Blogi: Mikko Paunio, to 28.09.2017 11:52

Vihreä umpihulluus aiheuttaa tragedioita

Vaietun kirjani Vihreä Valhe - Valheen sysimustat juuret, sen salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Auditorium 2015) keskimmäinen osa käsitteli vihreää jätehuoltoa, joka myös tunnetaan Euroopan Unionin komission (erit. Jyrki Katainen), ympäristöministeriön, YLE:n, HS:n ja kiertotaloudesta rahastavien jäteyritysten viestinnästä, tavoiteltavana kiertotaloutena.

Olen opiskellut tätä "kierto"taloutta ja se ongelmia ympäristöterveyden ja ympäristönsuojelun näkökulmasta ja voin sanoa, että ideologisen kiertotalouden edistäminen aiheuttaa paljon pahaa suomalaisessa yhteiskunnassa näistä sekä järkevän taloudenpidon näkökulmasta katsoen.

Äärimmäisenä esimerkkinä kiertotalouden ongelmista kertoo Napolin vajaan kymmenen vuoden takainen hirvittävä jätekatastrofi, joka perustui Greenpeacen linjauksien pohjalta rakennettuihin Etelä-Italian Campanian maakunan mekaanisbiologisiin kaatopaikkaerottelua tekeviin mörkölaitoksiin. Sittemmin nämä MB-laitokset ovat Suomessa vihreiden konsulttien kielenkäytössä muuttuneet "kiertotalouden osaamiskeskuksiksi".

En aio yksityiskohdilla lukijaa vaivata, koska tiedän, että kunnallisen jätehuollon strategisten kysymysten herraksi pääseminen vaati uuvuttavat 15 vuotta työtä asiakirjojen parissa sekä satoihin seminaareihin ja työryhmiin osallistumista. Totean vain, että Keisarilla eli nykyisellä kiertotaloudella ei ole vaatteita ja se on vain tapa tyydyttää vihreiden himoa leikkiä saastalla ja jätteellä ja erityisesti biojätteellä: sitä pitää leipoa, sille pitää puhua ja viedä ulos ja viihdyttää. Vihreiden mielestä myös kakan kanssa pitää leikkiä.

On väärin, jos jätteestä päästään eroon polttamalla, vaikka se olisi kaikkien asiallisten analyysien perusteella se oikea tapa hyödyntää sekä kiinteät että jopa nestemäiset kunnalliset jätteet niin ympäristönsuojelun, ympäristöterveyden että taloudenkin kannalta.

Haluan tässä blogissani esitellä teille kuitenkin vihreän kiertotalouden aivan superimman hulluuden, joka tulee vaikeuttamaan kymmenien tuhansien ihmisten toimeentuloa sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella.

Olen kirjoittanut jo yli vuosi sitten, että vihreiden, kaverikapitalistien ja Helsingin Sanomien puffaama putkikeräysjärjestelmä on kauhistuttava katastrofi. Yli 30 vantaalaisen pientalon asukkaan pitää maksaa kymmeniä miljoonia euroja putkikeräysjärjestelmästä, joka ei toimi aiheuttaen näin myös valtavat muuttuvat kustannukset vastikkeeseen.

Jos päättäjät olisivat viitsineet käyttää googlea ja etsiä hakusanoilla sopsog tekniska problem kaos hälso niin he olisivat löytäneet tietoa, että nämä järjestelmät eivät toimi, eikä niillä saavuteta VTT:n ennen kunnallisia päätöksiä tehtyjen tutkimusten mukaan edes mainostettuja ympäristöhyötyjä.

https://www.hs.fi/koti/art-2000005372915.html

http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215706-miksi-jatteiden-putkikerayksen-ongelmista-vaiettiin

http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214147-elamaa-jatteiden-ehdoilla-versio-30-nyt-tulee-jo-aitia-ikava

http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213914-vihrea-umpihulluus-versio-20-elama-jatteiden-ehdoilla

http://mikkopaunio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213571-vihreaa-umpihulluutta

Nyt hommaan on vihdoin alettu heräämään, mutta se tapahtuu liian myöhään. Talouselämässä (33/2017; ss. 67-8) Henrik Immonen niminen hallitusammatilainen, jolla on pitkä kokemus asunto-, osake-, kiinteistö- ja sijoitusyhtiöistä kirjoittaa:

"Kunnilla on muitakin asumista kallistavia rahastusmuotoja. Esimerkki tällaisesta on Helsingin Jätkäsaaren Rööri-niminen jätteiden putkikeräysjärjestelmä, jolla alueen jätehuolto on käytänössä monopolisoitu.

Rakentajan peukalosäännön mukaan poikkeava jätehuoltoratkaisu nostaa Jätkäsaaressa rakennuskustannuksia 400 eurolta neliöltä (päättäjille konsultit kertoivat, että 50 euroa per neliö kirj. huom.). Taloyhtiöt velvoitetaan ostamaan jätehuoltoyhtiön äänettömiä osakkeita summalla, joka vastaa yhden jätekuorma-auton hintaa.

Tässä Helsingin kaupungin tapauksessa isot kertainvestoinnit eivät eivät alenna myöhempiä käyttökustannuksia - päinvastoin. Samankokoneinen taloyhtiö Töölössä maksaa jätehuollostaan kolmanneksen siitä, mitä Jätkäsaaren monopoliyhtiö laskuttaa.

Kun Jätkäsaaressa syntyy ämpärillinen jätettä, se maksaa tuplasti sen verran kuin parikymmentä ämpärillistä jätevettä. Viimeksi mainittua ei tarvitse edes viedä edes taloyhtiön jätehuoneeseen."

On aivan järkyttävää, että julkinen sana ei suojele ihmisiä enää millään tavalla vihreän ideologian aiheuttamilta taloudellisilta tragedioilta lähes kaikilla elämän aloilla: jätehuolto, maahanmuuttopolitiikka, energiahuolto, koulutus you name it.

Vihreät ovat liittolaisineen (=hyödylliset idiootit) hyvää vauhtia tuhoamassa aktiivisesti meidän suuria kaupunkejamme. Varoitin tästä vihreän kollektiivisen psykoosin synnystä jo 1989 kauheassa natsilehdessä nimeltään Sosialistinen Aikakauslehti artikkelissa nimeltään "Eikö historia opeta meille mitään - johdatus vihreän ympäristökritiikin kritiikkiin".

Mikko Paunio to 28.09. 11:52

Mikko Paunio

Kirjoittaja on helsinkiläinen terveydenhuollon erikoislääkäri ja Helsingin yliopiston epidemiologian dosentti. Hän on kolmannen polven sosialidemokraatti ja liittynyt SDP:hen vuonna 1977. Hänen työnantajiaan on vuosien varrella olleet mm. Helsingin yliopisto, Euroopan Unionin komissio ja Maailmanpankki.

tuoreimmat

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05. 20:55

YK:n ympäristöagenda aivan hukassa

ti 07.05. 19:52

Tuuvoimasta vielä kunnon krapula

la 04.05. 13:55

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04. 16:04

Nyt ei vätystä pääministeriksi

la 13.04. 08:59

"Kun Allah saapui kaupunkiin"

su 07.04. 11:25

Vaalien suurin skandaali

la 30.03. 09:10

Pekka Haavisto ja Paroni von Munchausen

la 23.03. 08:13

EU:n yksipuoluejärjestelmä hajoaa

su 10.03. 10:50

Suomi - Kyldyyrimarxilaisen identiteetti-ideologian Absurdistan

la 02.03. 09:27

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Europarlamenttivaalit 2019 ovat "kaikkien aikojen mullistavimmat EU-vaalit"

la 25.05.2019 20:25

Professorin Ajatuksia

ISIS-vaimojen ja muiden ihmisoikeudet

la 25.05.2019 20:21

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

la 25.05.2019 20:24

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Ennusteita ja kohunpoikasia maahanmuuttopolitiikan liepeiltä

la 25.05.2019 11:15

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

la 25.05.2019 21:34

Jessica Vahtera

Feministinen hallitus täysin tasa-arvoton

pe 24.05.2019 15:56

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Neuvostoihminen

la 25.05.2019 20:22

Matti Viren

Kumoaako ilmaston muutos kaikki lait?

pe 24.05.2019 01:25