Blogi: Timo Vihavainen, ke 04.10.2017 21:15

Skoropadski ja Mannerheim

Mannerheim ja Skoropadski

 

Muuan ukrainalainen TV-toimittaja näyttää tekevän juttua, jossa vertaillaan Suomea ja Ukrainaa ja tarkastellaan niiden välisiä suhteita ja suhteita Venäjään sata vuotta sitten.

Mikäpä siinä, jutun juurta on ja vertailu auttaa aina suhteuttamaan asioita. Sata vuotta sitten maassamme oli harvinaisen paljon ukrainalaisia. He kuuluivat tänne komennettuihin joukkoihin ja vallankumousvuonna 1917 he perustivat oman klubinkin (zemljatšestvo).

Kansalliset oikeudet omassa maassa ne kiinnostivat ukrainalaisia kuten kaikkia muitakin tietylle sivistystasolle kohonneita kansoja ja kiinnostavat vieläkin, ellei sivistyksen piiristä sitten ole vallan pudottu pois.

Joka tapauksessa vallankumous lupasi kansojen kevättä ja imperiumien hajoamista. Venäjällä sen puolesta agitoivat ahkerasti bolševikit, jotka valmistautuivat jatkamaan imperialismia toisin keinoin. Ukrainassa valtaa halusivat itselleen mitä moninaisimmat ryhmät, maa ei ollut jakaantunut kahtia vaan paljon useampaan osaan.

Joka tapauksessa vallan sai käsiinsä keväällä 1918 Pavel Skoropadski, entinen tsaarin kenraali, joka saksalaisten tuella toteutti maassa vallankaappauksen ja julistautui Ukrainan hetmaniksi. Hänen esi-isänsä oli ollut Ivan Skoropadski, joka oli 1700-luvulla toiminut hetmanina ystävämme, Kaarle XII:n joukkoihin liittyneen Mazepan jälkeen.

Tähän uuteen Ukrainan valtioon Suomikin lähetti erikoislähettiläänsä Herman Gummeruksen, joka kuitenkin joutui lähtemään maasta samoin kuin itse Skoropadski sen jälkeen kun saksalaiset hävisivät maailmansodassa ja joutuivat tyhjentämään miehittämänsä alueet.

Skoropadskin tie johti Saksaan, jossa hän kuoli vuonna 1945 pommituksessa saamiinsa vammoihin.

Skoropadskin vanha rykmenttitoveri jo Chevalier-kaartin ajoilta, 1800-luvun lopulta, oli häntä kuusi vuotta vanhempi Mannerheim.

Molempien sotilasura oli aika samanlainen, Chevalier-kaartiin Skoropadski meni paašikoulun kautta, Mannerheim Nikolain ratsuväkiopiston kautta. Siellä he joka tapauksessa tutustuivat, samassa kodissa kun kasvoivat. Rykmenttihän on sotilaan koti ja oli sitä aivan erityisen suuressa määrin tuon ajan Venäjällä.

Kohtaamisia taisi olla myöhemminkin, myös maailmansodan aikana. Joka tapauksessa vanhat toverit sinuttelivat toisiaan myös kirjeissään. Venäjällä sinuttelu oli ja on mahdollista vain läheisten tuttavien kesken.

Noita kirjeitä on julkaistu Ella Joffen teoksessa, jonka nimi venäjäksi on Linii Mannergejmaja suomeksi Mannerheim -Chevalierkaartin kasvatti.

Kirjeissään 1930-luvulla Skoropadski etsi yhä Mannerheimin tukea omalle hetmani-Ukrainan aatteelleen, mutta ei sitä ilmeisesti saanut. Mannerheim varoi leimautumasta emigranttien kanssa vehkeileväksi konspiraattoriksi.

Mutta mitä yhtäläisyyksiä sitten Mannerheimin ja Skoropadskin ja heidän kansallishenkisten pyrintöjensä välillä oikein oli vai oliko mitään?

Molemmathan edustivat yläluokkaa ja olivat henkilökohtaisessa suhteessa keisarilliseen perheeseen. Tsaaria he palvelivat uskossa ja totuudessa, eivät ”pientä isänmaataan”. Skoropadski oli sivusadjutantti ja Mannerheim keisarillisen seurueen upseeri.

Molemmat olivat tietenkin myös kaukana rahvaasta. Skoropadski ei juuri osannut ukrainaa, vaikka muutti nimensä muotoon Pavlo Skoropadski. Myös Mannerheim oli vähän aikaa Kustaa Mannerheimo.

Mannerheim saattoi katsoa uskollisuudenvalansa lakanneen olemasta voimassa sen jälkeen, kun keisari oli luopunut vallasta. Vallankumouksellisen Venäjän palveleminen hävetti. Ryhdyttyään Suomen palvelukseen hän kyllä sitten palveli myös sitä tinkimättömän uskollisesti, vaikka kiusaaja näyttää kovin houkutelleen osallistumaan Pietarin valtaukseen, mikä olisi sitten taannut uuden Venäjän suosion kotimaalle.

Skoropadskikin olisi hyväksynyt yhteyden Venäjään valtioliiton muodossa. Hänen hetmani-Ukrainan liikkeensä ei ollut enempää venäläis-kuin puolalaisvastainen, hän vakuutti Mannerheimille, mikäli nuo maat eivät omasta puolestaan antaisi aihetta antagonismiin.

On selvää, ettei myöskään Mannerheim ollut venäläisvastainen, mutta bolševismi oli hänelle sen sijaan kuin punainen vaate. Neuvostoarkistoista selviää, että marsalkka saattoi aikoinaan 1930-luvulla neuvostomaan lähettilään noloon asemaan kääntäessään aina selkänsä tämän lähestyessä ja kieltäytymällä tervehtimästä.

Tuskin osuu kovin kauas harhaan, jos sanoo, että nuo molemmat herrat edustivat vanhaa ylimyksellistä kosmopolitismia, joille varsinainen rahvaan nationalismi oli verasta. Sellaista muistan Mannerheimin pelänneen vuonna 1944, kun oli irtauduttava sodasta.

Ukrainan kansallisten pyrintöjen tukahduttaminen tsaari-Venäjän toimesta oli tietenkin vääryys ja samaa voidaan sanoa siitä venäläistämisestä, mitä tsarismi suoritti Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

Kansallinen reaktio sortoa vastaan on väistämätön, mikäli kyseessä ovat kyllin korkealla sivistystasolla olevat kansat.

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä etnisten puhdistusten ja rotuvihan kanssa. Ne taas ovat luonnollisten kansallisten perustarpeiden ja -oikeuksien loukkauksiin liittyviä sairaalloisia ääri-ilmiöitä. Tai sikäli niillä on tekemistä, että jälkimmäiset viihtyvät edellisten liepeillä ja poikkeustilanteissa saattavat ottaa vallan kuten eloonjäämisestään taisteleva ruumis kehittää kuumeen ja muita ikäviä oireita.

Vanhan koulun miehenä Skoropadski ei näytä ymmärtäneen natsismin koko barbaarisuutta ja kuvitteli vielä sodan aikana, että natsit saattaisivat tukea Ukrainan kansallista aatetta muista kuin taktisista syistä ja omaksi hyödykseen.

Mannerheimillä ei tällaisia harhakuvitelmia varmastikaan ollut. Hän ymmärsi reaalipolitiikan asettamat mahdollisen rajat ja huolehti maansa käytöksen kunniallisuudesta silloinkin kun se oli vaikeaa.

Mutta miksi Mannerheim onnistui Suomessa, mutta Skoropadski epäonnistui Ukrainassa? Vanhan imperiumin palveluksessa ollessaan molemmat olivat sen uskollisia poikia ja tuskin edes haaveilivat kotimaansa erottamisesta Venäjästä.

Imperiumin hajoaminen vain yksinkertaisesti teki siitä tosiasian ja tarjosi tilaisuuden päteville ja kunnianhimoisille miehille. Suomi oli jo valmis valtakunta, mutta Ukraina ei. Mannerheimin tarvitsi vain voittaa punaiset, sen jälkeen ympärysvallat tekivät selvää saksalaisista.

Skoropadskin valta oli sen sijaan huterammalla pohjalla. Kun saksalaiset lähtivät, oli hänen viisainta pakata tavaransa ja seurata. Suomessa ei revanssia uskallettu yrittää, kun taas Ukrainassa siihen oli paljonkin halua ja resursseja.

Neuvosto-Ukraina oli kyllä sekin eräänlainen kansallinen valtio, vaikka imperiumi sitä sortikin. Ehkäpä vasta se loi edellytykset itsenäiselle Ukrainalle, joka sitten syntyi neuvostokauden rajoissaan vuonna 1991 kuten itsenäinen Suomi oli syntynyt vuoden 1812 rajoissaan vuonna 1917.

Skoropadskia on ennen tapana nimittää halveksivasti saksalaisten sätkyukoksi, mutta nyt suhtautuminen on toisenlaista. Hänet on nostettu kansakunnan kaapin päälle Ukrainassa, kuten vanha rykmenttitoverinsa Mannerheim Suomessa. Ei häneen ihan samanlaista henkilöpalvontaa kohdistu, mutta arvostusta kuitenkin.

Timo Vihavainen ke 04.10. 21:15

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suunnitelmat oli vahvistettu

Klo 00:07.

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

Orjuuden kasvot

ti 04.06. 23:03

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19