Blogi: Arto Luukkanen, la 06.01.2018 18:48

SOTE:n kähmäilyt: verotus kiristyy?

Julkinen valta syntyy verotuksesta. Erilaisten suoritusten säännöllinen vaatiminen ihmisiltä merkitsee järjestyneen valtion syntyä.

Suomalaisten varhaisimpia verottajia oli roomalais-katolinen kirkko, joka käännytyksen jälkeen pani toimeen välittömästi verotuksen ns. kymmenysten muodossa. Maallinen valta tuli myöhemmin.

Vasta 1259 Turun piispa Bero luovutti ns. ruisveron Ruotsin kuninkaalle. Pian sen jälkeen verotus monipuolistui ja syveni kattaen turkikset, karjaveron, kalastusveron ym. Verotuksen kultakausi alkoi kun kuningas Mauno Eerikinpojan hallinto esitteli vuonna 1334 suuren verouudistuksen. Intensiivinen kiskonta oli mahdollista aloittaa kun rauha Novgorodin kanssa oli solmittu Pähkinäsaaressa 1323. Ja sen jälkeen verotettiinkin kaikesta mahdollisesta…

Verotuksesta varhaisia etuja

Heikon kuninkaanvallan oli tehtävä myös myönnytyksiä. Mauno Eerikinpojan hallitsijakumppani Haakon takasi vuonna 1362 suomalaisille oikeuden osallistua kuninkaanvaaliin Moran kivillä Uppsalassa. Toisaalta kuningas takasi myös perusoikeuksia: esimerkiksi kuningas Birger sääti Karjalaan 1316 naisrauhan, jossa ”kaikkien meidän alueellamme kuuluvien vaimojen ja naisten, jotka elävät meidän linnamme Viipurin alaisuudessa eli Karjalan maassa, olkoot aviossa eläviä, leskiä, nunnia tai neitseitä, tulee saada nauttia rauhaa ja turvallisuutta…”

Ajatus siitä, että verojen maksu antaisi alamaisille mahdollisuuden vaatia esivallalta jotain tuli paljon myöhemmin. Valtion suvereniteetti-idea syntyi sitä ennen: esimerkiksi Ruotsin kruunu ulotti oman suvereeniutensa aatelisten maihin ns. reduktiossa 1600-luvun lopulla. Aatelistolle luovutetut lahjoitus- ja läänitysmaat palautettiin kruunulle, paitsi ennen vuotta 1632 lahjoitettuja rälssimaita. Moderni valtio ei sietänyt laajaa verovapautta.

Verotus - yhteisten varojen käyttöä

Ajatus verotuksen vastavuoroisuudesta on valistuksen ajan idea; se tuli dramaattisesti esille Amerikan vapaussodan aikoina, jolloin siirtomaiden amerikkalaiset vaativat mahdollisuutta osallistua parlamentin työskentelyyn yhdenvertaisina englantilaisten kanssa. Mikäli heitä verotettiin, oli kohtuullista, että he saivat myös osuutensa lainsäädäntövallasta. (No Taxation Without Representation). Tätä myönnytystä Iso-Britannian ei ollut halukas tekemään.

Tasa-arvoisuus tuli vasta myöhemmin verotuksen johtavaksi periaatteeksi. Moderni hyvinvointivaltio halusi erityisesti progressiivisen veron - ja omaisuusveron avulla tasoittaa tuloeroja ja samalla jakaa velvollisuudet niin, että oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo laajenisivat.

Verottamisen ja verotulojen käytön piti olla läpinäkyvää niin, että kukaan valtion alueella asuva ei voinut välttää verotusta.

SOTE:ssa verotulot katoavat ulkomaille

Nyt on toisin.

Rikkaiden yksityishenkilöiden ja kansainvälisten yhtiöiden pyrkimys olla maksamatta veroja on aina 1980-luvulta lähtien saanut erilaisia mielikuvituksellisia muotoja.

Säätiöiden, optioiden, aggressiivisen verosuunnittelun ja vakuuskuorien avulla on luotu järjestelmiä, joissa verotulot lipuvat kansallisvaltioiden sormien ulottuvilta. Rikas ei halua maksaa veroja ja taistelee sitä vastaan lakimiesten armeijoiden avulla.  Rikas haluaa myös osuutensa valtiollisesta vallasta: voidakseen sormeilla verolakeja haluamaansa suuntaan.

Se, että rikkaat ulkomaiset kaivosyhtiöt eivät maksa veroja tai että 2010 luvun alussa Mehiläinen ei maksanut veroja Suomeen on ollut täysin laillista – siksi, että lainsäätäjä on ollut laiska ja haluton pääsemään näiden toimijoiden kukkarolle. Avuttomat ja kädettömät hallitukset eivät ole kyenneet eivätkä uskaltaneet toimia veromaksajien edun puolesta.

Nyt rikkaiden ”Imperiumin vasta-isku” on johtanut siihen, että kansainvälinen pääoma ja sitä seuraavat rikkaat yksityishenkilöt haluavat heikolta valtiolta itselleen enemmän ja paljon. Kansallisvaltiot ovat nyt puolustuskannalla. Fyrkkaa janoavat yksityiset ja yhtiöt ovat nyt sotajalalla.

SOTE-uudistus tarjoaa näille kansainvälisille terveydenhoitofirmoille uuden kermalautasen, joka halutaan nuolla pohjiaan myöten.

Niitä kuluja tuli niin paljon…siksi emme maksa veroja

On hyvin mahdollista, että mm. Mehiläinen, Attendo ja Terveystalo aikovat käyttää saamansa tulevat voitot erilaisiin ”kuoletuksiin ja korkomenoihin”, jonka jälkeen suomalainen verottaja ei ikinä näe enää sitä rahaa, jonka veronmaksaja on antanut terveydenhoitoon.

Tällä hetkellä ne kiistävät syyllistyvänsä verokikkailuun. Ongelmana on kuitenkin se, että SOTE-uudistuksen yhteydessä ulkomaiset omistajat haluavat itselleen isomman osan – ei kohtuullista osaa - kakusta.

On siksi selvää, että SOTE:n yhteydessä niille yhtiöille, jotka osallistuvat kilpailuun terveysmarkkinoista on langetettava velvollisuus julkiseen tilintarkastukseen ja sellaiseen julkisuuteen, joka estää suomalaisten rahojen valumisen ulkomaille.

Suomalaiset veronmaksajat eivät enää halua Carunan kaltaisia epäonnistumisia, joissa kansallisen katastrofin aiheuttanut ministeri hampparoi rallatellen eteenpäin - poliittiseen vastuuseen vedoten.

SOTE:n kähmäverotus on siksi vaara, joka pitää torjua.

Toinen ongelma on SOTE:n mukana tuleva veroreformi.  Siitä tulee epäilemättä monimutkaisempi kuin Mauno Eerikinpojan suuresta verouudistuksesta. On hyvin mahdollista, että verotus tulee kiristymään niillä alueilla, joilla sitä taloudellista vääntöä ei ole. Se johtaa ministeri Mykkäsen haluamaan gulag-malliin: jossa ihmisten on lopullisesti muutettava pois sieltä missä ei pysty asumaan.

Nyt ollaankin periaatteellisten kysymysten äärellä. Keskusta haluaa itselleen maakunnat mutta sen kannattaisi kysyä itseltään: entä jos siellä maakunnassa ei ole tämän jälkeen enää väkeä tanssimassa sitä polkkaa? Entä jos näiden maakuntien dynamot eivät enää pyöri? Entä jos ainoa dynamo, joka pyörii, on Vapaavuoren hallussa?

SOTE:ssa on nyt käsillä kansallisen katastrofin ainekset.  

Arto Luukkanen

 ps. ne valtaa lähellä olevat poliitikot/avustajat jotka ovat hankkineet itselleen etuja tulevasta SOTE:n uudistuksesta pitäisi tutkia. Kenelläkään näistä valmistelijoista tai esittelijöistä ei pitäisi olla mitään sidoksia näihin firmoihin.

 

Arto Luukkanen la 06.01. 18:48

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07. 23:09

Pysyyköhän Rinteen Titanic enää pinnalla?

su 14.07. 21:45

Antti Rinne koheltaa Holissa!

pe 12.07. 23:44

Kepun "saattohoidon" ohjeet - kuuntele kepulaista!

to 11.07. 01:10

Vihreät - vanhusvihapuolue?

ti 09.07. 22:16

Itävalta kieltää glyfosaatin

ke 03.07. 23:05

Terveisiä Tampereelta - paljastus PS-puoluetta repivistä ristiriidoista

ma 01.07. 23:09

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06. 23:43

Entä jos ei ole Pride-uskossa?

ti 18.06. 23:53

Natsittaja Ohisalon pitää vastata puheistaan

la 15.06. 22:51

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39