Blogi: Petteri Hiienkoski, ti 12.09.2017 21:35

Poliittinen impotenssi ja alistuminen islamin vihaideologialle

Länsi-Eurooppaa viimekuukaudet verisesti ravistellut muslimiterrorismi ulottui elokuussa Suomeen. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut laiton maahanmuuttaja puukotti Turussa kymmentä ihmistä, joista kaksi kuoli.

Muslimiterrorismi näyttää aiheuttavan Länsi-Euroopan maissa poliittista impotenssia. Suomen hallitus on vähätellyt Turun iskun merkitystä. Puhutaan mieluummin "puukotustapauksesta". Ei ole haluttu suoraan myöntää sen yhteyttä terrorismiin eikä etenkään islamilaiseen terrorismiin. Erityisesti on pyritty kieltämään turvapaikanhakijoiden yhteys terrorismiin. 

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei kutsunut puoluejohtajia yhteiseen tapaamiseen, jossa olisi sovittu keinoista, joilla Suomi pysäyttää muslimiterrorismin jo rajoilleen ja poistaa maasta kaikki, joilla on yhteyksiä terrorismiin. Ei. Sen sijaan hän viime viikolla kutsui heidät keskustelemaan harjoitettuun avointen ovien politiikkaan tyytymättömien suomalaisten "vihapuheesta" sosiaalisessa mediassa. Tuloksena oli ympäripyöreä julkilausuma, jonka jokainen tulkitsee haluamallaan tavalla.

Miksi puoluejohtajat eivät yksiselitteisesti ja selvästi nimeltä mainiten tuominneet islamin vihaideologiaa ja sen synnyttämää terrorismia – väkivaltaista jihadia – kaikissa muodoissaan? Sehän tässä on ongelma!

Islamin ideologiaan kuuluvalla vihapuheella ja terrorismilla on selvä syy-yhteys. Koraanin ja hadithien vihapuhe  konkretisoituu vihatekoina.

Muslimiterrorismin takia syyttömiä ihmisiä, naisia ja lapsia, massamurhataan, teurastetaan julmasti ja verisesti ympäri Länsi-Eurooppaa. Poliitikot yrittävät kuitenkin kieltää, kiertää, kaartaa, vähätellä, vesittää ja hämärtää tämän tosiasian. Kaiken huipuksi huomio yritetään kohdentaa aivan muualle – vihastuneisiin suomalaisiin.

Mitä muuta se on kuin alistumista muslimiterrorismille ellei suorastaan liittoutumista sen kanssa sitä vastustavia kansalaisia vastaan?

Se, että tuomitaan terrorismi vain yleisesti, on harhaanjohtavaa ja koko ongelman kieltämistä. Terrorismi itsessään kattaa näet laajan kirjon erilaista poliittista väkivaltaa.

Sen määritteleminen, mikä milloinkin on terrorismia, ei aina ole yksiselitteistä. Se, mikä yhdelle on terrorismia, on toiselle – kuten sanotaan – vapaustaistelua. Terrorismi on aina yhteydessä sitä motivoivaan ideologiaan ja sen tavoitteisiin. Nämä määrittävät terrorismin luonteen ja kohteet.

Ylimalkainen terrorismin tuomitseminen palvelee juuri niiden muslimien tavoitteita, jotka haluavat edistää islamia väkivallalla. Heillehän kysymys ei ole terrorismista vaan jihadista. Valtionvarainministeri Petteri Orpo (kok.) haluaa kuitenkin kieltää islamin ja terrorismin välisen yhteyden. Sen sanominen on hänen mielestään "vaarallista".

Poliittinen impotenssi on juuri sitä, ettei uskalleta tunnustaa tosiasioita, koska ei uskalleta tehdä tarvittavia päätöksiä. Säälittävää se on silloin kun hallitus käyttää valtaansa mieluummin hiljentääkseen niitä, jotka muistuttavat tosiasioista. Onnettominta poliittinen impotenssi on silloin kun se ilmenee hallituksen kyvyttömyytenä hoitaa valtiovallan ydintehtäviä kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi.

Vihapuheesta – joka yleiskäsitteenä on terrorismiakin epämääräisempi – on tehty poliittisen kontrollin väline, jolla rajoitetaan median toimintaa ja kriittistä kansalaiskeskustelua. Valtiovallan ei demokratiassa kuitenkaan kuulu määritellä sitä, mikä on poliittisesti sopivaa ja mikä sopimatonta puhetta.

Pelkästään se, että epämiellyttävistä tosiasioista keskusteleminen leimataan vihapuheeksi, johtaa myös helposti itsesensuuriin ja keskustelun kaventumiseen.

Tällainen sananvapauden rajoittaminen ei alkuunkaan sovi länsimaiseen demokratiaan, jonka mukaan valtiovalta kuuluu kansalle. Se on suorastaan hyökkäys avointa yhteiskuntaa vastaan. Demokratia näet edellyttää toimiakseen vapaata tiedonvälistystä.

Ihmisillä on demokratiassa myös lupa olla vihaisia kokemastaan vääryydestä ja ilmaista tyytymättömyytensä sanoin sekä vaaleissa äänestämällä. Eikö se ole parempi vaihtoehto kuin puheen tukahduttaminen, jolloin tyytymättömyys voi purkautua avoimena väkivaltavana?

Länsimainen demokratia ja sen edellyttämät perusoikeudet eivät ole "saavutettuja etuja", joita ei voi menettää. Historia osoittaa, että ne voi menettää, elleivät kansalaiset itse puolusta niitä – tulipa uhka rajojen sisä- tai ulkopuolelta.

Uskontojen ja ideologioiden välillä on suuria eroja. Jos haluamme pitää kiinni länsimaisesta demokratiasta, emme voi suvaita sitä, että uskonnonvapauden varjolla horjutetaan demokratian ja oikeusvaltion perusteita, edistetään laittomuuksia, väkivaltaa ja muuta rikollista.

Valtiovallan tehtävä on puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä ja kansalaistensa turvallisuutta. Islamin ideologian ja tavoitteiden suhteen ei saa olla sinisilmäinen eikä pehmoilla.

Asioista pitää vapaassa maassa voida puhua suoraan ja avoimesti niiden oikeilla nimillä. Ellei rajanvetoa islamin kohdalla tehdä, altistetaan sen ideologialle, kuten sharia-laille, myös ne maassa asuvat muslimit, jotka ovat omaksuneet länsimaiset arvot. 

Islamin varjolla edistettävän terrorismin suhteen pitää olla ehdoton nollatoleranssi. Sitä ei saa yhtään suvaita.

Petteri Hiienkoski

 

Samasta aihepiiristä

"Sananvapaus RIP eli onko demokratia yliarvostettua?" US Puheenvuoro 7.9.2017.

"Eurooppa sodassa" US Puheenvuoro 5.9.2017.

"Onko Suomi-neito antautunut?" US Puheenvuoro 31.8.2017.

"Murhapaikanhakijoiden luvattu maa?" US Puheenvuoro 22.8.2017.

"Kollektiivinen itsepetos palvelee muslimiterrorismia" US Puheenvuoro 19.8.2017.

Petteri Hiienkoski ti 12.09. 21:35

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44