Blogi: Timo Vihavainen, pe 24.11.2017 12:34

Toiset isänmaat

Toinen isänmaa. Suomi kulttuurien virrassa

 

Joskus, parin sukupolven takaisina muinaisina aikoina, sanottiin usein, että sivistyneellä ihmisellä on kaksi isänmaata, toinen on tämä asuinmaa ja toinen on Ranska.

Ranskalla oli pretensioita tähän rooliin, sillä olihan sen kieltäkin osattava, mikäli halusi keskustella ulkomaalaisten kanssa ja yleensä ymmärtää kansainvälisiä termejä. Myös ranskalainen kulttuuri loisti etevämmyydellään.

Tärkeintä noille ”toisen isänmaan” kansalaisille taisi Ranskassa sentään olla vapaus, liberalismi. Ranska oli Euroopan ainut merkittävä demokratia hamaan ensimmäisen maailmansodan päättymiseen saakka ja sen intellektuaalista elämää leimasi vankka vapaa-ajattelun perinne.

Eipä ihme, että Suomen kulttuurin etujoukko suunnisti Pariisiin hengittääkseen siellä vapauden ilmaa. Ranska symbolisoi valistuksen ja rationalismin henkeä, sekulaarisuutta, Voltairen perintöä.

Mutta olipa niitäkin, jotka sanoivat, että toinen isänmaa sivistyneelle ihmiselle on Saksa, Ranskalainen henkevyys saattoi olla hauskaa ja ranskalainen eleganssi viehättävää, mutta mitä syvempää sisältöä siitä kulttuurista oikein löytyikään?

Saksa oli toista. Missä muualla olisikaan tunkeuduttu yhtä syvälle ihmissielun syövereihin ja selvitetty ihmisen probleemia yhtä perusteellisesti?

Ei Saksakaan ollut mikään klerikalismin pesä, itse asiassa uskonpuhdistus oli kerran avannut tien koko maailmalle vapautumiseen keskiaikaisen auktoriteettisukon kahleista. Sitä paitsi eurooppalaisen filosofian historia 1700-luvun jälkeen oli oikeastaan vain alaviitteitä Kantiin. Mitä humanismin ideoihin tulee, niitä viljeltiin ennen kaikkea juuri Saksassa.

Suomen kannalta näiden kahden maan välinen jännite ilmeni sitten maailmansotien välisenä aikana hupaisasti siinäkin, miten laulettiin erästä suosittua merimieslaulua. ”Hiiohoi, nyt hurrataan, me lähdemme Ranskaan ja Espanjaan!” laulettiin kai alun perin vanhoja suolareittejä muistellessa.

”Hiiohoi, nyt hurrataan, me lähdemme Saksaan ja Espanjaan!” lauloivat eräät toiset ja tämä muoto on ikuistettu R.W. Palmrothin alias Pallen ”Iloisen laulajan kirjassa”.

No, sitten oli myös Englanti ja sen ensisijaisuutta Suomelle tarjosivat eräät intellektuellit. ”Pidot tornissa”-teoksessa se ilmeisesti voittaa kilpailun siitä, minne maamme kulttuurin olisi orientoiduttava. Englanti oli maanläheinen, käytännöllinen, vapautta arvostava ilman hämäryyksiä tai pinnallista poseerausta. Se muistutti paljon Suomea.

Ja sitten oli Amerikka, jonne suomalaisiakin oli mennyt jo satoja tuhansia. Olihan se ihmemaa, mutta sen kulttuurista oli parempi olla sanomatta mitään.

Oli Amerikassa toki myös jotakin esikuvallista, ainakin joidenkin mielestä. Muuankin suomalainen n1800-luvun lehti kertoi, miten Amerikassa herrasmies palvelijoineen oli saapunut majataloon, jossa isäntä majoitti ensin hänet ja kysyi sitten, minne tämä toinen herra kävisi nukkumaan.

Kaikesta päätellen tämä tasa-arvopuhe kuulosti meikäläisten korville kovin absurdilta. En nyt muista vuosia, mutta niin ikään 1800-luvun lopulla taas muuan venäläinen lehti kirjoitti ihmettelevään sävyyn, miten joku suomalainen oli väittänyt venäläiselle herrasmiehelle vastaan, jolloin tämä oli huomauttanut, että hän oli herra eikä sietänyt moista puhetapaa.

Tähän suomalainen vastasi, että niin oli hänkin, sillä niin olivat kaikki suomalaiset ja ellei kiistakumppani puhu kohteliaammin, seuraa haaste oikeuteen. Ja toden totta, päivitteli lehti, Suomessa voi jokainen loukattu kysyä kunniansa perään ja jokaiselle joudutaan maksamaan sama korvaus, jos syytös osoitetaan oikeaksi.

Olihan n iitä silloin ennen vielä erilaisia ulkomaita olemassa, joita valita toiseksi henkiseksi kotimaakseen, ellei oma riittänyt. Miten lienee nykyään? Mitä nyt laulettaisiin?

Sen jälkeen kun opiskelijat lakkasivat laulamasta laulua ”Laaja on mun synnyinmaani kallis…”, on Venäjä harvemmin esiintynyt henkisten kotimaiden suosikkilistalla.  Sen sijaan se on saanut toisenlaisen, mutta yhtä tärkeän roolin.

Entiset änkyrät ovat nykyään lähes in corpore kääntäneet takkinsa ja muuttaneet kotipaikkansa ainakin kuvaannollisesti Brysseliin ja aivan erityisesti jonnekin Naton päämajan liepeille.

Sen tarjoama kulttuurinen anti on pakostakin aika vaatimatonta ja parhaimmillaankin hyvin ohutta. Mutta mitä tänään oikein vaadittaisiin?

Kuitenkin, vanhoja oppeja vain hieman soveltaen, natolaisen kokonaisfilosofian voi havaita antavan maailmalle kokonaisselityksen, Sen ytimessä on ajatus, että tämän maailman ongelmana on viime kädessä vain EU:n kaikkiviisauden ja kaikkivaltiuden vastustaminen. Se sitten ilmenee vihapuheena ja väärinä mielipiteinä. Kaiken takana on Venäjä.

Tämän joukon merkityksen pohtiminen joutaa jäädä johonkin toiseen yhteyteen. Nyt kuitenkin kiinnostaisi vastaus kysymykseen, onko meillä enää sellaista mahdollisten kulttuuristen kotimaiden valikoimaa, jollainen kerran oli? Millä erikoisuuksilla nuo kulttuurit loistaisivat ja olisivat toistaan parempia?

Tässä Black Fridayta viettäessä ja loputtomia englanninkielisiä mainostekstejä lukiessa ymmärtää heti, että monen mielestä ei ole olemassa muuta uin yksi länsimainen kulttuuri, joka on amerikkalainen. Sitä me kaikki sitten parhaamme mukaan koetamme omaksua.

Populaarikulttuuri oli muuten jo ennen ensimmäistä maailmansotaa ja erityisesti sen jälkeen meilläkin vahvasti amerikkalaista, kuten osoittaa Olli Jalonen teoksessaan Kansa kulttuurien virroissa.

Tämä ei kuitenkaan johtanut siihen, että joku olisi alkanut laulaa henkisen kotimaansa olevan Amerikka. Ei kukaan olisi kehdannut. Nojaa, Hiski Salomaa kyllä, mutta häntä ei luettu ns. kulttuuripiireihin.

Roskakulttuurista perittiin vielä 1950-luvulla huviveron nimellä tunnettu rangaistusmaksu, mitä roskempaa, sen suurempi prosentti. Nyt ei ole enää tuota veroa eikä myöskään käsitettä roskakulttuuri.

Eipä meillä enää ole aikoihin näkynytkään muita kuin amerikkalaisia filmejä ja TV-formaatit ovat kai useimmiten suoraan sieltä peräisin. En ole saanut pakotettua itseäni niitä katselemaan enää aikoihin, joten ei siitä sen enempää.

Kulttuurin varsinainen ydin taitaa tällä hetkellä joka tapauksessa olla stadion, jonne lavastetaan mahdollisimman mahtipontisia näytöksiä, joiden paremmuus mitataan sitten rahallisella menestyksellä.

Sivumennen sanoen, myös meillä on jo näkynyt muotoa stadium, joten voimme unohtaa tuon kreikkalaisen alkumuodon. Mitäs me sillä, kun aito ja nykyaikainen versio on käytettävissä.

Meillä on jo kaikki tuo rahantekoon valjastettu sälä täällä kotonamme, joten henkistä kotimaata ei tarvitse mennä kaukaa hakemaan, jos Amerikka sattuu kelpaamaan.

Eihän se kuitenkaan kaikille kelpaa. Entä millainen vaihtoehto olisikaan Saksa? Lienee pakko sanoa, ettei sellaista vaihtoehtoa ole. Kulttuurisesti maa on menneisyyttään surkeileva mitättömyys.

Englanti kelvannee niille, jotka etsivät rappion viehätystä. Theodor Dalrymple käy heille oppaasta.

Mutta entäpä Ranska? Se ei enää ole ainutlaatuinen vapauden valtakunta, vaan puolitahdottomasti barbaaristuva siirtomaa, jonka kulttuurisesta mahdista on jäljellä korkeintaan muisto.

Onhan siinä tietenkin yhä tiettyä charmia kuten on Espanjassa ja Italiassakin, mutta kulttuurin voimaa ei kannata sieltä enää etsiä. Samaa tietä ne menevät kaikki.

Vuonna 1937 totesivat Tornin pitojen keskustelijat, ettei Venäjä sattuneesta syystä kelpaa Suomelle kulttuuriseksi esikuvaksi. Jo 1970-luvun stalinistien silmissä tämä oli skandaali, mutta nyt ei enää liene kenelläkään epäilystä siitä, että oikeassahan silloin oltiin.

Entäpä nyt? Mitä venäläinen kulttuuri voisi meille tarjota, vaikkapa amerikkalaisen vastapainoksi? Tässä nykyisessä ilmapiirissä taitaa olla suorastaan rienaavaa edes esittää moinen kysymys, mutta esitänpä silti.

Taitaa olla niin, että samoin kuin 1930-luvulla Venäjä on pelannut itsensä ulos säädyllisten ihmisten maailmasta. Se on sääli. Vielä tässä kymmenen vuotta sitten kaikki näytti menevän hyvin, mutta taitaapa Venäjän kehitys todella noudatella Yanovin syklejä. Nyt taas ollaan erkanemassa Euroopasta, mutta kyllä sinne taas kerran palataan.

Vai palataanko? Eurooppa alkaa tässä maailmassa olla yhä pienempi nappula ja niinpä sen kulttuurikin on muuttumassa yhä vähemmän merkittäväksi. Fuusioituminen amerikkalaisuuteen tappaa sen kiinnostavuuden. Monimuotoisuuden myötä myös koko kulttuuripiirin hedelmälliset jännitteet häviävät.

Mutta ehkäpä uljaan uuden maailman kulttuurin keskiössä ovatkin ennen muuta suurten kulttuuripiirien jännitteet, vaikkapa Huntigtonin hengessä? Onko sellainen aikakausi tulossa? Miksei kulttuurisena kotimaana voisi jo olla vaikkapa Kiina?

Miksei niin. Tällä hetkellä tosin näyttää siltä, että haaste eurooppalaiselle kulttuurille tulee puolentoistatuhannen vuoden takaa. Sinne kuuluu suuntautuvan yhä useampi suomalainenkin intellkektuelli…

Timo Vihavainen pe 24.11. 12:34

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

Seremonioilla ja ilman

ti 12.03. 15:47

Ohranan arkistoista

ma 11.03. 16:14

Työn kirous

la 09.03. 16:03

Menneisyyden varjo

pe 08.03. 00:58

Terveen järjen sankari

ke 06.03. 23:59

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03.2019 23:31

Jukka Hankamäki

Rock and rollin voodoomies kertoo, miksi "apulaissheriffiä ei pompoteta"

ma 18.03.2019 23:35

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03.2019 23:33

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20