Blogi: Timo Vihavainen, la 07.10.2017 11:51

Esimerkkiä suomesta!

Suomalaistukoon Eurooppa

 

Eri kirjoitusjärjestelmät jakavat Euroopan moniin osiin. Kiinassa vallitsevaa kielten moninaisuutta yksi ainoa järjestelmä sen sijaan yhdistää.

Kysyä voi, kumpi on parempi ja rationaalisempi. Ehkäpä sentään kiinalainen järjestelmä, jolla toki on omat ongelmansa, suuretkin.

Suurimmat erot ovat Euroopassa latinalaisen ja toisaalta kyrillisen sekä kreikkalaisen kirjaimiston välillä. Vuoden 1930 paikkeilla, kun Venäjällä muutenkin oltiin radikalismin huipulla, oli sikäläinen kirjoitus määrä muuttaa latinalaiseksi.

Reuna-alueilla muutettiinkin arabialainen aakkosto latinalaiseksi. 1930-luvun toisella puoliskolla tuo latinitsa kuitenkin muutettiin kaikkialla kyrilliikaksi, yleensä muutaman oman kirjaimen kera. Vain gruusia ja armenia säikyttivät ikivanhan kirjaimistonsa.

Kuitenkin esimerkiksi karjalaa kirjoitettiin nyt kyrilliikalla. Sehän oli vuoden 1937 lopusta korvannut suomen, jota ei enää kirjoitettu millään kirjaimistolla ja potentiaaliset kirjoittajatkin oli suurelta osin tapettu. Vielä 1930-luvun alussa professori Bubrich oli kehittänyt Tverin karjalaisille oman kielen, jota kirjoitettiin latinitsalla. Olipa oma lehtikin: Kolhozoin puoleh.

Niinpä Neuvostoliitto 1930-luvun lopulla oli kielellisesti tai ainakin kirjoituksellisesti yhtenäisempi kuin koskaan. Kun siihen sitten yhdistettiin Baltian maat, ei niiden kirjaimistoa enää kuitenkaan ruvettu muuttamaan.

Siinä siis sittenkin tuli ryppy yhtenäisyyteen. Venäläis-länsieurooppalainen kulttuuriraja jäi tietenkin voimaan, mutta raja kulki nyt Neuvostoliiton sisällä ja voitiin todeta jopa kirjaimistosta.

Mutta kuinka on laita Euroopan unionin? Onko meillä vain kaksi kirjoitusjärjestelmää kun on kahdet aakkosetkin, ne meidän ja kreikkalaisten?

Näinhän ei ole ja tämän saavat katkerasti kokea ne, jotka siirtyvät yhdestä aakkostosta toiseen. Loputtomat väärinkäsitykset on sisäänrakennettu eurooppalaiseen systeemiin, jonka kirjavuus ei unioninkaan oloissa osoita mitään merkkejä loppumisestaan.

Otetaanpa vaikka aluksi kirjaimisto. Englannin pohjalle rakennettu tietokoneiden kieli ei näytä millään oppivan sellaisia merkkejä kuin ä, ö tai ü puhumatta nyt vaikkapa sellaisista kuin ñ, å, tai ȕ, joka säännöllisesti sekoitetaan ü-kirjaimeen.

Kuten jokainen tietää, näitä erikoiskirjaimia on kymmeniä ja jokaisessa itsesään kunnioittavassa kielessä sellaiset on katsottu välttämättömiksi. Tuo siunattu tekoäly vain näyttää laskevan aseensa tämän kirjavuuden edessä.

Erikoismerkkien kirjoittaminen on hidasta ja vaivalloista eikä anglosaksinen maailma tunne eikä tunnusta niitä. Sille onkin riittävästi haastetta oman järjettömän epäsäännöllisen kirjoitustavan ymmärtämisessä. Ainakin sen tasoa on hauska testata aikuisten tavauskilpailuissa, jotka eivät siis ole mikään vitsi.

Suomea kirjoitetaan, kuten lausutaankin ja tämän kyllä huomaa esimerkiksi Pisa-testeissä. Voi olla, että koululaitoksemme, joka nyt on innostunut kokeilemaan uudelleen Neuvostoliiton 1920-30-lukujen menetelmiä, onnistuu tuhoamaan tämänkin edun, mutta lähtökohdat joka tapauksessa ovat olleet hyvät.

Mutta siitä Euroopan kirjavuudesta. Otetaanpa esimerkiksi kirjainyhdistelmä ch. Veikkaan, että alle prosentti eurooppalaisista tietää, miten se lausutaan edes suurimmissa eurooppalaisissa kielissä.

Ne, jotka osaavat englantia, ymmärtävät, että foneettisesti tämä tarkoittaa äännettä tš. Sama koskee espanjaa. Ranskaksi se kuitenkin äännetään suhuässänä, eli siis š ja italiaksi k:na. Saksassa ja tšekissä se äännetään h:na, ruotsissa ranskalaisvaikutuksen peruna usein š:nä, suomessa sh:na, jos nyt yleensä äännetään, kun c ei kuulu aakkostoomme.

Tämä moninaisuus nyt tietenkin on rikkautta, kuinkas muuten ja oikein hauskaakin, mutta siinä on ongelmansa.

Ongelmia tulee aina ja poikkeuksetta kun ruvetaan translitteroimaan eli siis kääntämään yhdestä kirjaimistosta toiseen. Tätä koskevat säännöt ovat kyllä ihan selkeät ja yksiselitteiset, mutta ne ovat jokaisessa kielessä erilaiset, sen kielen mukaiset.

Niinpä jokaisen, joka translitteroi, täytyy tietää, mistä kielestä hänen käsittelemänsä sana on peräisin ja mihin kieleen se siirretään. Muuten tulee tuhoja.

Niinpä esimerkiksi sana Helsinki on suomea ja translitteroidaan venäjäksi muotoon Хельсинки. Se on ihan oikein. Mutta kun se translitteroidaan takaisin latinalaiseen kirjaimistoon, on käytettävä suomalaista systeemiä. Käytettäessä englantilaista saadaan tulokseksi Khel’sinki, vaikka työ tehdään aivan moitteettomasti.

Lukijaa ja translitteroijaa jää usein myös askarruttamaan kyrilliseksi translitteroitujen nimien alkumuoto. Sen tietääkseen on nimittäin tiedettävä, mistä kielestä nimi on peräisin.  Muuten syntyy hullunkurisia ja vääriä muotoja, joita kirjallisuutemme on tulvillaan.

Ranskalaiset nimet pystyy usein tunnistamaan, mutta erityisen petollisia ovat englantilaiset, koska siinä kielessä ei ole mitään johdonmukaista ääntämyksen ja oikeinkirjoituksen suhdetta, vaan keskiajan munkkien hölmöilyt elävät siellä yhä meidän kiusanamme.

Miten siis translitteroimme vaikkapa paikannimen Reading? Se ei ole Ридинг, kuten lukemista tarkoittava verbi olisi, vaan Рединг. Esimerkkejä voi lisätä loputtomiin.

Kaikkein vaikeinta näyttää tässä Euroopan historian kehitysvaiheessa olevan sen ymmärtäminen, ettei yksittäisille kirjaimille ja kirjainyhdistelmille ole olemassa mitään yhtenäistä translitterointia, vaan asia riippuu käytetystä kielestä. Sitä paitsi englannissa ei yhtenäisyyttä edes ole.

Jokainen törmää aina silloin tällöin siihen, että venäläiset translitteroivat kieltään ranskalaisittain, vaikka kieli, johon kirjoitus siirretään olisi mikä muu tahansa.

Niinpä j tarkoittaa ž:tä, ou u:ta ja niin edelleen. Kun ranska oli vanha passien kieli, jäi monen siirtolaisen virallinen nimi ranskankieleen translitteroiduksi. Kuitenkin suomalaisen on vaikea hoksata, että esimerkiksi Joukoff tarkoittaa Žukovia tai että nimen Souny takana on itse asiassa suomalainen Suni.

Meillähän tietenkin on omat sääntömme, mutta niistä laistetaan jatkuvasti, osaksi syynä on varmasti tietämättömyys, osaksi kai jokin muu.

Mutta asia on oikeastikin hankala. Mikäli translitteroimme virheettömästi suomalaisen systeemin mukaan, eivät ulkomaalaiset sitä välttämättä ymmärrä. Niinpä moni käyttää englantilaista translitterointia, mikä usein tuottaa järkyttäviä tuloksia.

Pelkkä pahoinvointi ei kuitenkaan tule pysäyttämään englannin ylivaltaa, ellei asialle tehdä jotakin esimerkiksi juuri EU:n puitteissa.

Yleismaailmallisia translitterointijärjestelmiä on olemassa. Venäjää voidaan translitteroida ns. tieteellisesti, jolloin kirjoittaminen on aika hidasta erilaisten hattujen takia.

Sama koskee ISO 9-järjestelmää, joka muuten on verraton ja välttämätön työkalu kirjastoissa. Olisi muuten mahdotonta löytää venäläisiä kirjoja käyttämällä kansallisia translitterointeja.

Mikäli haluttaisiin ottaa merkittävä askel kohti kyrilliikan ja latinitsan lähenemistä, määrättäisiin Euroopalle varmaankin yhteinen translitterointijärjestelmä, kun ei siitä kyrilliikan latinalaistamisesta näytä mitään tulevan.

Mutta ongelman taustalla ovat itse asiassa Euroopan maiden kansalliset kirjoitustavat, jotka olisi hyvä yhtenäistää. Englanti, joka nyt on niskan päällä, tarjoaa kuitenkin aivan säälittävän kehnon esikuvan. Ehdotankin, että koko Eurooppa ottaisi mallia Pisa-maa Suomesta. Viekööt Suomen edustajat tämän viestin sinne, minne pitää ja panostakaamme vakavasti tähän projektiin, joka edesauttaisi Euroopan keskinäistä yhteisymmärrystä.

 

Timo Vihavainen la 07.10. 11:51

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Teatteri-ilta Moskovassa

ke 14.11. 23:17

Harmaa eminenssi

ti 13.11. 23:09

Muistoja lännestä

ma 12.11. 23:09

Mitä maailma ajattelee?

su 11.11. 01:10

Jätkäsaari

pe 09.11. 23:56

Erikoinen neitsyt

to 08.11. 22:28

Ätläke

ke 07.11. 23:21

Alatyylin ylösnousemus

ti 06.11. 22:17

Näin naapurissa

ma 05.11. 23:17

Arkadian vainioilla

la 03.11. 23:24

blogit

Vieraskynä

Naistennis ja feminismi

su 11.11.2018 01:16

Juha Ahvio

Trump ja republikaanit saivat strategisen torjuntavoiton USA:n välivaaleissa

to 08.11.2018 23:18

Professorin Ajatuksia

Välikädessä

ke 14.11.2018 23:14

Jukka Hankamäki

Olen Perussuomalaisten ehdokkaana eduskuntavaaleissa

ke 14.11.2018 23:18

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden

ti 13.11.2018 23:33

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Eduskunnan stalinistinen Unkari-ryhmä?

ke 14.11.2018 23:17

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Muuttuuko ihminen - ja mihin suuntaan, laulaa Georg Ots

ma 12.11.2018 10:38

Olli Pusa

EU-liittovaltio

la 10.11.2018 14:24

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

"Eurooppalaiset arvot" on osoitus uudesta suvaitsemattomuudesta

to 08.11.2018 23:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Teatteri-ilta Moskovassa

ke 14.11.2018 23:17

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40