Blogi: Arto Luukkanen, ti 03.04.2018 10:41

Puolueiden rahasammot myyvät asuntoja ulkomaille?

Miten rahoittaa puolueen toimintaa?

Suomessa se on tapahtunut erilaisten säätiöiden ja yhtiöiden kautta.

Demareilla on ollut VVO ja kepulla ”Nuorisosäätiö”.

Nuorisosäätiön piina jatkuu myös pääsiäisen jälkeen sillä Yle julkaisee MOT ohjelman, jossa kerrotaan sen tekemistä salaperäisistä veloista ”varjopankille”. (https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/31/nuorisosaatiolla-miljoonavelat-varjopankille-sama-yhtio-lainannut-satoja).

Keskustelu Kepun arvosta ja pohjasta tulee jatkumaan kiivaana.

Valtion rakentamat ja demarien omistamat asunnot pilkkahinnalla ulkomaille

Demarien ja vasemmiston oma VVO on nyt saanut oman ihmeellisen ratkaisunsa.

Siitä tuli Kojamo OY.

Kojamo Oyj (vuoteen 2017 VVO-yhtymä Oyj) on 4,3 miljardin euron asunto-omaisuuden arvollaan mitattuna Suomen suurin kiinteistösijoittaja.Yhtiö tarjoaa vuokra-asumista Lumo- ja VVO-brändinimillä.

Vuonna 2016 VVO jakoi yhteensä 104 miljoonan euron ennätysosingot omistajilleen.

Pari päivää sitten tuli uutinen, jonka mukaan VVO eli nykyinen Kojamo OY myi osan asunnoistaan ulkomaalaisille omistajille.

Liiketoimi oli fantastinen!

VVO:lla eli Kojamolla vahvan omistusohjaus ay-liikkeessä ts. SDP:ssä. Kyseinen kiinteistöbisnes on ollut sen rahasampo sillä valtio on tukenut sitä monella tavalla. Ammattiliitot ovat kuitanneet vuokratuotoista verovapaat osingot. Vuokrien tuottoja maksatetaan valtiolta ts. asumistuilla. Eli valtio maksaa ja ay-liike kaapii kermat.

Summat ovat olleet isoja. Valtio on maksanut asumistukia edellisinä vuosina tälle järjestelmälle vuosittain noin 1,5 miljardia euroa. Asumistukien korotukset valuvat suoraa vuokra-asuntojen omistajien taskuun eli VVO:ssa demareiden vaalitilille ay-liikkeen kautta.

Luokkataistelu on ollut helpompaa kun on ollut fyrkkaa. Samoin vaalitaistelu. Puhdas vakaumus on paljon puhtaampaa kun on vähän pätäkkää!

VVO eli Kojamo myi valtion tukemat asunnot ulkomaalaisille!

Mennään vielä tähän uutiseen.

Kojamon tiedotteen mukaan se myi vuokra-asuntoja. Myytävän asuntokannan velaton kauppahinta on 97 miljoonaa euroa. Kyseessä on noin 1600 asuntoa ja näin yhden hinnaksi tulee noin 60 000 euroa. Halpa hinta houkuttaa.

Kuten uutinen kertoo: ”Pörssilistautumista selvittävän Kojamo-konsernin yhtiöt ovat tänään allekirjoittaneet kauppakirjan, jolla ne myyvät 1 594 vuokra-asuntoa 15 paikkakunnalta Morgan Stanley Real Estate Investingin (MSREI) hallinnoimalle kiinteistörahastolle, suomalaiselle Premicolle ja Pohjoismaissa toimivalle Renger Investment Managementille (RIM).”

Ostaja on innoissaan! Kuten uutisessa kerrotaan: ”Suomi on tällä hetkellä yksi Euroopan kiinnostavimpia sijoituskohteita kiinteistöjen osalta. Yhteistyö MSREI:n kanssa avaa meille uusia mahdollisuuksia kehittää asuntotarjontaamme ja olemme tästä luonnollisesti innoissamme, Premico Groupin toimitusjohtaja Janne Vaula sanoo yhtiön tiedotteessa.” (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005622590.html).

Avoimet kysymykset?

*Mitä mieltä alkurahoittaja ts. valtio on tästä liiketoimesta? Kiinnostaako se hallitusta?

*Miksei näitä asuntoja tarjottu suomalaisille vuokralaisille samaan ns. asevelihintaa kuin ulkomaalaisille? 60 000 omistusasunnosta olisi ihan kiva hinta. Se olisi edullinen ostos jos saisi vielä sopivan lainan.

*Mitä Kojamo aikoo tehdä näillä ns. voittorahoilla? Paljonko vasemmistopuolueet saavat tästä ”saaliista”? Paljonko vasemmiston ehdokkaat saavat tästä osuudesta vaalikassaansa? On tämä 97 miljoonaa tulevien 2019 vasemmiston yhteinen vaalikassa?

*Morgan Stanley investointipankilla oli USA:n vuoden 2008 kiinteistöromahduksessa oma notoorinen roolinsa. Onko tätä muisteltu?

*Aikooko valtio jatkaa asuntotukia tällä uudelle ulkomaalaisten omistamalle yhtiölle? Eli maksammeko me ulkomaalaiselle firmalle siitä, että se omistaa nämä asunnot asumistukena? Entä kun tämä firma nostaa vuokrat kattoon? Vähän kuin Caruna? Mekö taas maksamme? Ei ihme, että verot ovat katossa ja SDP rakastaa perintöveroa ja yrittäjän verottamista.

Ihmettelyn sormi kummastuksen suussa

Lopuksi: on tämä kummallinen maailma.

Ensin valtion rahoilla subventoidaan ja rakennetaan asuntoja. Ne annetaan ay-liikkeelle ts. VVO:lle, joka antaa ne vuokralle. Sitten valtio antaa rahaa vuokralaisille, että he voivat maksaa vuokransa tai osan siitä.

Lopuksi tämä kaikki myydään ulkomaalaisille, jotka ilmeisesti jatkavat tätä mainiota suomalaisten verotulojen nautintaa.

On syntynyt ikiliikkuja. Runsauden sarvi, josta vuotaa maitoa ja hunajaa kaikille – paitsi veronmaksajille.  

Eihän tämä ole nyt sitä kaverikapitalismia? Tai toverikapitalismia?

Ps. Ehkä nimi Kojamo eli koiraslohi kertoo tästä pisneksestä kaiken. Kyseessä on lohi, joka pyydetään ja syödään Lapissa herrain herkkuna.

Arto Luukkanen ti 03.04. 10:41

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44