Blogi: Professorin Ajatuksia, su 29.04.2018 18:18

Terroristimyönteinen laintulkinta

Turun Sanomat kertoi eilen, että lakimiehet ovat tehneet uuden laintulkinnan. Sen mukaan vankilaviranomaiset eivät saa kertoa poliisille oma-aloitteisesti radikalisoituneista ihmisistä, eivätkä edes yrittää tunnistaa ja analysoida näitä muiden viranomaisten kanssa.

Oikeusministeriö ja poliisi pitävät syntynyttä tulkintaa ongelmallisena, ja sitä varten asiaa on ryhdytty selvittelemään. Tavoitteena on, että tietojenvaihto tulisi lailliseksi vuoden 2020 aikana. Sitä ennen poliisi aikoo yrittää selvitä ongelmasta tekemällä pysyväispyynnön vankiloiden radikalisoitumisraportteihin, mutta ei ole varmaa olisiko sekään uuden tulkinnan mukaan laillista.

Edelle kuvaamani tilanne on kuin jostain absurdistanista. Ongelman luonnetta kuvaa TS:n välittämä tieto siitä, että maamme vankiloissa on viimeisen puolentoista vuoden aikana tunnistettu 112 radikalisoitunutta ihmistä.

Ja tälläkin hetkellä kaltereiden takana istuu toistakymmentä ääliötä, joilla on kyky ja halu tehdä terrori-iskuja Suomessa; yksi sellainen on juuri poistettu maastamme. Ja toinen on juuri hauskuuttanut mediaa ja muuta kansaa murhaavaan puukonkäyttöönsä liittyvässä oikeudenkäynnissään.

TS:n juttu ei kerro keitä ovat uuden tulkinnan tehneet lakimiehet. Mahdollisesti he ovat ministeriöiden lakimiehiä, jotka haluavat pitää kiinni laillisuusperiaatteesta. Se on tietenkin periaatteessa oikein, mutta mikäli vankilassa radikalisoitunut ihminen tekee terrori-iskun, syntyy kysymys heidän vastuustaan tapahtuneeseen.

Siksi pyydänkin näitä lakimiehiä kehittelemään nopeasti laillisen tavan välittää vankiloista tietoa poliisille ja muille viranomaisille sekä mahdollistaa näiden yhteistyö heidän tietojensa keräämisessä ja analysoinnissa. Ja poliitikkoja huolehtimaan siitä, että nämä keinot tulevat käyttöön välittömästi sekä huolehtimaan, että maamme väestöpolitiikka lakkaa tuottamasta uusia terroristeja tänne Pohjantähden alle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Moniavioinen ja viileä apina
Terroristi kuin terroristi
Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla

Professorin Ajatuksia su 29.04. 18:18

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

Klo 11:54.

Oulun demari-imaami kiistää oikeuden näkemyksen lapsiraiskausasiassa

pe 22.03. 10:25

Oulun imaami pelkää terrorismia

to 21.03. 10:22

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03. 11:26

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03. 23:31

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

su 17.03. 10:06

Kaikki terroristit eivät ole muslimeita

pe 15.03. 20:44

Pirullisia ympäristöongelmia

to 14.03. 23:14

Kohti parempaa kulttuuria

ke 13.03. 17:41

Piia Elonen listasi puolueita järjestykseen

ti 12.03. 15:33

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Pelastaisiko 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa suomalaisten eläkkeet?

la 23.03.2019 11:54

Jukka Hankamäki

Lasten ristiretki ja ilmastopolitiikan kobravaikutus

pe 22.03.2019 10:30

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Tapauskertomus: Muslimimaasta tullut valehteli ja sai turvapaikan

pe 22.03.2019 23:24

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

GCM-sammakosta suudellaan maahanmuuttoprinssia

la 23.03.2019 11:56

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03.2019 08:13

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

"Homofobinen" professori haluttiin erottaa Oxfordin yliopistosta

pe 22.03.2019 21:47

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Sota joka yllätti

la 23.03.2019 11:55

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20