Ruotsin vihreät alle äänikynnyksen: Kannatus 3,8 prosenttia

Nykykannatuksella Ruotsin vihreät on putoamassa parlamentista.

Ulkomaat ma 26.03.2018 17:38
kuva: wikipedia

Ruotsin vihreiden pitkä alamäki jatkuu. Puolueen kannatus on tuoreessa Novuksen tekemässä kyselyssä enää 3,8 prosenttia. Se on alle Ruotsin parlamenttivaalien neljän prosentin äänikynnyksen. Puolue ei siis ole tällä kannatuksella saamassa enää yhtäkään paikkaa Ruotsin valtiopäiville.

Porvariallianssin kannatus on saman kyselyn mukaan 40,1 prosenttia, punavihreän blokin 39,4 prosenttia ja ruotsidemokraattien 17,8 prosenttia, kertoo SVT

Mielipidemittausta varten haastateltiin 5 426 ruotsalaista äänioikeutettua helmikuun 19. päivän ja maaliskuun 18. päivän välisenä aikana.

Mikäli Suomi seuraa tapansa mukaan muutaman vuoden viiveellä kansainvälisiä trendejä, niin vastaava alamäki on odotettavissa Suomenkin Vihreillä.

Jukka Rahkonen ma 26.03. 17:38

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Pääuutiset

blogit

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01. 23:26

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01. 23:25

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01. 23:23

Heikki Porkka

Helsingin huuhaat, Turun tollot ja Oulun pöljät

ti 15.01. 14:21

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01. 23:35

videot