Blogi: Timo Vihavainen, to 01.03.2018 17:13

Pietarin henkeä haistelemassa

Pääroolissa Pietari

 

Arvo Tuominen, Sankarikaupunki Pietari. Reuna 2018, 192 s.

 

Neuvostokaudella oli toki myynnissä Leningrad-aiheisia kirjoja, siis matkaoppaita ja vastaavia. Yleensä ne olivat tuon aikakauden hengen mukaisesti jokseenkin nuhjuisia opuksia, joissa suttuiset kuvat yhdistyivät rutikuivaan tekstiin, jossa kyllä vilisi kiitettäviä määriä erilaisia lukuja.

Kyllä kaupungin menneisyyttä silloinkin vaalittiin, mutta kun entinen Pietari nyt kerta kaikkiaan kuului kehityksen alemmalle tasolle, suhtauduttiin siihen sen mukaisesti. Kaupungin historian tärkein tapahtuma oli vallankumous, mikä ei ollut kai ihan värin arvioitu, mutta vääristi pahasti sen historiaa ja nykyisyyttäkin.

Leningrad oli maailmankaupunki, jolla oli provinsiaalinen kohtalo, kuten Anna Ahmatova kiteytti. Tarina alennuksesta oli ikävä ja lohduton. Nyt on toinen ääni kellossa.

Nykyään vaikkapa Dom knigin Pietari-osastolla on jatkuvasti esillä satoja uusia kaupunkiin liittyviä kirjoja. Yhteensä niitä täytyy olla tuhansia ja valtaosa on ilmestynyt sen jälkeen kun nimi palautettiin Pietariksi.

Pietari on jotain aivan muuta kuin Leningrad eli Lenski, joka suomalaisille edusti kyllä yleensä makeaa elämää ja sen ohella muutamia korkeakulttuurin helmiä, joihin usein liittyivät sankarikaupungin perinteille uskollisten oppaiden kuivakkaat ja pitkäpiimäiset luennot.

Myöskään ulkomaalaisia, kiinnostavasti kirjoitettuja kaupungin oppaita ei juuri ollut. Yllättävää kyllä, sellainen kuitenkin oli ruotsalaisen Jan Olof Olssonin kirjoittama, vuonna 1967 julkaistu kirja. Siinä historiaa elävöitettiin kiinnostavalla ja puoleensa vetävällä tavalla. Sitä ei koskaan suomennettu.

Nyttemmin, kun Leningrad on siirtynyt menneisyyteen ja uusi Pietari noussut sen tilalle, on myös meillä ilmestynyt melkoinen kokoelma kirjallisuutta tästä aiheesta. On Suomalaista Pietaria, Solomon Volkovin teos Pietarista eurooppalaisena kulttuurikaupunkina, on kokonainen kirjallisuus myös Leningradin saarrosta, mikä antaa perspektiiviä nykypäivään. Lisäksi on tietenkin suuri määrä erilaisia matkaoppaita, niin sankarimatkailijoille, kuin tavallisille poroporvareille.

Arvo Tuomisen kirjan nimestä voisi päätellä, että siinä kuvataan Leningradin piiritystä, minkä kestämisestä se juuri sai sankarikaupungin tittelin, joka yhä on kirjoitettuna hotelli Oktjabrskajan katolla. Obeliski sen edessä liittyy samaan.

Tuomisen kirja ei kuitenkaan sodasta kerro paljon mitään. Sen sankarina on itse kaupunki ja käytännössä lähinnä kertoja, joka on halunnut kirjoittaa suunnistusoppaan naapurin tajuntaan.

On tietenkin selvää, että suurkaupungista ja sen tajunnasta löytää itse kukin sitä, mitä haluaa ja mitä kykenee vastaanottamaan. Joillekin kaupungit ovat ennen muuta museoiden tai konserttien ja teatteriesitysten näyttämöitä, toisille kulinarismin tyyssijoja ja kolmansille historiallisten tapahtumien tapahtumapaikkoja.

Tyypillistä on, että oppaat pitäytyvät omassa lokerossaan, eivätkä esimerkiksi pyri esittelemään sekä huippuluokan gourmet’ta että kansankapakoita.

Molemmat kuuluvat olennaisesti Pietariin ja tekijäkin kehottaa niihin tutustumaan, mutta on selvästi kiinnostuneempi rjumotšnajasta eli ryyppylästä kuin fine diningistä -jälkimmäinenhän on kaikkialla samanlaista. Luulen myös, että kaupungin tajunta on paradoksaalisesti siellä tavallaan paremmin esillä, vaikka sillä onkin vaara hämärtyä.

Lyhyessä kirjassa on tietenkin mahdollista kertoa vain muutamasta paikasta ja instituutiosta. Niistäkään ei koskaan kerrota perinpohjaisesti, vaan usein ikään kuin ohimennen ja assosiaatioita herätellen.

Matkaoppaat tarkkoine tietoineen ovat jokaisen saatavilla, kuten myös internetin informaatiovarasto, joten niiden toistamista ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena.

Tällä otteella on ilmeiset ansionsa. Tekstiä voi näin soljutella juohevasti, viittaillen silloin tällöin historiaan ja henkilöihin, jotta asiat asettuisivat johonkin viitekehykseen.

Uskoisin, että tämä on varsin toimiva tapa myös niiden lukijoiden kohdalla, jotka eivät ole perillä Venäjän historiasta. Tosin jonkinlainen kronologinen runko olisi jokaisella oltava, mutta sehän koskee kaikkia maailman kaupunkeja, mikäli niistä haluaa jotakin ymmärtää. Tällaisen kirjan tehtäviin sen antaminen tuskin voi kuulua.

Kirjoittaja ikään kuin kuljeskelee Pietarissa ja pysähtyy aina silloin tällöin jonkun tähtinähtävyyden kohdalle. Parhaimmillaan Pietarin lumo oikeastaan on toisen ja kolmannen satagrammasen välissä, hän toteaa mielestäni oikein, mutta samaan aikaan huomauttaa, että sellainen juomakulttuuri alkaa olla mennyttä aikaa. Olen tehnyt saman havainnon.

Joka tapauksessa Pietari on gourmet-matkailijalle nykyään aivan ehdoton käyntikohde. Itse pidän sitä selvästi Pariisia, Lontoota, Roomaa ja New Yorkia parempana, vaikka tietenkin näkemys on intuitiivinen ja perustuu etupäässä keskihintaisten paikkojen hyödyntämiseen. Sen arvo on siis kovin suhteellinen, vaikka se perustuu aitoon vakaumukseen.

Pietarin kulttuuritarjonta on laaja aihepiiri, josta tässä kirjassa puhutaan aika vähän, mutta sitä vartenhan riittää kyllä materiaalia muualla. Kaupungin suurin viehätys ovat kuitenkin ihmiset enkä nyt tarkoita vain niitä tyttösiä, joiden pasteerausta on miellyttävää seurata katukahviloista. Toki nekin ovat omaa luokkaansa. Korkeaa.

Tuntemattomien ryyppykaverien seuraan voi toki hakeutua, kuten kirjoittajakin näyttää tehneen, mutta aina terve järki säilyttäen. Pietari lienee turistille yksi maailman turvallisimpia paikkoja, mutta ainahan on mahdollisuutta hankkia itselleen myös ikävyyksiä, joilla jotkut kirjoittajat ovat, mielestäni kovin typerästi, jopa briljeeranneet.

Joka tapauksessa, kiinnostavia kelpo pietarilaisia tapaa kaikkialla, missä turisti pääsee kontaktiin. Niin museoissa, joissa vahdit usein ovat innokkaita aihepiirinsä entusiasteja, kuin myös toreilla, ekskursioilla ja kirjakaupoissa ja onhan niitä. Kontakti syntyy melkein aina helposti, ainakin jos pystyy kommunikoimaan. Nykyään se onnistuu tarvittaessa yhä useammin myös englanniksi.

Tässä kirjassa ei siis ole noita tyypillisiä opaskirjan elementtejä, mutta löytyväthän ne helposti muualta. Historiallisten anekdoottien luotettavuutta ei kannata mennä kultavaa’alla punnitsemaan, mutta ne ovat oivallinen tapa saada ihmiset muistamaan joitakin merkittäviä asioita, joiden päälle sitten voidaan rakentaa koossa pysyvää kuvaa itse kohteesta ja ehkä innostutaan tutustumaan myös sitä koskeviin tutkimuksiin tai sitten ei.

Kaiken kaikkiaan, kirja tarjoaa sujuvan ja sympaattisen kuvan naapurimetropolista, jonka merkitystä meille ei tarvitse todistella.

Tosiasia on, että maassamme on nykyään erittäin paljon ihmisiä, jotka eivät ole Pietarissa käyneet eivätkä aio käydäkään. Lähinnä tämä tietenkin on heidän oma vahinkonsa ja perustunee usein toivottoman vanhentuneisiin käsityksiin. Niitä tämä kirja on omiaan korjaamaan.

Moitteena huomautan, ettei kirjoittaja ole mitenkään merkinnyt suhuäänteitä ja on joskus käyttänyt jopa englantilaista translitterointia. Muutenkin nimien oikeinkirjoitus olisi kannattanut tarkistaa, sen laiminlyöminen syö aivan syyttä kirjan ansioita.

Timo Vihavainen to 01.03. 17:13

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01. 23:10

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

Ranskan jälkivaikutusta

ke 09.01. 23:15

Fingerporilainen aikakausi

ti 08.01. 22:27

Eselin

ma 07.01. 22:32

Pois nälkärajalta

su 06.01. 22:33

Ohranointia

la 05.01. 22:59

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40