Turve on kansallinen rikkaus

Käyttökelpoiset turvevarantomme ovat tällä hetkellä peräti noin puolet Norjan tunnetuista öljyvaroista. Turve riittäisi tekemään meistä energiaomavaraisia.

Blogit la 18.02.2017 12:55

Kaikkien järvien pohjalle kerrostuu liejua ja mutaa eli järvisedimenttiä. Turvetuotannon vaikutusten selvittämiseksi Jyväskylän ja Turun yliopistot sekä Geologian tutkimuskeskus vertailivat kahta vierekkäistä järveä Keuruulla Keski-Suomessa. Martinjärveen laskevat usean turvetuotantoalueen valumavedet. Sen sijaan Iso Kivijärven valuma-alueella ei ole lainkaan turvetuotantoa, jolloin sen sedimenteistä nähdään muut alueella vaikuttaneet tekijät.

Tulokset olivat ainakin punavihreille suojelufanaatikoille yllätys. Turvetuotannon vaikutusten ulkopuolisella Iso Kivijärvellä sedimenttiä kertyy selvästi nopeammin kuin turvetuotannon valuma-alueen ytimessä olevalle Martinjärvellä. (GTK, 2016).

Meillä useimmilla on mielikuva järvet pilaavista turvesoista. Noin toki oli aikoinaan, jolloin turpeennostosoiden ympäristöasiat olivat retuperällä. Siitä on omakohtaisia kokemuksia synnyinseudultani.

Tänään tilanne on todellakin toinen. Turvetuotanto on vastuullista, sitä ei enää voida osoittaa syyttävällä sormella. Siksi Bioenergia ry on käynyt informaatiotaisteluun. Kampanjassa asiat ilmaistaan räväkästi, mutta tosiasioihin pitäytyen:

"Suomen maapinta-alasta kolmasosa on suo- ja turvemaata. Turve on kaupallisesti merkittävä energianlähde, maanparannusaine, kasvualusta, kuivike ja kompostoinnin seosaine. Lisäksi turpeesta voidaan valmistaa mm. hiilikuitua, joka on kaksi kertaa kevyempää ja kestävämpää kuin teräs. Tämä korkeasti jalostettu hi-tech-kuitu on arvokasta; käyttökohteita löytyy mm. ilmailusta, avaruustutkimuksesta ja kilpa-autoilusta. Turpeesta syntyy laadukkaita tuotteita. Tai syntyisi, jos näin haluttaisiin."

"Suomen soilla on valtavasti turvetta, jota voi arvoltaan verrata kansainvälisiin öljyesiintymiin. Sillä erotuksella, että Suomessa turvetta syntyy joka vuosi enemmän kuin sitä käytetään. Turpeen käyttö on kestävällä pohjalla."

Käyttökelpoiset turvevarantomme ovat tällä hetkellä peräti noin puolet Norjan tunnetuista öljyvaroista. Turve riittäisi tekemään meistä energiaomavaraisia. Rahassa mitattuna voidaan puhua kymmenien miljardien omaisuudesta ja tuhansista työpaikoista.

Turpeen käyttö ei saa yhteiskunnalta minkäänlaista tukea.

Toisin on esimerkiksi tuulivoimalla tuotettu sähkö, jonka hinnasta yli puolet menee veronmaksajien piikkiin. Ajan myötä piikkiin kertyy noin 2-3 miljardin verran tukieuroja. Punaviherhömppä on suorastaan edesvastuutonta.

Reijo Tossavainen la 18.02. 12:55

Pääuutiset

blogit

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04. 00:17

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04. 13:56

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

videot