Blogi: Professorin Ajatuksia, ke 25.10.2017 10:10

Miksi villisika, mutta ei citykani eikä minkki?

Iltalehti kertoi, että maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kepu) on sanonut, että villisikaa koskee "lännen laki - ammutaan tavattaessa". Harvinaista puhetta Suomessa.

Taustalla on tietenkin pelko sikaruton saapumisesta maahamme. Kyseessähän on sikojen ja villisikojen helposti leviävä verenvuotokuumetauti, jonka aiheuttaa asfivirus. Se ei tartu ihmiseen, eikä siihen ole olemassa rokotetta eikä hoitokeinoa, mutta sen saapumisella maahamme olisi dramaattiset vaikutukset suomalaisen sianlihan vientiin.

IL:n uutisen mukaan villisiasta on tehty todellinen lainsuojaton: sen metsästykseltä on poistettu lähes kaikki mahdolliset rajoitukset ja siltä on kumottu yleinen rauhoitusaika sekä sallittu sen pyytäminen elävänä aitauksiin. Tämä on tietenkin hyvä asia.

Samalla joudun kyllä ihmettelemään, miksi muihin haitta-eläimiin ei ole sovellettu samanlaista määrätietoisuutta. Esimerkiksi äärimmäisen haitallinen citykani nauttii edelleen kesäaikaisesta rauhoituksesta. Sama koskee etenkin saaristolinnustolle äärimmäisen tuhoisaa pohjoisamerikkalaista minkkiä.

Olisi hienoa, mikäli ministeriö toimisi yhtä määrätietoisesti ja loogisesti kaikkia Suomen luontoon kuulumattomia haittaeläimiä kohtaan. Siihen tarjoaisi mahdollisuuden ainakin ponteva kansliapäällikkö: Jaana Husu-Kallio on nimittäin IL:n uutisen mukaan ehtinyt jo omakätisesti poistaa yhden villisian päiviltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyttysiä ja sarvettomia lehmiä
Influenssavirus ja sen kaveri?
Sika-, lintu- ynnä muut influenssat

Professorin Ajatuksia ke 25.10. 10:10

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

Klo 00:30.

Miksei rahaa löydy katastrofiapuun?

to 18.04. 23:57

Sirpa Kurppa vaati väestöräjähdyksen tukemista luopumalla lihansyönnistä

ke 17.04. 21:41

Ilmastonmuutos. Nyt?

ti 16.04. 22:42

Syntyykö Rinteen ensimmäinen?

ma 15.04. 23:46

Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

la 13.04. 23:47

Vaalikoneiden oikeasta käytöstä

pe 12.04. 00:06

Valeuutinen - mutta kumpi?

ke 10.04. 22:48

Äänestäkää, hyvät ihmiset, äänestäkää!

ti 09.04. 23:34

Syyrian väestö kasvaa joka vuosi 268 000 hengellä

ma 08.04. 23:49

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04.2019 00:30

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Ilmastopopulismin petolliset kulissit eli ilmastonmuutoksen "kyllä" ja "ei"

pe 12.04.2019 13:01

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Vaaliteltalla: Irakilainen persu ja muita tositarinoita

ma 08.04.2019 00:16

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Perussuomalaisille jokaisen ihmisarvo on jakamaton

la 20.04.2019 00:38

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Seuraava maahanmuuttaja-aalto tulee jo kesällä?

to 11.04.2019 13:09

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Suomalainen arvopohja mahdollisti perussuomalaisten vaalivoiton

ke 17.04.2019 09:28

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Taurian palatsi

la 20.04.2019 00:31

Matti Viren

Pieni- ja keskituloisille

ma 01.04.2019 20:37