Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 12.01.2018 16:23

Oliko Trump rasisti puhuessaan persläpimaista?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kysyi, että "miksi haluaisimme ihmisiä persläpimaista". Kysymys viittasi Ylen mukaan Haitiin, joka on maailman köyhimpiä maita

Donald Trump olisi, edelleen Ylen mukaan, halunnut ottaa mieluummin tulijoita Norjasta kuin Haitista. Tämän demokraattipoliitikko Cedric Richmond oli tulkinnut ihonvärikysymykseksi. Haitilaisethan ovat afrikkalaista juurta ja siksi lähes poikkeuksetta tummahipiäisiä.

Tapaus on sikäli mielenkiintoinen, että maailman vauraimmista valtioista yksikään ei ole valtaväestöltään tummaihoinen. BKT:n mukaan sellaisista taloudellisesti menestynein on Etelä-Afrikka sijalla 33, mutta senkin vaurauden perustan ovat luoneet pääosin valkoihoiset ihmiset, jotka edelleen vastaavat huomattavasta osasta maan talouselämää.

Mutta toki haluan antaa tunnustuksen siitä, ettei maan valtaväestö ole onnistunut tärvelemään perintöään samalla tavalla kuin naapurimaassa Zimbabwessa. Kokonaiskuvaa afrikkalaisperäisen tumman ihonvärin ja köyhyyden välillä tämä ei kuitenkaan muuta.

Asialla on merkitystä siksi, että koska valtioiden köyhyys ja niiden väestön tummaihoisuus näyttäisivät kulkevan käsi kädessä, ei näiden seikkojen erottaminen toisistaan ole mahdollista ilman eksplisiittisiä rajauksia. Siten tulkinta Trumpista ja ihonväristä rasistisena voi olla yhtä hyvin oikea kuin virheellinenkin. Vain presidentti itse tietää sen.

Itse pidän todennäköisimpänä, että Trump tarkoitti haluavansa ihmisiä maista, joissa he ovat saaneet korkean koulutuksen, tottuneet järjestäytyneeseen yhteiskuntaan ja ovat historian myötä nostaneet oman maansa korkealle taloudelliselle tasolle.

Siksi oletan, että jos maailmassa olisi tummaihoisten valtakunta, joka olisi taloudeltaan Norjan veroinen, jonka ihmiset olisivat koulutettuja ja sopeutuneet aiemminkin hyvin Yhdysvaltoihin, olisi Trump saattanut mainita tämän maan Norjan sijaan. Tai ellei olisi, olisi hän puhdasverinen rasisti.

Koska tuollaista maata ei ole, eikä etenkään Haiti ole sellainen, emme voi tietää oliko Trumpin lausunto rasistinen. Sen sijaan hänen sanomisiensa kommentointi saattaa osoittaa demokraattipoliitikko Cedric Richmondin rasistiksi - sillä sehän oli juuri hän, joka yhdisti persläven ja ihonvärin, eikä Trump.

Toisaalta on selvä, että presidentin puhe vieraasta maasta persläpenä on epäasiallista. Ja sellaisena osoittaa Trumpin sivistymättömyyden ellei suorastaan öykkäriyden, tai ainakin poliittisen epäkorrektiuden. Ellei hän sitten ole ottanut mallia pohjoiseurooppalaisesta 1500-luvun diplomatiasta.

Aiempia ajatuksia samasta aiheiiristä:
Onko Trump palestiinalaisten Joulupukki?
Trumpin vaihtoehdot Koreassa
Onko väestöllä väliä?

Professorin Ajatuksia pe 12.01. 16:23

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

la 17.11. 23:52

Vastuutonta journalismia

pe 16.11. 23:33

Abdullatifin opetukset

to 15.11. 23:32

Välikädessä

ke 14.11. 23:14

Nuorten pahoinvointiin on puututtava

ti 13.11. 23:09

Islam ja sukuelinten silpominen

ma 12.11. 23:08

Muslimimaahanmuuttajat ajautumassa ylisukupolviseksi etnis-uskonnollisesti leimautuneeksi alaluokaksi

su 11.11. 01:09

Merja Pentikäinen haluaisi automaattisen oleskeluluvan elintasopakolaisille

pe 09.11. 23:55

Monet empivät puoli vuotta ennen vaaleja

to 08.11. 22:26

Vaalitulos muuttaa Yhdysvaltojen politiikan

ke 07.11. 23:20

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

YK:n GCM-sopimus uhkaa sekä kansallisia rajoja että sananvapautta

to 15.11.2018 23:38

Professorin Ajatuksia

Susanna Koski havaitsi kaksinaismoralismia

la 17.11.2018 23:52

Jukka Hankamäki

Mikä GCM? Vähemmän on enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

pe 16.11.2018 23:36

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Entropia kasvaa

la 17.11.2018 23:54

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40