Blogi: Timo Vihavainen, ti 13.03.2018 13:39

Lontoo sata vuotta sitten

Huithapeleita ja neekereitä

 

Sata vuotta sitten oli Lontoo suomalaisten kannalta vähän syrjässä. Euroopankin kannalta se oli läsnä vähän niin kuin vain toisella jalallaan, Paneurooppa-suunnitelmista se jätettiin pois. Se maahan oli meren takana ja sillä oli vielä lisäksi lastinaan valtavat merentakaiset alueet.

Niitähän kyllä oli Ranskallakin jonkin verran, Algeria vieläpä osaksi emämaata julistettuna, mutta kuinkas nyt Ranska olisi voitu Euroopasta pois jättää…?

Suomalaisia joka tapauksessa oli Lontoossa vähän. Toki merimieskirkolla riitti asiakkaita ja suomalaiseen merimiesslangiin lienee juuri Lontoosta pesiytynyt sana huithapeli, joka tarkoitti Cityn ja telakka-alueen välisen Whitechapelin renttuina tunnettuja asukkaita.

Joka tapauksessa Lontoo oli vielä maailman napa siihen aikaan, kun Elsa Enäjärvi julkaisi teoksensa Vanha iloinen Englanti. WSOY 1928, 401 s. Kirja keskittyy Lontooseen.

Vaikka kyseessä on ns. naisnäkökulma, on kirja täysin lukukelpoinen, sillä kirjoittaja ei kuulunut niihin poseeraaviin vaateripustimiin, jotka täyttivät ns. seurapiiritapahtumat. Hän kuului älymystöön ja vieläpä ns. oppineeseen tasavaltaan. Sinne hän ainakin oli pyrkimässä.

Samaa miljöötä samaan aikaan käsittelevät osittain myös Aino Kallaksen päiväkirjat ja luonnollisesti molemmat kirjailijat myös kohtasivat. Enäjärvi kävi myös PEN-clubissa mutta sen lisäksi hän harrasti akateemisten naisten klubeja ja vieraili myös Cambridgessä oman alansa oppineen kuuluisuuden pakeilla. Hänhän oli jatko-opiskelija.

Lontoon ihmeet on tietenkin asetettava aikakauden taustaa vasten. Kirjoittaja oli siitä onnellisessa asemassa, että Suomen ohella hän saattoi tehdä vertailuja myös Pariisiin ja Berliiniin.

Itse kullakin on omat ansionsa, mutta Lontoo taitaa tässä kilpailussa useimmiten voittaa. Asiaa kuvaa ehkä osuvasti niinkin epäolennainen asia kuin kabaree: Lontoossa ollaan pukeutuneita vaatteisiin, Pariisissa pelkkään hienotunteisuuteen ja Berliinissä ei mihinkään.

Teatteri on kirjottajan suuri intohimo ja hän tekee siitäkin kiinnostavia havaintoja. Meillä on ilmeisesti otettu paljon mallia saksalaisuudesta. Saksalainen puhuu teatterissa hitaalla äänellä ja karjuu välillä kauhistuttavasti. Ranskalainen lausuu vuorosanansa kärkevästi ja elehtii vilkkaasti. Englantilainen taas replikoi luontevasti ja reippaasti.

Sivumennen sanoen: englantilaisen ylimystön edustaja esitettiin meillä aina kuin seipään niellyt. Todellisuus oli aivan toista.

Mitä suomalaiseen teatteriin tulee, se oli ulkoisestikin aivan toisenlainen kuin lontoolaiset vastineensa. Jälkimmäisissä yleisö saattoi äänekkäästi nauraa traagisillekin yllätyksille ja ihmiset muualla kuin etupenkeillä pukeutuivat miten sattuu. Sitä paitsi useat tupakoivat koko näytännön ajan.

Jokin isomorfisuus näyttää vallitsevan jopa näiden kaupunkien maanalaisten välillä. Pariisin metro on täynnä löyhkää ja tungosta ja Berliinin metro tekee hieman lapsellisen vaikutelman, mutta Lontoon underground on vauhdikas ja armottoman täsmällinen! Helsinkihän sai vielä odottaa tuota ihmettä kauan.

Nykyajan perspektiivistä Lontoon metron täsmällisyyden ylistäminen kieltämättä kuulostaa hieman koomiselta, mutta tuohon aikaan ei vielä edes ollut Moskovan ja Pietarin vastaavia laitoksia, joihin Enäjärven luonnehdinta kyllä hyvin sopisi.

Kaiken maailman tekniikan ihmeet tietenkin kuuluivat lähes kaikkiin suurkaupunkeihin: niin maanalaiset rautatiet ja ilmaradat kuin valtavat sillat, sähkövalojen paljous ja suuret stadionit ja hallit.

Jälkimmäisten joukossa omaa luokkaansa oli vielä tuolloin Albert Hall ja myös erilaisia stadioneita Lontoossa tarvittiin paljon. Ratsastuskilpailut vedonlyönteineen olivat suuri vetonaula ja bisnes ja vasta aivan hiljattain oli keksitty myös koirakilpailut, jotka vetivät puoleensa valtavan tungoksen.

Ehkä kiinnostavinta on kuvaus ihmisistä, jotka usein saapuivat eksoottisista maista. Naisten tapaamisissa saattoi kansallisuuksia olla toista kymmentä, mutta kaikki puhuivat englantia. Oli mahdotonta edes kuvitella tulevansa tässä kaupungissa toimeen saksalla, huomauttaa kirjoittaja.

Neekerit olivat tulleet muotiin täälläkin ja mikä merkittävää, he eivät olleet vain soittajia tai tanssijoita. Sen jälkeen kun näkee neekerin British Museumin kirjastossa ja Amerikan yliopistojen professoreina, sen jälkeen alkaa neekerikysymys olla jo vakava, sanoo kirjottaja hieman arvotuksellisesti.

Luulisin hänen tarkoittaneen, että kyseiseen rotuun ei kannata enää suhtautua pelkästään huvittuneesti ja hän esittääkin jonkin kuvauksen vakavasti otettavasta mustasta, erittäin suositusta ja intelligentistä taitelijasta.

East Endin asujamisto sen sijaan tuntuu surkealta, vaikka valkoisten ohella siellä näyttää olevan lähinnä itämaisia kasvoja. Siteerattu Jack Londonin kuvaus ”Kadotuksen kansa” kertoo, että paikkakunnan asujamiston kohtalona on rappio ja kuolema: jo neljännessä polvessa katoavat siellä ruumiin terveys ja sielun kyvyt. Voimaa -ja ilmeisesti myös järkeä-  vaativiin tehtäviin on miehet tuotava maalta.

Syitä asiain tilaan lienee useita, mutta eräs ainakin nousee esille ja se on myös koko Lontoon ongelma: saastunut ilma.

Lontoon kuuluisat sumut ovat nyt hälvenneet, kuten tiedämme, eikä myöskään Thamesissa enää synny niitä ”suuria haisuja”, jotka joskus panivat kaupungin sekaisin, kun joki muuttui yhdeksi ulostevelliksi.

Thamesissa kuulemma voi nykyään myös kalastaa ja vieläpä saaliin syöminenkin on vaaratonta, luin jostakin.

Tämä on rohkaiseva esimerkki, kun verrataan tilannetta sadan vuoden takaiseen kaupunkiin, joka juuri oli pelastunut tukehtumasta hevosenlantaan, mutta joutui yhä taistelemaan haisevaa smogia vastaan.

Kirjoittaja ei missään kohtaa mainitse odottavansa, että samanlaiset ongelmat joskus tulisivat myös Helsinkiin. Vaikka tämäkin kaupunki oli hurjassa kasvussa, ei kenenkään mielikuvitus tainnut vielä riittää ulottamaan suurkaupunkien problematiikan ajankohtaistumista koko maailmassa. Tuohon aikaanhan sellaiset paikat olivat vielä harvassa.

Vaikka Englanti oli hieman syrjässä suomalaisen kulttuuriväen katseelta, ei se sentään pimennossa ollut. Vuonna 1937 ilmestyneessä keskustelukirjassa Pidot tornissa pohdittiin, minne maamme olisi kulttuurisesti suuntauduttava. Referoin asiaa ulkomuistista.

Ruotsi todettiin liian vähäiseksi ja muutenkin meillä kovin hyvin edustetuksi, Venäjä ei sattuneesta syystä tullut kysymykseen ja samanlaatuinen ongelma oli nyt myös Saksassa.

Ranska olisi ollut oikeastaan ilmeinen kandidaatti, osasihan jokainen sivistynyt ihminen sen kieltäkin, kuka enemmän, kuka vähemmän. Kun gallialainen henki kuitenkin oli meille aika lailla vieras ja maakin oli sodan jälkeen lamassa, tuntui Englanti sopivalta vaihtoehdolta. Sen kulttuuriin kuului tietty kansanvaltaisuus ja reilun pelin arvostaminen, minkä arveltiin olevan meillekin läheistä.

Vastalauseita tälle analyysille ei kuulunut tai ainakaan niitä ei merkitty muistiin. Suuret laivat kääntyvät kuitenkin hitaasti ja Saksaan oli pienellä sivistyneistöllämme valmiit kontaktipinnat.

Enäjärvi esittää Saksan kulttuurisesti hieman syrjäisenä, mikä näkyy siitä, ettei siellä tunneta yhteyttä romaaniseen Eurooppaan, kun taas Englannissa Ranska ja myös Italia ja Espanja ovat hyvin tuttuja ja läheisiäkin.

Kovastipa olisivat tainneet tuon ajan ihmiset hämmästyä, mikäli heille olisi kerrottu, millainen maailma ja millainen Eurooppa heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan oikein odotti. Pelkästään suomalaisiakin Lontoossa majailee nykyään kymmenisen tuhatta.

Venäläisiä siellä on yli kymmenkertainen määrä, joskus esitetty luku 400000 taitaa sentään olla liioittelua ja sopii paremmin kuvaamaan koko Englannin tilannetta.

 Itse asiassa etniset englantilaiset ovatkin Lontoossa jo vähemmistönä. Mitä tulee Eurooppaan, näyttää Englanti taas palaavan vanhaan varautuneisuuteensa. Ehkä se Saksa nyt sitten on se Euroopan oikea keskus? Meillä oltiin sata vuotta aikaamme edellä? Mutta olisiko Berliinistä Euroopan pääkaupungiksi?

Timo Vihavainen ti 13.03. 13:39

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kansalaistottelemattomuus

su 24.06. 22:00

Huumorinvastuu

pe 22.06. 16:01

Enkeleitä on

ke 20.06. 17:40

Demokratian variantteja

ti 19.06. 13:13

Turhan englannin vääntäjät

ma 18.06. 13:18

Potkupallon puolustus

su 17.06. 16:12

Älymystö ja muut

la 16.06. 11:37

Leikki sijansa saakoon

to 14.06. 17:27

Leikki leikkinä?

ke 13.06. 18:14

Arvostuksen ansaitseminen

ti 12.06. 11:41

blogit

Vieraskynä

Sananvapaus politisoituneessa oikeusjärjestelmässä: Tommy Robinson

pe 15.06.2018 14:00

Juha Ahvio

Suomalainen sanan- ja mielipiteenvapaus orwellilaisen aivopesun kourissa

la 23.06.2018 17:03

Professorin Ajatuksia

Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

su 24.06.2018 21:59

Jukka Hankamäki

Kultaranta-keskustelut: paljon puhetta, vähän asiaa

ke 20.06.2018 17:44

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Tapio Holopainen

London Calling

to 21.06.2018 18:59

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Historialliset hetket Euroopassa - sisäministerin ehdotuksessa paljon hyvää

to 21.06.2018 21:14

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Hallitus sai neljät "ehdot"

ma 18.06.2018 13:22

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Reuters Institute / Oxford University median luotettavuustutkimus jopa hulvatonta luettavaa - Vahva lukusuositus

su 17.06.2018 12:23

Heikki Porkka

Yhdysvaltain Kansallinen rajavartioviranomaisten liitto nimittää Peter Fondaa terroristiksi

la 23.06.2018 10:26

Olli Pusa

Kojamo - rahastus ja kusetus

ke 23.05.2018 16:40

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Perinteiset perhearvot uhka ?

ke 06.06.2018 14:01

Reijo Tossavainen

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

su 24.06.2018 19:04

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Kansalaistottelemattomuus

su 24.06.2018 22:00

Matti Viren

Wir schaffen das!

ma 25.06.2018 01:52