Suomen media on Italian vaaleista pikkaisen sekaisin.

Eikä ihme. Tulos kun ei ole vieläkään aivan selvä. Suurin ongelma on siinä, että media ei oikein ymmärrä kuka on ”paha” ja kuka on ”hyvis”. Siksi mediassa on mitä kummallisimpia tulkintoja asiasta. Kuka on populisti? Kuka vihaa ihmisiä? Kuka on ikävä ja kuka se mukava? Onko Berlusconi hovikelpoinen? Onko Liiga ihan natsiliike? Miten toimittajat saisivat tästä sopivan yksinkertaisen tarinan?

Demokratiassa enemmistö hallitsee ja vaalivoittajalla on oikeus muodostaa hallitus

Toisin kuin monessa analyysissä on todettu, Berlusconi ei voittanut noin vain. Hän tosin paransi edellisten vaalien tulostaan vaan mutta hävisi vaaliliitossaan rutkasti (ex-Pohjoiselle) Liigalle (Lega).

Silvio Berlusconi ja hänen puolueensa ei saanut italialaisten suosiota eikä ennen kaikkea kansainvälistä tunnustusta. Berlusconia ja hänen puoluettaan voisi verrata Alexander Stubbin aikaiseen Suomen kokoomukseen. Berlusconi pitää sirkuksesta ja näyttävistä elkeistä. Vähän niin kuin meidän Aleksi.

Vaalien voittajat ovat siksi Viiden tähden liike ja Liiga. Niillä olisi nyt mahdollisuus muodostaa hallitus yhdessä, tarpeen mukaan jonkun pikkupuolueen tukemana, mutta ongelmana on Viiden tähden liikkeen määrittelemättömyys.

Suomalainen media on leimannut kyseisen liikkeen populistiseksi mutta siinä on myös mukana vasemmistolaisia vaatimuksia ja ”pelle-retorismia”. Italian poliittiselle järjestelmälle liike on vaarallinen, sillä se on ilmoittanut käyvänsä todenteolla korruption kimppuun. Asia, jota mikään Italian hallitus ei ole uskaltanut tehdä.

Vaalien voittajia on yhdistänyt eräs tärkeä asia: ne suhtautuvat negatiivisesti rajoittamattomaan migraatioon. Kuten eräs italialainen tuttavani totesi: heitä on nyt yksinkertaisesti aivan liikaa.

Kaksi ei-pääministeriä

Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että molemmat Berlusconi ja Viiden tähden Beppe Grillo eivät voi tulla pääministeriksi.

Samoin on huomattava, että entinen kommunistinen puolue eli faktisesti sosiaalidemokraattinen puolue romahti täydellisesti. Tämä on linjassa yleiseurooppalaisen kehityksen kanssa. Näyttää siltä, että Euroopan mittakaavassa demarit ovat kääpiöityvä liike ja vasemmistolla ei mene kovin hyvin. 

Paavo - lastenristiretken tulos

Meillä Suomessa otsikot varasti Paavo Väyrynen ja hänen kärhämänsä oman puolueensa kanssa.

Ottamatta kantaa tähän kiistaan totean vain seuraavaa: Paavo on kaikesta röhönaurusta huolimatta traaginen hahmo.

Mies on älykäs, neuvokas, sisukas ja lujatahtoinen (etenkin jos asia liittyy häneen).  Hänellä on myös selvä poliittinen linja, joka tähtää Suomen kansallisen edun ajamiseen.

Mutta….ongelmana on vain se, että hän ei osaa pelata joukkueessa.

Ehkä se johtuu siitä, että hän sai liian paljon liian varhain. On luultavaa, että Paavo pestautui politiikkaan liian vihreänä eikä hänellä ollut paljoakaan kokemusta oikeasta elämästä. Sitä olisi tarvittu.

Siinä mielessä Paavo on varoittava esimerkki ns. lasten ristiretkistä ts. siitä, että nuoret poliitikot rekrytoidaan ”lapsi-iässä” ilman todellista tutustumista elämän realiteetteihin. Puolue neuvoo, läksyttää, kouluttaa ja niistää nuorkomsomolien nenät ilman, että elämä pääsee karkaisemaan ihmistä.

Hyvänä yleissääntönä on se, että puhdas poliittinen broileri pilaantuu nuorena.

On tietenkin poikkeuksia mutta ne yleensä liittyvät ihmisiin, joilla on muutakin kokemusta elämästä kuin pyöriminen puolueen nuorisojärjestön & puoluekoneiston ja politiikan juonikeitosten ympärillä. Työelämä, perhe-elämä ja arjen huolet tuovat lähemmäksi ihmistä. Politiikan ulkopuolella on kuulkaa se ihan oikea elämä.

Ehkä Paavon kohtalo on meille kuin varoitusmerkki: ecce homo! Katso ihmistä!

Mitä hyötyä ihmisestä on, jollei elämä ole päässyt kouluttamaan tai elämä arkisten asioiden kanssa ole päässyt hiomaan ihmistä?

Tietysti: ehkä sitä olisi nuorempana sivuuttanut tällaisen opetuksen vanhusten kärttyisänä horinana? )) Ehkä?