahasummia. Eipä hänenkään uransa ole siihen kaatunut, päinvastoin.

Siten on todennäköistä, että myös Laura Huhtasaari selviää nykyisestä tilanteesta suhteellisen kuivin jaloin. Sen sijaan tapahtunut ei voi olla jättämättä jälkeä Perussuomalaisiin puolueena, sillä vennamolaisten seuraajien monista syistä huonon maineen seurauksena se tarjoaa kilpailijoille ja puoluetta muutenkin kritisoivalle medialle helpon lyömäkirveen ensi vuoden monissa vaaleissa.

Mahtaa puheenjohtaja Jussi Halla-ahoa (ps) harmittaa nyt, kun muiden pohjoismaiden esimerkki on juuri osoittanut, että hänen tärkeimmät poliittiset tavoitteensa olisivat nosteessa. Toisaalta hänen kannaltaan on hyvä, ettei Ylen selvitys tullut esille juuri ennen vaaleja - silloin se olisi ollut kilpailijoille ja medialle kultaakin arvokkaampaa. Nyt aika tulee ruostuttamaan leimakirveen terää melkoisesti.

Lopuksi haluaisin kuitenkin muistuttaa vielä Laura Huhtasaarta siitä, ettei epärehellisyys ole eduksi kenellekään. Eikä ainakaan taivaspaikkaa tavoittelevalle uskovaiselle ihmiselle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Äänestäjien näkemykset käyvät parhaiten yhteen Laura Huhtasaaren kanssa
Laura Huhtasaari ja vakaumuksen vapaus
Tieteellinen huijaus
 

 

Professorin Ajatuksia ke 09.05. 23:42

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Ylen päätoimittajan luottamus tulisi mitata

su 24.03. 22:15

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

la 23.03. 11:54

Oulun demari-imaami kiistää oikeuden näkemyksen lapsiraiskausasiassa

pe 22.03. 10:25

Oulun imaami pelkää terrorismia

to 21.03. 10:22

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03. 11:26

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03. 23:31

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

su 17.03. 10:06

Kaikki terroristit eivät ole muslimeita

pe 15.03. 20:44

Pirullisia ympäristöongelmia

to 14.03. 23:14

Kohti parempaa kulttuuria

ke 13.03. 17:41

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Ylen päätoimittajan luottamus tulisi mitata

su 24.03.2019 22:15

Jukka Hankamäki

GCM + pakolaiskiintiön nosto + EU:n ulkoiset turvapaikkakeskukset = Ilmasilta

su 24.03.2019 22:22

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Tapauskertomus: Muslimimaasta tullut valehteli ja sai turvapaikan

pe 22.03.2019 23:24

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Roni Back on poliittinen henkilö?

su 24.03.2019 22:19

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03.2019 08:13

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

"Homofobinen" professori haluttiin erottaa Oxfordin yliopistosta

pe 22.03.2019 21:47

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Setämiesten maailma

su 24.03.2019 22:16

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20