Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 14.02.2018 10:49

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

Helsingin Sanomat kirjoitti lapsellisen pääkirjoituksen siitä, kuinka viranoamiset ja poliitikot vain pallottelevat vastuuta irakilaismiehen kuolemasta Irakissa. Lapsellisen siksi, ettei asiassa ole mitään pallottelemista, koska viranomaisilla ei ole lain perusteella mahdollisuutta repostella yksittäisiä tapauksia julkisuudessa.

Asian nosti esille pari päivää sitten verorahoitteinen media. Sen mukaan ammuttu henkilö oli ollut Suomessa hakemassa turvapaikkaa ilman perusteita. Kuolinsyynä oli kolme ampumahaavaa päässä ja vartalossa, jotka oli ammuttu rekisterikilvettömästä Nissan Navara -lava-autosta Palestiina-kadulla Bagdadissa.

Tavallisen kansalaisen tai median tiedossa eivät ole ainakaan seuraavat asiat. Millä perusteilla ammuttu haki turvapaikkaa Suomesta? Miksi Maahanmuuttovirasto ei nähnyt sille tarvetta? Mitä kuollut teki palattuaan Irakiin? Mistä ampuminen johtui eli olivatko syynä ampujan turvapaikanhakua edeltäneet vai sitä seuranneet tapahtumat?

Koska lehdistö ei tiedä vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin - etenkään noihin kahteen viimeiseen - eikä Maahanmuuttovirastolla ole oikeutta kertoa näkemyksiään kahdesta ensimmäisestä, on kuolemalla elämöinti maassamme turhaa. Samoin on tarpeetonta viranomaisten ja poliitikkojen syyttely - lukuun ottamatta sitä, että maahamme on luotu vetovoimatekijöitä, jotka saivat nyt ammutun ja monet muut parempaa elintasoa tavoittelevat irakilaiset hakeutumaan Suomeen turvapaikan toivossa.

Käytännössä oma veikkaukseni on se, että turvapaikan evääminen perustui hakijan valheelliseen kertomukseen. Ja hänen toimintansa Irakissa oli juuri ennen kuolemaa sellaista, että se aiheutti ampumisen.

Kyseessä on siis veikkaus eli arvaus. Mutta sen puolesta puhuvat seuraavat tiedossa olevat asiat. 1) Turvapaikkoja haetaan yleisesti keksityillä tarinoilla ja 2) Maahanmuuttoviraston päätös oli vahvistettu oikeudessa - eikä kyse ollut mistään rajatapauksesta, koska 3) korkein hallinto-oikeus ei antanut miehelle edes valituslupaa. Sekä se, että 4) Bagdadin kokoisessa lähes seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupungissa voi halutessaan pysyä piilossa mahdollisilta vihamiehiltä, vaikka 5) ammuttu ei kohtalostaan päätellen ollutkaan nähnyt siihen syytä.

Jos ja kun edellä esittämäni näkemykset pitävät paikkansa, ei Suomella ole minkäänlaista vastuuta irakilaismiehen kuolemasta. Ei sen enempää viranomaisilla kuin poliitikoilla. Sen sijaan voidaan kysyä, miksi ihmeessä maamme lehdistö haluaa pallotella asialla useiden päivien ajan, vaikkei sillä ole mitään tietoa turvapaikan eväämisen tai ampumisen syistä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?
Onko Suomen turvapaikkapolitiikka kaikessa hiljaisuudessa löperöitymässä?
Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita

Professorin Ajatuksia ke 14.02. 10:49

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Halla-ahon vertaus järkytti

ma 20.08. 22:39

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08. 22:05

Yle maksumuurin taakse?

la 18.08. 22:56

Vellihousuja

pe 17.08. 23:07

MTV3 unohti raiskaajien nimet ja taustan

to 16.08. 22:19

Mitä helvettiä! Niin mitä?

ke 15.08. 22:22

Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa

ti 14.08. 22:07

Ajatuksia herättävä mainos

ma 13.08. 23:05

Vihreä realismi

su 12.08. 20:09

Erilaisuuden korostaminen päivähoidossa

la 11.08. 22:32

blogit

Vieraskynä

Puolustuksen puheenvuoro

ma 20.08.2018 22:44

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Halla-ahon vertaus järkytti

ma 20.08.2018 22:39

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

Pölhöpopulisti Stubb oli täysin pihalla

ti 21.08.2018 08:34

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40