Blogi: Reijo Tossavainen, ma 12.03.2018 14:48

Perussuomalaisten jäsenmäärä kasvoi eniten. Puolueen tulevaisuus varmalla pohjalla.

Kilpailevat puolueet, media ja loikkarit ilakoivat viime kesäkuussa pidetyn puoluekokouksen jälkeen. He kuvittelivat, että puolueessa käynnistyy joukkopako loikkareiden lähdettyä hillotolpalleen. Tosiasiassa on käynyt päinvastoin. Tulijoita on ollut paljon enemmän kuin lähtijöitä!

Perussuomalaisten jäsenmäärä on vuoden sisällä noussut viidenneksellä, mikä on poikkeuksellisen paljon. Se on enemmän kuin millään muulla puolueella.

Perussuomalaisiin liittyi ennen puoluekokousta noin 1500 jäsentä ja saman verran jälkeen eli yhteensä noin 3000 henkilöä. Lähtijöitä on vain noin 1000. Jäsenmäärä on nyt noin 11.000, ja voimakas kasvu on jatkuvaa.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo arvioi, että loikkareiden perään on lähtenyt vain ja ainoastaan 400-450 jäsentä. Se on todella vähän. Puolueen nykyjohdolla ja puolueen nykylinjalla on jäsenistön keskuudessa erittäin vankka kannatus.

Muihin puolueisiin on siirtynyt noin sata jäsentä. Eri syistä “rukkaset naulaan” laittaneita on noin 400-500.

“Jäsenkasvuhan oli silloin kesän ensimmäisinä kuukausina, puoluekokouksen jälkeen, ihan valtavaa. Nämä uudet tulijat ovat vallan tuoreita poliittisia nousevia kykyjä – ihan tavallisia ihmisiä. Meille on maakuntavaaleihin tulossa tuoretta hyvää väkeä”,  kertoo MTV3:n haastattelussa puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.

Loikkareiden jäsenmäärä lienee noin 500 henkilöä. Se on niin mitätön määrä, että Suomessa on monia kuntia, joissa puolueella ei ole yhtään jäsentä.

Useimmat loikkareista ymmärtävät, että heidän puolueella ei ole tulevaisuutta. Siksi vaalien lähestyessä on odotettavissa nykyistä voimakkaampaa paluumuuttoa.

………..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saa uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Reijo Tossavainen ma 12.03. 14:48

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ti 04.12. 14:53

Agendamedian yksipuolinen räksytys on omaan nilkkaan ampumista

pe 30.11. 00:11

Kokoomus haluaa olla ylikansallinen kokoomus

ma 26.11. 09:56

Agendamedia valehtelee ja solvaa perussuomalaisia

to 22.11. 23:20

Siperia opettaa myös HS-Pravdaa

ti 20.11. 16:39

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11. 23:28

Stubbin vähäinen järjenjuoksu heilahtelee laidasta laitaan

ma 05.11. 23:45

"Vastuullinen journalismi" kampanja on agendajournalismin peittely-yritys

ma 29.10. 18:06

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12.2018 23:41

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12.2018 23:46

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhoja kirjoja

to 13.12.2018 23:43

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40