Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 14.03.2018 20:13

Miksi HS teki jutun syyrialaisnaisesta?

Helsingin Sanomat kertoi syyrialaisnaisesta, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Juttu oli kahdella tavalla mielenkiintoinen.

Ensinnäkin sen mukaan naisen motiivina Suomessa olemiselle on korkea elintaso, jonka maassamme voi saavuttaa ahkeruudella ja työnteolla. Tämän voi päätellä kahdesta suorasta lainauksesta.

Ensinnäkin: "olen todella, todella yrittänyt ja tehnyt töitä niska limassa todistaakseni, että en ole tullut Suomeen laiskottelemaan". Tämä pitänee paikkansa, koska hänellä on jutun mukaan ystäviensä kanssa menestyvä ravintola. 

Toiseksi syyrialaisnaisella on Venezuelan kansalaisuus, mutta siitä huolimatta hän toteaa jutussa, että "en todellakaan aio muuttaa Venezuelaan. Siellä ei ole ruokaa, ei lääkkeitä, ei yhtään mitään."

Syyrialaiset ovat saaneet maan kaoottisen tilanteen takia turvapaikkaoikeuden Suomesta lähes poikkeuksetta. On kuitenkin selvää, ettei sellainen kuulu ihmiselle, joka on Syyrian lisäksi myös turvallisen maan kansalainen.

Tässä mielessä Maahanmuuttoviraston päätöstä ei ole syytä kritisoida. Turvapaikkajärjestelmä on rakennettu vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole turvallista paikkaa minne mennä. Lisäksi järjestelmä on ylikuormitettu, joten sen resursseja ei voi missään tapauksessa haaskata henkilöihin, joille on turvallinen kotimaa jo pelkän kansalaisuuden perusteella.

Toinen syy miksi HS:n juttu oli mielenkiintoinen liittyy päätökseen sen julkaisemisesta. Mikäli artikkelin faktapuoli yrityksen menestyksestä ja sen tuotteiden laadukkuudesta pitävät paikkansa, tulee syyrialaisnainen saamaan Suomeen työperäisen oleskeluluvan. Sellaisen on saanut jo hänen ystävänsä, joten luvan saaminen myös jutun päähenkilölle on vain ajan kysymys.

HS teki siis nyyhkyjutun ilmiselvästi väärin perustein turvapaikkaa hakeneesta naisesta juuri ennen kuin tälle on tulossa työperäinen oleskelulupa. Tarina keskittyi lähinnä negatiivisen turvapaikkapäätöksen kauhisteluun sekä naisen yritteliäisyyden ja työntekovalmiuden korostamiseen. Tämä on tavallista turvapaikanhakijoista kertoville nyyhkyjutuille, vaikkei ahkeruudella olekaan mitään tekemistä humanitaarisen pakolaisstatuksen kanssa.

Lopuksi tarinassa puhuttiin myös päähenkilön ja hänen ystävättärensä erittäin kiinteästä suhteesta. HS:n mukaan mukaan he ovat niin hyvät ystävät, että toisesta erossa oleminen on vaikeaa. Arvoitukseksi kuitenkin jää, mitä päähenkilö tarkoitti kommentillaan, jonka mukaan "lähdin Damaskoksesta osin syistä, joista en voi puhua suoraan... Ihmiset ovat konservatiivisia..."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
IL julisti vaihtoehtoista totuutta vuoden 2015 maahanmuutosta
Sattuiko HS:lle harmiton virhe vai syyllistyikö se lukijakunnan harhauttamiseen?

Professorin Ajatuksia ke 14.03. 20:13

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

la 01.12. 11:25

Nyt tarvitaan taloudellisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden skenaarioita

pe 30.11. 00:02

800 euron perustulo?

ke 28.11. 23:22

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12.2018 23:28

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12.2018 11:38

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12.2018 23:29

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40