Blogi: Arto Luukkanen, ke 25.10.2017 18:57

Kaksi Juhaa kaapissa?

Kiltti-Juha ja Pahis-Juha

Hyvä Juha! Suomen poliittinen tilanne on poikkeuksellisen vakava. Siksi koen velvollisuudekseni ottaa myös uusia viestintätapoja käyttöön ja lähestyä Sinua suoraan. Kiitos sosiaaliselle medialle tästä mahdollisuudesta. Aloitan palaneiden poliittisten kotien tilanteesta mutta muuten keskityn Paavo Väyrysen karuun kuvaan ja kepun uudistamisen tarpeeseen.

Hyvä Juha! Poliittisten pakolaisten tulva uusiin poliittisiin koteihin on kiihtynyt kesän aikana. Pari ministeriä ja muutama hassu kansanedustaja on liikkeellä. Ihmiset pakenevat poliittista vastuuta, omaatuntoa, äänestäjiä ja mediaa. Sinulla on kuitenkin riittänyt sydäntä kaikille. Olet ollut kiltti-Juha.

**

Nyt olen kuitenkin kuullut, että sinä Juha ajat nyt Paavo Väyrysen poliittiseksi pakolaiseksi. Että sinä haluat Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavon ulos kepusta.

Minä en tiedä mihin Juha Sipilään enää uskoa ja epäilen, että teitä on kaapissa yhteensä kaksi Juhaa. Se kiltti ja jappasteleva Juha lupasi kotinsa oikeille pakolaisille. Sitten tuli se paha-Juha ja otti kodin pois. Moni tulija pettyi. Ei suuri johtaja saa sillä lailla vatuloida!

Kesällä taas kiltti-Juha lupasi ministeripaikat ihmisille, joiden poliittinen koti oli palanut. Se oli ihanasti tehty. Nyt sitten se paha-Juha haluaa polttaa Paavon poliittisen kodin vaikka Paavo ei halua.

Etkö sinä Juha usko, että Paavo halusi vaan, että leikit sen kanssa etkä enää vierasta sen kavereita: Juhantaloa, Pekkarista tahi Anttilaa. Paavo teki itsellensä leikkimökin kun näki että sinä leikit enää sinun uskonystäviesi ja siti-lipilaarien kanssa. Leiki hyvä Juha kaikkien kanssa niin tällaista ei pääse sattumaan!

**

Hyvä Juha. Toivon, että kaikki on sinulla ok. Minulla on ok. On niin hyvä olla.

Paljastan sinulle kuitenkin, että kaikki ovat nyt ihmeissään. Kaikki luulivat, että sinä olet se kiltti-Juha, joka otti siniset hallitukseensa vaikka heillä ei ollut enää puoluetta eikä yhtään kannattajaa. Demokratiassahan sellainen on vähän ikävä juttu. Mutta sitten tuli pahis-Juha, joka haluaa poltella Paavon oman yhdistyksen pois. Kumpaan Juhaan me voimme enää uskoa?

Näin emme voi jatkaa. Rahat loppuvat. Nyt on korkea aika miettiä missä mennään. Emme pääse pakoon tosiasioita. Kansainvälinen talous on kasvanut viimeiset vuodet, mutta emme ole päässeet tuohon kyytiin mukaan. Emmekä pääse, ellemme tosissamme tahdo ja tee sen mukaisia toimia. Hankalat päätökset eivät lopu näihin viikkoihin. Lähivuodet ovat vaikeita. Joudumme tekemään kesällä sarjan kivuliaita päätöksiä, joiden avulla yhteiskuntamme rahoitus saatetaan kestävälle pohjalle.

Ymmärrän, että muutos on vaikeaa. Kahviteltuani kepulaisten ystävieni kanssa olen vakuuttunut siitä, että muutos tapahtuu kesällä.

Siihen asti – hyvää paria kuukautta Sinulle Juha.

Ystäväsi Arto

H.V.

TUUMS!

Pidä se tuhma-Juha siellä kaapissa. Se varmaan on se, joka loukkaantuu medialle, kirjoittelee kymmeniä viestejä ja huutelee ilkeästi risteilyillä.

Arto Luukkanen ke 25.10. 18:57

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44