Blogi: Heikki Porkka, la 30.09.2017 01:19

Oldies but goldies, 21, kansakunnan kyykytyksestä

Alla oleva teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, 29.9.2015.

 

Libanonilainen ministeri väittää toista kuin suomalaiset asiantuntijat.

"Elias Bou Saab, maan opetuministeri, vihjaa, että kaksi prosenttia Syyriasta tulevista pakolaisista voi olla ISISin lähettämiä jihadisteja."

"Meillä on sama ongelma pakolaisleireillä. Leirien asukkaista 2-3 % on jihadisteja."

Vuonna 1808 Suomenlinna (Viapori) antautui laukaustakaan ampumatta.

Suomen nykyinen hallitus ei ainoastaan antaudu vaan houkuttelee ja antaa ilmaisen täysihoidon miehittäjälle taskurahan kera.
Samalla hallitus halveksii ja orjuuttaa oma kansaa sekä hylkää demokratian.

HS 29.9.2015:

”Sisäministeriön kriisityöryhmä on ryhtynyt valmistelemaan pikavauhtia asetusta vastaanottokeskusten perustamiseksi eri kuntiin. Uudella työkalulla valtio voisi vastedes pakottaa kunnat ottamaan turvapaikanhakijat vastaan.”

”Päivi Nergin mukaan asetusteksti on jo valmis.”

”"Minulla on hyvä hytinä, että vapaaehtoisin keinoin pääsisimme etenemään. Jos vapaaehtoisuuden kautta ei tiloja kuitenkaan löydy ja kunnilla olisi hyviä tiloja, tämä asetus olisi viimeinen keino saada ne käyttöön."

"Nythän valtio voi mennä kuntien alueelle sellaisiin tiloihin, joita kunta ei omista. Mutta jos tilan omistaa kunta, sinne ei valtio voi pakolla mennä."
Asetuksen avulla valtio määräisi kuntaa osoittamaan tilat maahanmuuttokeskusta varten.”

Josef Stalin vuonna 1930: "Menestys panee pään pyörälle"

Lainauksia suomennoksineen (Independent 15.9.2015):

"One in 50 Syrian refugees entering Europe could be member of Isis, a Lebanese government minister has claimed.
(Joka viideskymmenes Syyrian pakolainen voi olla ISIS – terroristi, väittää libanonilainen ministeri)

Elias Bou Saab, the country's education minister, suggested as many as two per cent of refugees from Syria may be jihadis sent by the so-called Islamic State.
(Elias Bou Saab, maan opetuministeri, vihjaa, että kaksi prosenttia Syyriasta tulevista pakolaisista voi olla ISISin lähettämiä jihadisteja.)

****
“You may have, let’s say, two per cent that are radicals,” he said. “That is more than enough.”
(Voidaan sanoa, että kaksi prosenttia on radikaaleja. Se on aivan liian paljon.)

“We have had that also with our camps here. You find two per cent to three per cent of them.”
(Meillä on sama ongelma pakolaisleireillä. Leirien asukkaista 2-3 % on jihadisteja.)

“When the Lebanese army were kidnapped in Lebanon the people who kidnapped them came out of the camps,” he added, “they kidnapped the soldiers and they took them to the mountains”.
(Kun libanonilaisia sotilaita kidnapattiin, henkilöt, jotka kidnappasivat heidät, tulivat [pakolais]leireiltä. He kidnappasivat sotilaat ja veivät heidät vuorille.)"

Vaikuttaa siltä, että Suomen hallitus miehittää kunnat islaminuskoisella väestöllä pakkolainsäädännön voimalla.
Kuinka moni tulijoista on jihadisti, ISIS-terroristi tai salafisti tai muuten vaan potentiaalinen pomminheittäjä?

Yli 80 % Suomeen saapuvista henkilöistä on nuoria riskejä islaminuskoisia miehiä.

Turun Sanomat 24.9.2015:

”Tulli on havainnut Helsinki-Vantaan lentoasemalla posti- ja pikarahtiliikenteessä tehtyjen tullitarkastusten yhteydessä, että turvapaikanhakijoille vastaanottokeskuksiin ja yksityishenkilöille osoitetut lähetykset sisältävät runsaasti erilaisia henkilöllisyyteen liittyviä asiakirjoja, kuten passeja, henkilöllisyystodistuksia, valokuvia, ajokortteja sekä pakolaistodistuksia.

Lähetyksiä on paljastunut jo yli 500 kappaletta, ja lähetysten määrä on kasvanut viime päivinä voimakkaasti. Tullitarkastuksissa löytyy tällä hetkellä edellä mainittuja asiakirjoja useista eri lähetyksistä jopa 50 kappaleen päivävauhdilla.
Asiakirjat ovat pääosin irakilaisia ja jonkin verran myös syyrialaisia. Lähetykset on lähetetty yleisimmin Turkista ja Irakista, mutta välillä myös Euroopan valtioista.”

Adolf Hitler 15.4.1935, tarkoituksena riisua kansa aseista voidakseen hallita täydellisesti (diktatuuri):

”Tämä vuosi tulee jäämään historiaan. Ensimmäistä kertaa sivistyneellä kansalla on täydellinen aserekisteri. Kaduista tulee turvallisempia, poliisista tehokkaampi ja maailma tulee seuraamaan tulevaisuudessa esimerkkiämme.”

Suomen sisäministeriön nettisivut 15.8.2015:

”- Olen todella tyytyväinen siitä, että hallitusneuvotteluissa sovittu lisäpanostus sisäiseen turvallisuuteen sisältyy myös valtiovarainministeriön tänään julkistamaan talousarvioesitykseen. Näin pystymme takaamaan sisäisen turvallisuuden hyvän tason Suomessa, sisäministeri Petteri Orpo toteaa.”

Sipilä, Soini, Stubb ja Orpo ovat uuden ajan fasisteja, Arhinmäestä, Haglundista ja V. Niinistöstä puhumattakaan.

Heikki Porkka la 30.09. 01:19

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02. 10:18

Rappio raastaa Suomi-politiikkaa

ti 12.02. 12:18

Hybridivaikutetaan

ma 11.02. 14:11

Sdp:n poliittisesta uskottavuudesta

to 07.02. 11:43

Grooming, Helsingin Sanomat ja ikävämpi todellisuus

ke 06.02. 15:50

Vihaisesta puheesta

ti 05.02. 10:59

Poliittinen Yle Urheilu

ma 04.02. 12:28

Ilmastoa, säätä ja maahanmuuttopolitiikkaa

ti 29.01. 13:22

Venezuela - sosialismia vaikka väkisin

to 24.01. 12:23

Vaarallinen hymy

ke 23.01. 19:09

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Isänmaa tänään -ohjelmasarja alkaa Radio Patmoksen taajuuksilla

la 09.02.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi

to 14.02.2019 22:05

Jukka Hankamäki

Ystävänpäivän tietovuoto: Vaalikirja

to 14.02.2019 22:09

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Hoiva-Frankesteinin hirviö

ke 13.02.2019 17:08

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastoagenda on läpimätä

pe 25.01.2019 09:00

Heikki Porkka

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02.2019 10:18

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

"Ilmastokriisi, josta et ole kuullut"

ti 05.02.2019 16:28

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Uuden aikakauden alussa

to 14.02.2019 22:07

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40