Venäläisdiplomaatin karkotus on kirvoittanut suomalaisessa kansalaiskeskustelussa harvinaisen villin ajatustenvaihdon, jossa esiintyy kaksi mielenkiintoista ääripäätä.
Kuvailen seuraavassa blogissa näitä ajattelun ääripäitä, kuvailematta tietenkään ketään osallistujaa.
On hyvä ymmärtää miten maamme ulkopoliittisessa ajattelussa ei oikein vieläkään ole sisäistetty presidentti Paasikiven edellyttämää ulkopoliittista realismia. Historian opetusten merkitys maamme turvallisuudelle on vieläkin melko kevyissä kantimissa. Vaikeina aikoina meillä pitäisi olla aikojen vaatimukset täyttäviä johtajia. Nyt pitäisi olla tajua historiasta ja realiteeteista. Valitettavasti meillä mennään kuten Paasikivi tapasi toistella:
”Jag fattar icke just så snart. Men det är så underbart. Hur efterråt blir allting mig så klart”. ”En oivalla niin sukkelaan. Mut on se vaan niin ihanaa. Kun jälkeenpäin kaiken tajuaa…”
Paasikiven mukaan pienten valtioiden ei kannattaisi osoittaa mieltään kovin näkyvästi - etenkään suurvalloille.
Hötkyt
Tämä ensin mainittu ”hötkyilijöiden” koulukunta lähtee siitä, että Iso-Britannian ilmoitus myrkyttämisestä pitää ottaa suoralta kädeltä totena. Kun britit halusivat solidaarisuutta, niin sitä piti osoittaa välittömästi.
Reagoinneissa oli mukana vahva kollegiaalisuuden velvoite ja tunne siitä, että nyt Venäjälle näytetään. ”sitä kautta hybriditoimenpiteiden joukko alkaa kääntyä yhä enemmän maata itseään vastaan”. Tai kuten Pertti Salolainen totesi: ”olisi erikoista, jos Suomi ei olisi lainkaan reagoinut iskuun”. Nopeasta toiminnasta tuli urheilusuoritus, joka piti tehdä äkkiä ja epäröimättä. Epäröivät olisivat trolleja tai Venäjän juoksupoikia.
Kansalaiskeskustelu: ohutta yläpilveä
Myös kansalaiskeskustelu tässä leirissä muodostui lähinnä ”aamen, hallelujaa” toisteluksi. Suomi piti juosta maailmakartalle karkotuksilla. Kyseessä oli Suomen maine ja se, että piti päästä EU:n ytimiin. Jos me emme osoita solidaarisuutta Iso-Britannialle, niin se ei osoittaisi apua meille.
Ne, jotka toivottivat Venäjän diplomaatin karkotuksen tervetulleeksi, pitivät sitä hyvänä siksi, että ”me olemme nyt lännessä”, että ”se osoittaa, että emme ole suomettuneet”, ”ilman todisteita ei tällaisiin karkotuksiin ryhdytä”, ”osoitamme näin olevamme läntisten arvojen, demokratian ja ihmisoikeuksien, puolella Venäjän fasistista hirmuhallintoa vastaan”, ”eI ollut mitään mahdollisuuksia tehdä muuta” (Itävallalla näytti olevan).
Älyllisimmillään päätöksentekijät noudattivat Nalle-Puh metodia: ”mieti-mieti-mieti” (”päätöstä mietittiin monelta eri kannalta”). Tässä epämääräisessä ”hötkyilijöiden” kaartissa on ollut mukana lehtimiehiä ja epämääräisiä skribenttejä, joilla on monia vahvoja ja subjektiivisesti katsottuna merkittäviä mielipiteitä turvallisuuspolitiikasta.
”Moskovan-hyvät”
Tämän jengin n mukaan Venäjää ei saa missään tilanteessa ärsyttää tai että se ei tee koskaan mitään negatiivista. Tälle usein entisistä vasemmistolaisista tai taistolaisista koostuvalle joukolle, Venäjä ei tietenkään miehitä Krimiä, eikä sodi Syyriassa tai häiriköi Itä-Ukrainassa. Venäjä toimii aina oikein ja moraalisesti korkealla tasolla. Ajatus on sama kuin eräässä Stalinin ajan elokuvassa (Zirk) ”en tiedä toista maata, jossa ihminen voisi näin vapaasti hengittää”. He ovat tietenkin vastustaneet karkottamista yhdessä kaikkien maksettujen ja maksamattomia trollien kanssa. Näitäkin tahoja esiintyy asiantuntijoiden keskuudessa. Ja tietysti on myös se lunatic fringe, joka on vouhottanut jo noin vuodesta 2004 saakka.
Miksi nämä kaksi koulukuntaa ovat vahingollisia Suomelle?
Historia tarjoaa monenlaisia ikäviä esimerkkejä hötkyilyn aiheuttamista tuhoista. Ensimmäiseen maailmansotaan johtava kehitys perustui sille, että valtion antoivat toisilleen ”poliittisia avoimia shekkejä” ja mekanismeja, jotka johtivat automaattisesti eskalointiin. Näiden poliittisten mekanismien noudattaminen olisi ollut mahdotonta ilman päättävien piirien ”hötkyilyä”.
Ensimmäiseen maailmansotaan töytäistiin ”hötkyilyillä” ja päättömällä innostuksella. Hyvänä esimerkkinä tästä se, että Saksan sosiaalidemokraatit antoivat liittopäivillä hyväksynnän sotalainoille päättömän innostuksen ja riemun vallassa vuonna 1914. Silloinen Saksan sotainto tai kuten sikäläiset historioitsijat ovat määritelleet: ”Augusterlebnis” sai kansanedustajat valtoihinsa. Myös sosialistit olivat täynnä intoa (Hoch die Herzen) valmita antamaan rahat sotimiseen ja osoittamaan, että olivat hyviä saksalaisia. Sotaa haluava keisari Wilhelm II julisti valtaistuin puheessaan innon vallassa: ” ICH KENNE KEINE PARTEIEN MEHR, I KENNE NUR DEUTSCHEN” (en tunne puolueita – tunnen vain saksalaiset).
Sama tapahtui myös Ranskassa, jossa sosialistit olivat innoissaan valmiit sotatouhuihin. Muodostettiin ”Pyhä Liitto”, joka vakuutti, että vasemmisto ei sodan aikana heiluta venettä tai ryhdy lakkoihin. Nyt puolustettiin isänmaata. Kuten presidentti Raymond Poincaré totesi: ”Dans la guerre qui s'engage, la France….. sera héroïquement défendue par tous ses fils, dont rien ne brisera devant l'ennemi l'union sacrée”. (Tulevassa sodassa Ranskan omat pojat tulevat puolustamaan sitä sankarillisesti ja näiden pyhä liitto ei murru vihollisen edessä)
Mitä Salisburyssa tapahtui?
Me emme vielä tiedä sitä. On vain se tieto mitä Iso-Britannia ilmoitti.
Mahdollisuuksia on muutama. A) Putin valtuutti tämän iskun ”pettureita” vastaan (jolloin tietysti on oltava kovana) B) joku Venäjän turvallisuusinstituutioista – mahdollisesti sotilastiedustelu GRU tai joku niiden ympärillä toimivista puoli-itsenäisistä tahoista suoritti sen C) joku muu ”hämärä” taho halusi pilata lännen ja Venäjän suhteita tai D) kysymys oli ns. ”false-flag” operaatioista, jossa joku taho teki myrkytyksen voidakseen syyttää siitä Venäjää.
Mikäli kyseessä on Novichok, on vaihtoehto B todennäköisin. Kyseistä ainetta on kehitelty NL:ssa 1970-luvulta lähtien ja sitä tiedettiin olevan olemassa Venäjällä ja Uzbekistanissa. Toisaalta, ei ole mahdotonta, että joku on saanut sitä käsiinsä – joko rahalla tai muuten. Venäjän omassa vastapropagandassa aine on peräisin Salisburyn läheltä, Porton Down myrkkylaboratoriosta. Ihmetystä on herättänyt myös se, että vaikka aine on 8 kertaa myrkyllisempi kuin VX, ei se ole tappanut Skripalia.
Tärkeintä on kuitenkin se, että tämä asia voidaan tutkia täysin riidattomasti ja niin, että Venäjä joutuu myös mukaan tähän tutkintaan.
Mikäli myrkytyksen motiivi oli se, että länsi yhdistäisi Venäjän riitelevät ja kamppailevat instituutiot ja johtajat presidentin taakse, niin tässä on jo onnistuttu.
Kysymys on nyt siitä: kenen pussiin me pelaamme? Ja onko meillä kansallista intressiä? Sallimmeko me jonkun tehdä omaa politiikkaansa Suomen selkänahasta? Olisiko ollut parasta katso ja odottaa tuloksia ja sen jälkeen muodostaa EU:n yhteinen kanta?
Jos katsotaan totuutta silmästä silmään yhdessä Venäjän kanssa, niin sen kuuluu osallistua. Jos se tekee sen tosissaan on sille myös annettava siihen tarvittava tuki. Mitenkään kohtuuton ei ole myöskään Venäjän vaatimus saada tutkittavakseen näyte käytettyä ainetta.
Nyt ratkaisu on tehty "hötkyilijöiden" halun mukaan. Olisiko kuitenkin ollut parempi tehdä kansallinen ratkaisu ja näin antaa mahdollisuus esimerkiksi kansainväliselle tutkimusryhmälle selvittää myrkyttäjä tai se poliittinen taho, joka siellä on takana?
Mutta kuten eräs venäläinen tiedekolleega tänään lounaalla totesi, Putin hyötyi kovasti Iso-Britannian hyökkäyksestä. Aika moni venäläinen lähti hänen mukaansa äänestämään Putinia vain siksi, että Venäjää syytetään ulkoa päin. Heillä on tapana pitää yhtä tällaisessa tilanteessa.
Mitä tämän jälkeen?
Valitun linjan jälkeen ei voi mutristella. Kun olemme valinneet tämän linjan, siltä ei voi enää kääntyä.
Mikäli Venäjä kohdistaa meihin jotain ”korrektiivisia” painostuskeinoja, me emme voi ruveta panikoimaan.
Eli – ei enää sitä vuoden 2016 alun ”pohjoisen migraatiokriisiä”, jolloin suomalaiset poliitikot panikoivat ja hötkyilivät kun Venäjä avasi rajansa hetkeksi.
Tässähän silloinen sisäministeri Petteri Orpo kunnostautui merkittävällä tavalla ja osoitti, että ”hyvän sään kapteeneista” ei ole kippariksi myrskyllä.
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?
ke 20.12.2023 22:32Onko historialla merkitystä?
su 18.02.2024 17:41Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?
pe 15.03.2024 23:04Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa
su 15.01.2023 14:49Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä
la 24.02.2024 12:33Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan
to 28.03.2024 13:04Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus
ke 20.03.2024 08:51YLEN häveliästä
pe 02.02.2024 14:01Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44