Perussuomalaiset kiinnostavat nyt eniten

Tutkija: Perussuomalaisilla selkeä linja, kiinnostava puheenjohtajavaali, onnistunut presidentinvaalikampanja ja kaksissa aiemmissa eduskuntavaaleissa menestyminen

Kotimaa ma 12.03.2018 18:18

MTV Uutisten puoluetoimistoista saamien jäsentietojen mukaan perussuomalaiset ovat saaneet eniten lisää jäseniä viimeisen vuoden aikana ja luvut kertovat tilanteen tammikuussa 2018.

Perussuomalaisten jäsenmäärä lisääntyi viime vuonna lähes viidenneksen.

MTV Uutisten selvityksestä ilmenee, että perussuomalaisiin liittyi viime vuonna noin 1500 jäsentä ennen viime kesän puoluekokousta ja ja saman verran sen jälkeen.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan jäsenkasvu oli "ihan valtavaa" kesän ensimmäisinä kuukausina, puoluekokouksen jälkeen.

"Nämä uudet tulijat ovat vallan tuoreita poliittisia nousevia kykyjä – ihan tavallisia ihmisiä. Meille on maakuntavaaleihin tulossa tuoretta hyvää väkeä", Slunga-Poutsalo iloitsee.

Puoluesihteeri Slunga-Poutsalon mukaan tänä vuonna uusia jäseniä on tullut jo 300.

Hän kertoo ikäjakauman "hieman nuorentuneen" ja miehiä olevan edelleen enemmistö, naisten osuuden 25 prosenttia.

Osa tulijoista on aiemmin "politiikkaan pettyneitä" ja osa täysin tuoreita kasvoja.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija, yliopistonlehtori Jenni Karimäki korostaa, että viime kesän puoluekokous selkeytti perussuomalaisten linjaa:

"Nyt linja on hyvin selkeä. Kaikista kriittisimmin maahanmuuttoon ja Euroopan unioniin suhtautuvat ovat jääneet perussuomalaisiin."

Karimäki pitää perussuomalaisia kovimpana nousijana ja arvioi puolueen kasvattaneen kannatustaan viime kesän puoluehajaannuustapahtumien ansiosta.

Asiantuntija näkee perussuomalaisista sinisiin loikanneiden jatkamisen hallituspuolueena selittävän osaltaan positiivista kiinnostusta "altavastaajan asemassa oleviin" perussuomalaisiin.

Sininen tulevaisuus on MTV 3 mukaan toistaiseksi jäänyt alle 600 jäsenen "lilliputiksi".

Perussuomalaisten selkeän linjan lisäksi tutkija Karimäki uskoo runsaan mediajulkisuuden, kiinnostavan puheenjohtajavaalin, onnistuneen presidentinvaalikampanjan, mutta myös kaksissa aiemmissa eduskuntavaaleissa menestymisen houkuttelevan uusia jäseniä ja saaneen puolueen jäsenmäärän nousuun.

Vihreän puolueen varapuheenjohtaja Hanna Halmeenpää tunnustaa olevansa huolissaan kansan lisääntyneestä kiinnostuksesta perussuomalaisiin.

Hän ei pidä "hyvänä kehityksenä", että vihreistä eriäviä erilaisia arvoja ajavat puolueet kasvavat vahvasti.

Halmeenpää myöntää, että ihmiset näkevät kristallinkirkkaasti, mitä vihreät ajavat ja mikä perussuomalaisten arvopohja on.

"Ihmisten on helpompi valita puolue, jonka asiat ja arvot ovat selkeät", Halmeenpää muotoilee.

Yksi perussuomalaisiin hiljattain liittynyt on espoolainen IT-alan ammattilainen Kari Hirvi.

Tähän asti kokoomusta äänestänyt Hirvi kokee perussuomalaisten olevan arvoasteikolla kokoomusta oikeammalla.

Hän kertoo kiinnostuneensa Jussi Halla-ahosta hänen puheenjohtajavalintansa yhteydessä ja lukeneensa Halla-ahon kaikki 401 blogikirjoitusta.

"Kyllä on ihme äijä. Melkein täsmälleen samanikäinen kuin minä, mutta jo 10 vuotta sitten kirjoitti niin hard-core-loogista tekstiä", Hirvi kehuu perussuomalaisten puheenjohtajaa.

Hirvi painottaa maahanmuuttopolitiikan olevan hänelle tärkeää ja erityisesti se, mikä on kansakuntien pitkän aikavälin väestöjakauman kehitys.

"Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka käsittelee tätä teemaa. Muut eivät uskalla sitä ajatellakaan", IT-alan ammattilainen Hirvi huomauttaa MTV 3 Uutisille.


 

Tytti Salenius ma 12.03. 18:18

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot