Blogi: Timo Vihavainen, pe 26.01.2018 14:54

Vallankumous levisi

Vallankumous levisi Suomeenkin

 

Lasse Lehtinen, Risto Volanen, 1918. Kuinka vallankumous levisi Suomeen. Otava 2018, 191 s.

 

Harva meillä näyttää muistavan, mitä SKP:n julistuksessa Suomen kansalle 30.11.1939 sanottiin. Siinähän pohdiskeltiin muun muassa myös sitä, miksi vallanotto epäonnistui vuonna 1918.

Syyksi todettiin, että neuvostovaltio oli silloin vielä liian heikko estämään imperialistien sekaantumista Suomen asioihin. Nyt Neuvostoliitto sen sijaan oli maailman voimakkain valtio ja pystyisi estämään moiset asiat. Se olisi vilpittömän ystävällinen ja herkästi suomalaisten kansalliset tarpeet huomioon ottava liittolainen, selittivät taannoisesta NKVD:n verilöylystä hengissä selvinneet SKP:n johtohenkilöt veitsi yhä kurkulla, noin kuvaannollisesti

Voitto olisi siis varma, oli jokaisen järjissään olevan pakko päätellä. Samantapaisen pakottavan argumentinhan sitten myös Ryti esitti puolentoista vuoden kuluttua. Voimahan se on, joka jyllää, ne divisioonat.

Kun olen venäläisten kollegojen kanssa ollut valmistelemassa yhteistä esitystä Suomen ja Venäjän välisten sotien historiankirjoituksen kehityksestä molemmin puolin rajaa, olen joutunut hämmästymään sitä seikkaa, että Venäjän vaikutus Suomen kansalaissodan syttymiseen, jota täytyy pitää sen välttämättömänä edellytyksenä, on jo kymmenien vuosien ajan jäänyt meillä aivan vaille huomiota.

Kun meillä on keskitytty omien raakuuksien sinänsä ymmärrettävään penkomiseen, on kokonaiskuvan annettu samaan aikaan hämärtyä.

Kuitenkin meillä on vuosien mittaan ilmestynyt suuri määrä teoksia, joista tuon suuren kokonaiskuvan on voinut lukea, se nyt vain on jotenkin jätetty tekemättä.

Ajattelen ennen muuta Anthony Uptonin erinomaista ja seikkaperäistä kirjaa, joka meillä lähes täydellisesti vaiettiin. Tekijä lienee sen johdosta masentunut ja syystäkin.

Toki Tuomo Polvisen uranuurtavat teokset aikoinaan noteerattiin asianmukaisesti, mutta harvalla lienee ollut kylliksi harrastusta uppoutua noiden sinänsä erinomaisesti kirjoitettujen teosten seikkaperäisyyteen.

Monesta voi olla yllättävää, että myös Viktor Holodkovskin yksityiskohtaiset teokset lisäävät paljon olennaista asioihin ja niistä voi lukea myös totuuden, vaikka aikanaan pakollinen kumartelu Leninille ja ideologialle toki hämääkin yksinkertaista politrukkia ja muutakin lukijaa.

Näitä kirjoja Lehtinen ja Volanen eivät ole jostakin syystä merkinneet kirjallisuusluetteloonsa Polvista lukuun ottamatta. Sieltä puuttuvat myös Risto Alapuro, Turo Manninen ja Manfred Menger, mutta sen sijaan Irina Novikova on ilahduttavasti mukana.

Ei nyt tässä kuitenkaan vaadita kohtuuttomia kirjalta, joka pyrkii pureutumaan nimenomaan yhteen asiaan, siihen, joka otsikossa mainitaan. Se kyllä onnistuu tehtävässään, vaikka joitakin asioita voi pitää kyseenalaisina.

Sellainen on esimerkiksi väite, että mikäli Brest-Litovskissa olisi saatu aikaan rauha jo ensi kierroksella, ei Saksa olisi tehnyt interventiota Suomeen.

Menger ja häneen viitaten Holodkovski ovat toista mieltä tästä asiasta. Mitä taas tulee Brest-Litovskin sopimuksen merkitykseen Venäjän Suomen punaisille antamalle avulle, on syytä noteerata myös Leninin sanat, joiden mukaan Saksan kanssa tehtyjä sopimuksia on rikottu jo kolmekymmentä-neljäkymmentä kertaa ja rikotaan edelleenkin. Bolševikit tekivät parhaansa sopimuksista piittaamatta, mutta kun sitä voimaa puuttui.

Mutta eipä tartuta näihin. Kyllä kirjoittajat esittävät hyvin ja jäntevästi sen niin usein pimentoon jätetyn perusasian, että kumouksen aloittamisessa kyseessä oli pitkälti katurahvaan (mob, roskaväki) painostamana tehty äärimmäisen edesvastuuton päätös. Se oli päätös demokratian hylkäämisestä ja väkivaltaan turvautumisesta, jota itärajan takaa mahdollisuuksien mukaan vaadittiin ja tuettiin.

Syksyn dramaattinen suurlakko liittyi jo olennaisesti Lokakuun kaappaukseen, kuten jo Eino Ketola on ansiokkaasti selvittänyt. Suomen bolševikit tarvittiin silloin Pietarissa ja vallankumous peruttiin.

Mutta toki Pietarilla oli aseiden, yllytyksen, esimerkin ja viljan lisäksi lahjoittaa suomalaisille tovereille myös pari asiansa osaavaa bolševikkia, erityisesti jo Viaporin kapinan aikana täällä puuhannut Adolf Taimi sekä Rahjan veljekset.

Kummallista kyllä kirjallisuusluettelossa ei ole enempää Kuusisen myöhempää tilitystä kuin Alkion päiväkirjaa, vaikka molempia on selvästi käytetty. Niistä olisi kyllä irronnut mehevää aikalaistekstiä hieman lisääkin.

Tärkeästä elintarvikekysymyksestä olisi ollut Heikki Rantatuvan väitöskirjakin, mutta toki asian polttavuus näyttää muutenkin selvinneen. Se oli todella tärkeä ja USA:lla oli tässä asiassa meidän kannaltamme ikävä rooli.

On sanottu, että yli yhdeksänkymmentä prosenttia historioitsijan tarvitsemasta aineistosta löytyy New York Timesistä. Suomen historiaa tämä ei toki koske, mutta runsasta lehdistön käyttöä voi mielestäni pitää kirjan ansiona. Nythän se onkin aika vaivatonta.

Aseeseen tarttuminen oman kansan toista puoliskoa vastaan, kansalaissota, on hirmuinen asia. Suurempaa törkeyttä on vaikea kuvitella ja luulen, että asian kauhistuttavuus aikalaisille jää jälkipolvilta helposti ymmärtämättä.

Nimenomaan 1960-luvulla meilläkin syntyi vallankumousromantiikka. Silloin levisi tännekin usko maailmahistorian etenemiseen dialektisin hyppäyksin. Vallankumous oli sitten se historian kohokohta ja kansan juhla…

Sen syntyminen omista, kotoperäisistä syistä oli erityisen tärkeää teorian kannalta, vaikka jo vuoden 1918 venäläinen lehdistö piti selvänä, että ”tuli” oli levinnyt Suomeen Venäjältä. Selvähään se olikin.

Kirjoittajien tähtäimessä on ollut erityisestyi Väinö Linnan trilogia, jolla on ollut valtava merkitys vuoden 1918 kuvan synnylle. Kirja on omassa sarjassaan sekä hyvä että tärkeä, mutta historiallisena selityksenä kehno, kuten jo vanhasta Rasilan tutkimuksesta lähtien on tiedetty.

Se avasi kyllä erittäin tärkeän näkökulman ”alhaalta” punaiselta puolelta ja antoi tutkimukselle uutta potkua, mutta eihän se tutkimuksia korvannut eikä korvaa.

Meilläkin olisi syytä julkaista enemmän historian dokumentteja, vanha Soikkasen kirjakin on jo bibliofiilinen harvinaisuus.

Venäjällä Jevgeni Balašov on julkaissut talvisodasta dokumenttikokoelman, joka olisi syytä kääntää suomeksikin. Vastaava kokoelma, jossa vuoden 1918 perusdokumentit olisivat mukana, on tarpeen sanelema. Muuten riittää netissä toinen toistaan hullumpia näkemyksiä tästäkin aiheesta.

Lehtisen ja Volasen kirjassa on, tosin lyhennettynä, punaisen puolen vallankumousjulistus. Se oli juuri yhtä valheellinen kuin se julistus, jolla bolševikit aloittivat oman kaappauksensa. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan asia piti saada rahvaan silmissä näyttämään sekä puolustukselliselta että lailliselta (valtiopetosta vastaan) ja tulevien sukupolvien siunaus julistettiin asialle jo etukäteen.

Siunausta ei sittemmin ole kuulunut eikä vähään aikaan enää kiroustakaan.

Teot itse syyttävät tekijöitään sekä punaisella että valkoisella puolella. Eipä tässä enää totuuskomissioita eikä anteeksipyyntöjä kaivata, sillä sosialidemokraattien järkevän siiven toiminta on jo iät ja ajat ollut sitä tehokasta katumusta, jota tällaisessa tapauksessa tarvitaan. Noita järkeviä oli jo aikanaan, mutta he eivät onnistuneet yrityksissään.

Onnittelut vain tarpeellisesta kirjasta!

Timo Vihavainen pe 26.01. 14:54

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12. 21:56

ltävalta sotii ja nai

ti 18.12. 00:07

Hirmuisia asioita

la 15.12. 00:04

Vanhoja kirjoja

to 13.12. 23:43

Kieliparkamme on vaarassa

ke 12.12. 23:33

Joutavan paperin johdosta

ti 11.12. 23:49

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kansalaiset korjaamaan demokratian puutteita?

ti 18.12.2018 21:55

Jukka Hankamäki

Yksittäisistä yleiseen: mikä on tarpeeksi?

ti 18.12.2018 00:08

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Toisinnäkijät

ti 18.12.2018 15:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Aatteiden alennusmyynti

ti 18.12.2018 21:58

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Vihreä metsäpolitiikka aiheutti Kalifornian metsäpalot

la 15.12.2018 11:54

Heikki Porkka

Oulun tauti vai uusi imago?

ti 18.12.2018 13:05

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12.2018 10:02

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tapaus Solzhenitsyn

ti 18.12.2018 21:56

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40