Blogi: Professorin Ajatuksia, ma 06.11.2017 17:35

Pitäisikö väkivaltainen vasemmisto kieltää?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps) joutui toissayönä uhkaavan häirinnän kohteeksi Turussa. Kulkiessaan kadulla hänen ympärilleen ilmaantui naamioitunut joukkio, joka nimitteli puheenjohtajaa "vitun fasistiksi" ja myönsi kysyttäessä haastaneensa riitaa. Naamioituneita harmitti erityisesti maahanmuuttokriittisenä tunnetun puheenjohtajan negatiivinen suhtautuminen islamiin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja pelastautui uhkaavasta tilanteesta livahtamalla hotelliinsa, jonka aulaan yksi naamioituneita seurasi häntä. Siellä Halla-ahon uhkaavaksi tuntema tilanne kuitenkin raukesi.

Tapaukseen ei liittynyt fyysistä väkivaltaa tai ryöstöä. Se osoitti kuitenkin sen, että laitavasemmiston kulkijat ovat valmiita kaduilla tapahtuvaan itsensä kanssa eri tavalla ajattelevien pelotteluun. Mikäli sellainen jatkuu, on vaarana tilanteen eskaloituminen vakavaksi poliittiseksi väkivallaksi.

Sellaisen tilanteen välttämiseksi ehdotan harkittavaksi väkivaltahakuisten äärivasemmistolaisten järjestöjen - rekisteröityneiden ja rekisteröitymättömien - kieltämistä sekä sellaisiin kuulumisen kriminalisointia. Tätä ehdotusta tukevat näiden ryhmien väkivaltaiset hyökkäykset yksittäisten ihmisten ja eri mieltä olevien mielenosoittajien kimppuun, heidän ajoittain tuhoisiksi osoittautuneet omat tapahtumansa, heidän saamansa tuki politiikan vihervasemmalta laidalta sekä analogisena tapauksena harkinnassa oleva Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminnan kieltäminen.

Lisäksi oletan, että suomalainen poliittinen äärivasemmisto puheenjohtajansa Li Anderssonin johdolla irtisanoutuu Turun tapahtumista ja yleisesti toissayönä nähdyn kaltaisesta poliittisesta henkisestä väkivallasta sekä tuomitsee naamioryhmän selvin sanoin. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta usein puhuvalle poliittiselle liikkeelle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Aikamme ääri-ilmiöt nousevat punavihreydestä
Vihervasemmisto hyväksyy väkivaltaisiksi tiedettyihin mielenosoituksiin osallistumisen
Poliittinen väkivalta

Professorin Ajatuksia ma 06.11. 17:35

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12. 23:41

Strasbourgin tapaus saattoi pelastaa Macronin

ke 12.12. 23:32

Kuinka taipuu briteiltä EU:n iltalypsy

ti 11.12. 23:48

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12. 23:28

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12. 23:21

Ihmissalakuljettajille ja elintasopakolaisille karvaita tappioita

pe 07.12. 23:06

Järjestö esitti järjettömän vaatimuksen

to 06.12. 12:55

Jääkarhujen epäselvä kohtalo

ti 04.12. 22:30

Pitäisikö somaleiden ongelmat käsitellä mediahiljaisuudessa?

ma 03.12. 22:49

Lucia-neito ruotsalaisen kulttuurin muutosuhrina

la 01.12. 23:32

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Pilvikädet, M.A. Meretvuo

to 13.12.2018 23:30

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Anna-Liina Kauhanen ja looginen itsestäänselvyys

to 13.12.2018 23:41

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Viimeinen blogi vapaan sanan hautajaiset USARISSA?

to 13.12.2018 23:46

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Facebook ja sananvapaus - mahdoton yhtälö?

to 13.12.2018 19:52

Olli Pusa

Ilmastokiima

pe 14.12.2018 12:26

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Vanhoja kirjoja

to 13.12.2018 23:43

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40