Blogi: Timo Vihavainen, la 06.01.2018 10:51

Primus inter pares

Primus inter pares

 

J.K. Paasikivi kannatti aikoinaan innokkaasti kuninkuutta ja perusteli asiaa muun muassa sillä, ettei maastamme voisi löytyä ketään, joka nauttisi tarpeellista kunnioitusta. Kaikkihan täällä olivat ryypänneet yhdessä.

Sitten aikoinaan Juho Kustista taisi tulla ehkäpä kunnioitetuin presidenttimme ja kyllähän hän myös eläytyi rooliinsa nimenomaan suurten asioiden parissa askartelevana valtionpäämiehenä. Tätä hän korosti myös sihteerilleen: hänelle kuuluvat valtakunnan suuret asiat eivätkä mitkään vähäpätöisyydet.

Mutta jo K.J. Ståhlberg oli enemmän kuin primus inter pares eli ensimmäinen vertaistensa joukossa. Onneton se, joka luuli olevansa jotenkin presidentin vertainen. Kuten Toivo T. Kaila muistelmissaan kertoo, jopa presidentin koiralle osoitettiin ylenpalttista kunnioitusta. Sen isäntä sentään henkilöi koko valtion arvovaltaa.

Suomen kansaa pidettiin ymmärtääkseni aina moitteettoman alamaisena ja siis myös kuningasmielisenä kansana silloin kun meillä kuningas oli. Tässähän toteutettiin sitä Matti Klingen mainitsemaa Aaron Perttilän valtio-oppia: kuningas ja talonpoika tarvitaan. Ne herrat siinä välissä ovat joutavaa joukkoa ja osaavat vain nylkeä talonpoikaa.

Keisarivallan aikana perinne sitten jatkui ja samaan aikaan, kun keisari sai Venäjällä pelätä henkensä edestä ylioppilasnuorisoa, se Suomessa tuli spontaanisti esittämään hallitsijalle laulutervehdyksiä.

Kuitenkin, kun itsenäisyys sitten saavutettiin, ei kansa kiiruhtanutkaan valitsemaan itselleen kuningasta, vaan haluttiin presidentti. Valentin Kiparsky mainitsee jonkun venäläisen kirjailijan saaneen kuulla, että syynä oli se, että presidentti tulisi halvemmaksi.

Voi tätä kansaa, jolla on sydämen sijasta viiden pennin kuparikolikko, päivitteli kirjailija, jonka nimeä en nyt saa tarkistetuksi, sillä Kiparskyn teoksen on joku minulta besorkannut. Taisi olla jo kolmas kappale.

Olipa asia miten tahansa, jotakin yllättävää tuossa tasavaltaisuudessa oli. Tynkäeduskuntahan tunnetusti oli kuninkuuden kannalla ja se oli ymmärrettävää sen pohjalta, mitä vuonna 1918 oli tapahtunut. Muistamme kuitenkin, että jo itsenäisyysjulistuksessa mainittiin Suomen olevan riippumaton tasavalta.

Ja muistakaamme myös se Nikolain valarikko. Oikea hallitsijahan oli Jumalasta, mutta väärä valtias itsensä Antti-ristuksen asiamies. Eiköhän Nikolain auktoriteetin romahdus muutenkin heijastunut myös Suomeen? Rasputinista kertovat huhut tiedettiin ja Japanin-sodan tappioille ilkuttiin. Vielä Turkin-sodassa suomalaiset olivat olleet keisarin innokkaita puoltajia.

Mutta keisarivalta meni sitten menojaan. Suomalaisten ei tarvinnut sitäkään asiaa itse hoitaa, mikä saattaa tuntua kummalliselta, kun historiaamme lukiessa joskus tuntuu siltä, että meillä Helsingissä ne kaikki asiat joka tapauksessa ratkaistiin, hyvin taikka enimmäkseen huonosti tai ainakin moraalisesti arveluttavalla tavalla..

Saksalaisen kuninkaan valintaa on pidetty skandaalina ja suurena naiiviutena. Pidettiinhän vaalista kiinni vielä sitten, kun Saksan jo tiedettiin hävinneen sodan. Mutta minkä arvoinen se maa olisi, joka ei vastaa huutoonsa, vaan muuttaa päätöksiään aina konjunktuurin mukaan?

Vastaus toki kuuluu, että sellainen on normaali länsimainen demokratia, mutta meillä ilmeisesti oli säilynyt vanhanaikaisen kunniakäsityksen rippeitä, jotka lienevät vaikuttaneet myös Amerikan-velkojen maksamiseen sitten myöhemmin. Ainakin ne vaikuttivat Saksa-suhteeseemme 1920-luvulla.

Mikä kauhea kohtalo meitä olisikaan odottanut, jos Saksa olisi sodan voittanut? Tällä hetkellä näyttää monen mielestä itsestään selvältä, että hirmuinen orjuushan se olisi seurannut.

Ihanko olisi paronien ruoska alkanut viuhua talonpojan selässä kuten Baltiassa aikanaan?

Eihän mistään vastaavasta ollut kyse. Sen sijaan haluttiin mennä Eurooppaan ja varmistaa samalla maan itsenäisyys eli riippumattomuus Venäjästä. Onko meillä koskaan ollut jotakin muuta riippumattomuutta?

Se, että tälle erolle tarvittiin takuumies, ei paljon järkeä vaatinut. Neuvostojen maa oli todellakin valmis liittämään takaisin itseensä niitä alueita, jotka olivat Venäjästä eronneet. Tämä ihan huolimatta Lenin-sedän sympaattisesta olemuksesta.

Saksa toimi tässä roolissa aikansa ja sen jälkeen olo Britannian vuoro. Siinä samalla sitten päästiin taas sinne Eurooppaankin.

Koska ero Venäjästä vaati ulkomaankaupan täydellistä uudelleenohjausta, oli tilanne Suomelle myös sikäli vaarallinen. Saksalle tehdyt myönnytykset olivat epäilemättä aika taitamattomasti tehtyjä, mistä niitä jo heti syytettiin, mutta olipa hätäkin suuri.

Kun tässä nyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on menty Eurooppaan, myyty sinne kruununjalokivet ja pantu tyrkylle kaikki, mitä maassa on, jotta saataisiin ulkomaista pääomaa, niin on vähintäänkin kummallista samaan aikaan päivitellä, että saksalaisille aikoinaan annettiin samanlaisia etuja. Miksei olisi annettu?

Mutta presidentistähän se puhe oli. Kustaa Mannerheimo, joka oli huomannut ulkomaalaisuuden sittenkin purevan paremmin, oli C.G.E. Mannerheimina ehdolla presidentiksi, mutta pärjäsi kehnosti.

Itse asiassa tätä ei kannata pitää kovin mystisenä asiana, vaikka Manne olikin ehdolla paalupaikalta eli valtionhoitajan virasta. Kyllähän puolet kansasta oli ilman muuta valkoiseen kenraaliin sangen suuttunut ja siitä loppuosastakin moni ymmärsi, että nyt riittää sotiminen.

Kaarlo Juho Ståhlberg oli varmasti onnistunut valinta presidentiksi sikäli, että hän oli liberaali ja laillisuusmies. Hänen kaltaistaan sovittelijaa maa tarvitsi.

Toisaalta valinta oli aika onneton. Ståhlberg ei halunnut edes neuvotella Suomen valtioalueen muuttamisesta, mikä olisi ollut välttämätöntä itsenäisen valtion rajan sijoittamiselle asianmukaiseen paikkaan.

Vallitseva rajahan oli peräisin vuodelta 1812 ja silloin muutettu suuriruhtinaskunnan tarpeiden mukaiseksi, suurena suosionosoituksena uusille alamaisille. Sitä ennenhän raja oli ollut Rajajoella ennen vuotta 1721, käytännössä 1600-luvulla. Vuonna 1809 palautettiin vuoden 1743 raja, joka jakoi Sulkavan ja muunkin Savon kahtia.

Mutta aika oli mikä oli. Bolševikkejä ei kukaan halunnut hännystellä eivätkä he olisi sitä ansainneetkaan. Kun nykyään kauhistellaan aikoinaan Saksan kanssa harjoitettua yhteistyötä, kannattaisi muistaa, että todellinen, avoimesti terroristinen valta oli siellä itärajan takana. Saksalaiset salasivat oman barbariansa viimeiseen saakka.

Joka tapauksessa, kun ei kuningas Väinö sitten tullutkaan maahamme, saimme tyytyä presidenttiin. Kustavilaisen ajan peruina meillä oli perustuslait, jotka antoivat valtion päämiehelle suuret valtaoikeudet ja ne vaikuttivat olennaisesti vuoden 1919 valtiosääntöön.

Se oli luultavasti taas kerran suuri onnenpotku maallemme.  Keskitetty valta teki mahdolliseksi jäntevän politiikan. Mikäli meillä olisi ollut samanlainen eduskuntavaltainen valtiosääntö kuin vaikkapa Virolla, olisi meillekin saattanut käydä ihan samoin sitten, kun se joutui koetukselle.

Ymmärrettävää toki on, että politiikan hyeenat olivat tyytymättömiä valtansa rajoituksiin ja etsivät vain tilaisuutta päästä kukoiksi tunkiolle. Menetelmänähän saattoi periaatteessa olla maan tekeminen ensin tunkioksi ja sitten itsensä muuttaminen kukoiksi.

Käytännössä asia pyrittiin saamaan aikaan mitätöimällä kansan valitseman presidentin valtaoikeudet. Asiaa voitiin tietenkin perustella mitä koreimmilla demokraattisilla fraaseilla, mutta tuskinpa ne moniakaan pettivät. Vastakkain olivat yksinkertaisesti puoluetoimistojen valta ja kansan valitseman presidentin valta.

Kun Eurooppaan taas kerran mentiin että rytisi, tuntui tulleen sopiva tilaisuus ottaa presidentiltä valta pois ja sehän myös tehtiin, ainakin melkein.

Onko kansa nyt sitten voimansa tunnossa ja tunteeko se valtansa toteutuvan, kun vanhat kuningasvallan jäänteet eivät enää häiritse vallankäyttöä?

Eipä se niin taida mennä. On ilmeistä, että suurin osa valitsijoista ei ymmärrä, ettei nyt enää voidakaan valita uutta Kekkosta, koska presidentti on vain se ensimmäinen vertaistensa joukossa ja sitäkin vain seremonioissa.

Siitä huolimatta kansa tarvitsee kuninkaansa, olkoonkin että ilman kruunua. Aaron Perttilän valtio-opin mukaisesti kuningas kuuluu jumalalliseen järjestykseen, herrat sen sijaan ovat korkeintaan välttämätön paha.

Mitäpä tässä sitten muuta kuin uurnille taas kohta. Kansa puhuu taas kerran. Paras voittakoon!

Timo Vihavainen la 06.01. 10:51

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

Seremonioilla ja ilman

ti 12.03. 15:47

Ohranan arkistoista

ma 11.03. 16:14

Työn kirous

la 09.03. 16:03

Menneisyyden varjo

pe 08.03. 00:58

Terveen järjen sankari

ke 06.03. 23:59

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03.2019 23:31

Jukka Hankamäki

Rock and rollin voodoomies kertoo, miksi "apulaissheriffiä ei pompoteta"

ma 18.03.2019 23:35

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03.2019 23:33

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20