Blogi: Timo Vihavainen, to 08.02.2018 14:19

Kieltämisen kieltäminen

Kieltämisen kieltäminen

 

Vielä taannoin olisi olut tarpeetonta esitellä ns. sivistyneelle lukijalla kieltämisen kieltämisen laki (Das Gesetz der Negation der Negation). Sehän oli opintopiirissä päntätty ja tiedossa oli, että tieteellistä sosialismia ohjataan juuri sellaisten lakien tuntemuksella. Huippuasiaa siis.

Nyt asiat taitavat olla toisin ja sivistyneistön etummaisen osan älyllinen ja siveellinen kunto koetellaan sen mukaan, missä määrin se on omaksunut ne aikamme ideologiset aksioomat ja korollaarit, jotka tässä arkielämässämme ilmenevät poliittisena korrektiutena. Mutta silläkin on lähteensä ja filosofiansa.

Aikamme supertieteenä ei enää voi pitää dialektista materialismia. Sen paikan on valloittanut kulttuurintutkimuksen (cultural studies) nimellä tunnettu intellektuaalisen toiminnan muoto, joka pohjautuu aatepuuroon, jonka sisällöstä mainittakoon wikipedian ilmoittamat semiotics, Marxism, feminist theory, ethnography, critical race theory, Post-structuralism, Postcolonialism, social theory, political theory, history, philosophy, literary theory, media theory, film/video studies, communication studies, political economy, translation studies, museum studies and art history/criticism.

Siinähän sitä intellektuaalista ravintoa löytyykin ja mikäli yksi suuntaus lyö toista korvalle, voi sen jättää luettelosta poiskin ja ottaa tilalle jotakin muuta. Halutun laatuisia tuloksia löytyy varmasti näitä lähestymistapoja luovasti sekoittaen ja annostellen.

Tämän sotkun vastaanotto akateemisissa piireissä on vaihdellut. Kuuluisa Sokal Hoax teki siitä aikoinaan pilaa syöttämällä alan julkaisuun artikkelin, jossa todistettiin, että painovoimakin on sosiaalinen konstruktio. Ainakin jonkin aikaa koko suuntaus kantoi naurettavuuden stigmaa ja tämä selittänee sen maanisen vihamielisyyden naurettavuutta kohtaan, jota noissa piireissä ilmenee.

Toki kaikki kulttuurintutkimus ei ole samaa tasoa kuin se postmoderni touhu, joka käsittää maailman tekstinä ja vihaa synkästi ajatusta, jonka mukaan ihminen ja kulttuuri eivät olisi alusta loppuun vain ”konstruoituja” ja loputtomasti manipuloitavissa. Älköön tätä suuntausta myöskään sekoitettako aluetutkimukseen (Area studies), joka on täysin järjellinen ja hyödyllinen tutkimusala.

Mikäli etsimme nykymaailman älyllisen sekoilun lähteitä, ehdottaisin joka tapauksessa kääntämään katseen tuohon suuntaan, joka aikoinaan tuotti Sokal Hoaxin. Mitään salaliittoteorioita tässä ei tarvita, kyllä näitä aatteita eli siis feminismiä, poststrukturalismia, postkolonialismia ja niin edelleen tarjotaan aivan avoimesti. Ostaja varokoon, sanoivat muinaiset roomalaiset. Caveat emptor. Hedelmistään heidät tunnetaan.

Tästä älyllisen toiminnan suuntauksesta näkyy joskus käytettävän yhteistä nimikettä kulttuurimarxismi, jota ei pitäisi aivan sattuvana, vaikka eritoten Frankfurtin koulukunnalla ja sitä kautta marxilaisella traditiolla onkin siinä merkittävä roolinsa. Esimerkiksi Foucaultin kaltaisilla šarlataaneilla on kuitenkin usein paljon tärkeämpi rooli.

Marxilaisuudesta kaikenkattavana maailmanselitysteoriana joka tapauksessa muistuttavat tästä piiristä lähtevät imperatiivit: tässä ei pyritä vain selittämään maailmaa, vaan myös sitä muuttamaan.

Ehkäpä tuosta ameebamaisesta monitieteestä (suomen kielessä tosiaan käytetään myös tässä yhteydessä sanaa tiede) voitaisiin käyttää yhteisnimitystä normatiivinen halututkimus. Vai voitaisiinko? Mikä olisi parempi?

Tämä pyrkimys normatiiviseen kaikenkattavuuteen on joka tapauksessa sangen merkittävä seikka, sillä perinteisen länsimaisen, positivistiseksikin nimitetyn tieteenfilosofian mukaan siitä, miten asiat ovat ei voida johtaa sitä, miten niiden pitäisi olla. Jälkimmäinen kuuluu tahdon alaan ja ihminen on siitä vapaa päättämään. Tahtoa ja halua ei sitten kannata sekoittaa toisiinsa.

Tässä siis ollaan aivan uusilla ja rajusti vanhasta poikkeavilla urilla, mikäli ajatellaan perinteistä länsimaista vapaata tiedekäsitystä. Toisaalta jäljet vaikuttavat tutuilta ja jokainen, joka on vähänkin tutustunut neuvostomarxismiin, huomaa heti yhtäläisyydet. Kyseessä on pyrkimys totalitarismiin, vieläpä vapautumisen verukkeella.

Foucault, jota lienee syytä pitää yhtenä tämän joukon suurista profeetoista, tavallaan sen Muhammedina, näkee maailmanrakenteen keskeisinä asioina halun ja vallan. Maailma on ihmiselle annettu, jotta hän seuraisi halujaan ja valta taas määrää, kenen halut pääsevät hallitsevaan asemaan. Feminismillä on valmis vastaus siihen, miten asioiden pitäisi olla. Neuvotteluja ei kaivata.

Marxismin mukaan kaikki kehitys eteni taistelun kautta ja suuret hyppäykset olivat sille ominaisia. Ne tarkoittivat sitä, että yksi taisteleva osapuoli oli perinyt voiton: tapahtui kieltäminen. Vastustaja oli kukistettu. Siinä ei sovitteluilla ja kompromisseilla voinut olla mitään sijaa, sanoi tiede.

Sen jälkeen sitten tapahtui kieltämisen kieltäminen ja niin edelleen ja maailmanhistoria eteni sitten jonkunlaisessa kapulamittaisessa hyppelehtivässä rytmissä kohti tulevaisuudessa odottavaa täydellisyyttä.

Mutta nuo hegeliläiset runoilut näyttävät nykyään vain tylsyyksiltä, kun niiden takana ei ole poliittista voimaa. Ihmiskunta on nyt niistä vapautunut.

Tilalle pyrkivät innokkaasti uudet voimat, joiden moraalista ja intellektuaalista tasoa ei voi pitää edeltäjäänsä korkeampina. Joka tapauksessa myös niiden takana on nyt eräänlaista poliittista voimaa, lauman tiivistynyttä tyhmyyttä, joka demokratiassa kääntyy vallaksi.

Niin sanottu tieteellinen sosialismi pyrki toteuttamaan niin sanottua vapauden ideologiaansa väkivalloin, mahtikäskyllä. Dialektiikan mukaan asia oli aivan luonnollinen ja väistämätön.

Avainsanoina olivat indoktrinaatio ja sensuuri. Mitäpä ei Neuvostoliitossa olisi haluttu kieltää! Uuden ihmisen rakentaminen oli niin suuri tehtävä ja niin valtava velvollisuus, että sen rinnalla oikeus lukea tai katsella mitä halutti, ei painanut mitään.

Tämä oli totalitarismin logiikkaa.

Entä kuinka on nyt? Ikävä sanoa, mutta tilanne näyttää olevan nopeasti kehittymässä siihen suuntaan, että paluu vaikkapa Neuvostoliiton sensuurioloihin olisi jo parannus sananvapauden kannalta. Kuinkas monta henkilöä (poliisia!) meillä jo valvookaan sanankäyttöä…

Edelläkävijämaissa opiskelija-aktivistit estävät jo luennoitsijoita esittämästä ns. poliittisesti epäkorrekteja näkemyksiä. Tutkintovaatimuksia siivotaan, kuvia poistetaan seiniltä ja niin edelleen.

Kansallisella tasolla monet maat ovat säätäneet lakeja, jotka määräävät, mitä historiasta ei saa sanoa ja mitä saa. Kansainvälisessä politiikassa valtiot boikotoivat sensuurikieltojen rikkojia.

Olisi varmaankin väärin sanoa, että kaikki tämä olisi lähtöisin normatiivisen halututkimuksen piiristä, mutta ns. intellektuaaliseen ilmapiiriin sillä on selvästi ollut, sanoisinko korruptoiva vaikutus.

Valistuksen perinnössä sananvapaus on ehdottomasti yksi keskeisen tärkeä ja luovuttamaton oikeus. Normatiivisen halututkimuksen piirissä se on niitä keskeisiä asioita, jotka olisi voitettava.

Pikkuhiljaa ja huomaamatta olemme siirtyneet tilanteeseen, jossa kieltoja vaaditaan kaikkialla ja erityisen innokkaita niiden vaatijoita ovat liberaalien nimikkeellä esiintyvät…

Olisi kai humoristista vaatia tuon kaikkialle leviävän kieltämisen kieltämistä. Sen sijaan voidaan noudattaa Solženitsynin eettistä ohjetta: älä elä valheessa! Älä anna sensuurin vaikuttaa siihen, mitä sinä sanot ja ajattelet!

Timo Vihavainen to 08.02. 14:19

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Miten asiat on nähtävä?

ke 23.01. 22:22

Borssi

ti 22.01. 21:00

Intelligentsijaa tapaamassa

ma 21.01. 21:47

Tavallinen tapaus

su 20.01. 10:32

Kansallisuus tarjolla halukkaille

pe 18.01. 23:36

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01. 23:10

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Oulun seksuaalirikokset ja avointen rajojen maahanmuutto

su 20.01.2019 10:52

Professorin Ajatuksia

Elintasopakolaisten merimatka päätyi Libyaan

ke 23.01.2019 22:21

Jukka Hankamäki

Onko suomalaisilla ja eurooppalaisilla enää mitään väliä?

ma 21.01.2019 21:46

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Digitaaliset oikeudet ja sananvapaus

ma 21.01.2019 21:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

to 17.01.2019 20:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kurittaja-Orpo ja kaverikapitalistien jatkokausi

ma 21.01.2019 21:51

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Vaarallinen hymy

ke 23.01.2019 19:09

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Orpo ja Rinne pettävät agendajournalistien tuella

ma 21.01.2019 11:12

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Miten asiat on nähtävä?

ke 23.01.2019 22:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40