Blogi: Arto Luukkanen, su 05.11.2017 16:40

Fatim Diarra - hyvänpuhuja?

Sydämen kyllyydestä suu puhuu. Näinhän se Iso Kirja kertoo. 

Helsinkiläinen Fatim DIarra puhui "vitsinä", "leikillään", "ihän läpällä" ja "lappilaisella hjuumorilla" sanoinkuvaamattomia. Hän leimasi maalla asuvat siten, että se leimaa ja tahrii sen poliittisen puolueen, jonka jäsen hän on.

On selvä, että jokainen vastaa itsestään. Mutta nyt nousee selvästi epäilys siitä, että VIhreät - De Grönä ei sittenkään oikein haluaisi puuttua tähän juttuun. Se ei sovi trendikkään ja hipsterimäisen ihmisjoukon ulkokuvaan. Ei julkisesti puhuta tätä - ei siis julkisesti.

Pekka - sanoudu irti!

Nyt olisi todella rohkeata ja viisasta, jos ja mikäli Pekka Haavisto - presidenttiehdokas - tuomitsisi Fatiman puheet ja samalla sanoutuisi irti tällaisesta puheenparresta. Se olisi miltei presidentillistä.

Se osoittaisi, että Pekka on tosissaan.

Ei suomalaiset oikeasti halua loukata toisiaan haukkumalla ketään insestistä tai kehottamalla syömään ulostetta. Se ei kuulu meille. Meillä on tapana ajatella, että jokaista tarvitaan - lopulta. Kaikki suomalaiset ansaitsevat arvokasta puhetta. Humalapuheet ovat humalapuheita - ja niiden puhuja ei vain pahoittele sanomisiaan vaan pyytää reilusti anteeksi. Julkisesti. Ottaa vastuun.

Sitä on tässä tilanteessa vaikea odottaa. Sitä vastuunottamista.

Ville olisi ollut rohkea

Olen varma että Ville Niinistö sanoutuisi irti tästä mutta ehkä Touko on vielä niin kokematon, että hän ei ymmärrä tällaisen puhunnan ikävyyttä. Joten annetaan Toukon olla.

Vielä kerran: politiikassa pitää ja voi sanoa suoraan, haastavasti ja römäkästi mutta ei henkilöön puuttuen, ei halventasti eikä niin, että samalla leimaa ihmisryhmää tai vähemmistöä.

Pitää olla niitä hyviä tapoja - eikä kuten eräs toimittaja kerran sanoi - sitä katupoikamaisuutta.

Nettipoliisi Hokkanen ei varmaan koske tähän puoluetoverinsa pulautukseen. Hänellä on toista riistaa mielessään...mutta olen varma, että monet vihreät haluavat vaikka tweettikampanjalle #neverme sanoutua irti tästä ala-arvoisesta puheesta.

Eihän me ikinä koskaan tällaista sanota - eihän)))

ps. Touko sanoi, että se oli "mustaa huumoria". Eli millään sanomisilla ja herjoilla ei ole väliä - kunhan se on huumoria??

pps. lopetan tästä asiasta tähän. Totean vain, että en usko tämän Fatiman jutun kuvastavan vihreiden ihmisten suuren joukon todellisia ajatuksia - ainoastaan pienen ja militantin joukon ajatuksia - jotka varmaan muuttavat kantansa kun saavat asiallista informaatiota. Ne vihreät, jotka minä tunnen ovat "tolokun immeisiä".  Uskon, että Toukokin viisastuu aikanaan.

 

Arto Luukkanen su 05.11. 16:40

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44