Blogi: Timo Vihavainen, to 31.08.2017 11:37

Stolypinistä Leniniin

StolypinistäLeniniin

 

Venäjällä nousi Pjotr Arkadjevitš Stolypinin arvostus tässä takavuosina aivan uusiin ulottuvuuksiin. Muutaman vuoden pääministerinä toiminut kovaotteinen hallintomies sai osakseen suitsutusta puheissa, monia kirjoja julkaistiin ja patsaitakin pystytettiin.

Stolypinin ansioihin oli tietenkin luettava suuri maareformi, jonka tarkoituksena oli hajottaa kyläyhteisö (mir) ja luoda itsenäinen ja vauras talonpoikaisto. Maattomille hän jakoi maata myös Siperiasta.

Reformi oli kuitenkin jo hänen edeltäjänsä, Sergei Juljevitš Witten johdolla valmisteltu ja sitä paitsi se jäi pahasti kesken. Sen epäsuosiota kuvastanee, että vallankumouksen jälkeen palattiin takaisin kyläyhteisöön, joka purettiin vasta vuonna 1930, kollektivisoinnin aikana.

Stolypinin politiikka kuitenkin joka tapauksessa oli lupaus siitä, että vallankumous Venäjällä voitaisiin välttää. Kuuluisiksi tulivat hänen sanansa vasemmistolle. ”Te haluatte suuria mullistuksia, me haluamme suuren Venäjän!”

Vallankumous tapahtui sitten kaikesta huolimatta ja Stolypinin jälkimaineesta huolehtivat bolševikit, jotka korostivat hänen toimintaansa säälimättömänä pyövelinä ja taantumuksen käsikassarana.

Merkittäviin murhatun pääministerin kunnian palauttajiin kuului Solženitsyn, joka kuvasi, miten ”musta myrsky” tuli Venäjälle sen jälkeen, kun esteenä ollut Stolypin oli raivattu tieltä.

Näin yksinkertainen ei historian juoni ollut, mutta ajatus ”suuresta Venäjästä”, jonka nousu tietoisesti, ”pimeiden voimien” toimesta katkaistiin laukaisemalla niin sanottu Helmikuun vallankumous, elää nyt voimakkaana Venäjällä.

Siksipä sitä ei juhlita. Venäjän sairaushan oli kyseessä, mutta riita koskee yleensä vain sitä, mistä tartunta saatiin. Solženitsyn korosti aikanaan sen läntistä alkuperää.

Tsaarin syökseminen vallasta ja hänen murhaamisensa ovat saaneet joidenkin kirjailijoiden mielikuvituksessa yliluonnollisen merkityksen, mille ei kannattane panna kovin suurta painoa. Selvää on kuitenkin myös se, että ajatus vallankumouksesta Venäjän kohtuuttomana onnettomuutena nauttii varsin suurta arvostusta korkeimmissakin piireissä.

Asia ei koske vain bolševikkivallankumousta, jota yleensä Venäjällä nykyään nimitetäänkin vallankaappaukseksi. Myös demokraattisia ihanteita julistanut Helmikuun vallankumous tulkitaan onnettomuudeksi. Venäjällä kansa ei ollut kypsää demokratiaan ja niinpä se johti maan romahdukseen kesken suursotaa.

Tämä on mielenkiintoinen idea, joka ei suinkaan ole vailla mieltä, kuten myös monien viimeaikaisten ”demokraattisten” vallankumousten historiasta voimme päätellä. Tietenkin siitä voidaan tehdä myös muita aikakausia koskevia demokratian ja liberalismin vastaisia johtopäätöksiä, mutta sellaiset eivät nauti tieteen arvovaltaa.

Stolypinin kuoltua Suomen lehdistö antoi hänestä tylyn tuomion. Hänen rauhoittamispolitiikkansa kovakouraisuus todettiin, samalla kun hänen uudistustensa arvoa epäiltiin. Stolypinin Suomen-politiikka, eli toinen sortokausi tulkittiin halpamaiseksi yritykseksi hankkia imperialistien suosiota sortamalla aiheettomasti pientä kansakuntaa.

J.K. Paasikiven muistelmissaan Stolypinistä antama arvio noudatteli samaa linjaa. Hän viittasi myös siihen, että sekä pääministerin äly että hänen rehellisyytensä olivat puutteelliset. Tällainenhan ei tosin ollut Pietarin Suomen-politiikan luojien taholla mitenkään tavatonta.

Suomalaisten suuri rakkaus sen sijaan oli jonkin aikaa Aleksandr Kerenski, joka lupasi kaiken sorron ja oikeudettomuuden loppumista, laski seppeleen Runebergin patsaalle ja suuteli Suomalaista kollegaansa Tokoita.

Ääriään myöten täynnä olevassa työväentalossa yleisö yltyi yhä uudelleen ”myrskyisiin” suosionosoituksiin ja hurraahuutoihin. ”Oikeuden miehen” kunniaksi julkaistiin runokin. Venäjän kansan vapaus olisi myös Suomen kansan vapaus, todisti kunniavieras, oikeusministeri ja hallituksen vahva mies.

Mutta kansat olivat kovin erikokoisia ja lähihistoria pani pelkäämään, että tuulet saattaisivat Venäjällä taa kerran kääntyä ja Venäjän kansan edustajat saattaisivat olla yhtä innokkaita kuristamaan Suomen vapauksia, kuin oli Stolypinin ajan duuma. Kansaahan sekin edusti.

Suomen itsenäisyyden satavuotisuuden juhlinta on taas ansaitusti nostanut esille sen, että aivan erityisesti sosialidemokraatit olivat aktiivisia ja aloitteellisia niissä puuhissa, joiden tarkoituksena oli venäläisen ylivallan lopettaminen Suomessa.

Ei kukaan muu kuin Otto Ville Kuusinen korosti keväällä 1917 eduskuntapuheessaan sitä, että tsaarinvalta oli nyt kukistunut Venäjällä, mutta imperialismi ja militarismi eivät. Venäläinen imperialismi oli nyt jo kaksi kertaa (sortokausina) hyökännyt Suomeen. Pitäisikö sille antaa vielä kolmas mahdollisuus?

Valtalain nimellä tunnetun säädöksen oli määrä antaa juridiset takeet siitä, ettei Venäjä enää tulevaisuudessa pääsisi suomalaisen kansakunnan oikeuksia ja etuja tallomaan. Asialle haluttiin saada jopa kansainväliset takuut.

Vaikka vallankumoushuuma olikin pahasti sokaissut kovin monia sekä Suomessa että Venäjällä, ei jälkimmäisen maan hallitus ollut halukas ottamaan nimiinsä moista ratkaisua. Olihan kyseessä vain väliaikaisesti vallassa oleva hallitus ja asia sentään koski koko Venäjän tulevaisuutta. Siitä päättämään saattoi olla pätevä vain yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittu Perustava kokous, jonka valitseminen olisikin pian tapahtuva.

Sitä paitsi oli käynnissä sota. Kuten sittemmin saatiin havaita, edes bolševikkien ja vasemmisto-SR:ien uusi ”väliaikainen” hallitus ei pysynyt koossa jouduttuaan keväällä 1918 Brest-Litovskissa allekirjoittamaan rauhansopimuksen, joka merkitsi Suomen, Baltian ja Ukrainan vapautumista Venäjän imperiumista.

Imperialismi ja militarismi koskivat jopa liberaaleja kadettejakin, kuten Kuusinen oli edellisenä vuonna arvioinut. Lisäksi ne siis koskivat myös kaikkein äkkiväärimpiä sosialisteja Venäjälläkin.

Suomalaisia sosialidemokraatteja ne eivät koskeneet. He olivat kiivaita nationalisteja, mikä voitiin todeta kautta koko vuoden 1917 ja vielä seuraavana keväänäkin, kun Suomen ja Venäjän välistä valtiosopimusta tehtiin. Tämä sanottakoon puolueen kunniaksi.

Jotakin hyvin tärkeää tältäkin puolueelta sentään puuttui, kuten pian saatiin nähdä.

On tavallaan paradoksi, että Suomessa ovat suureen kunniaan nousseet niin itsevaltiaat Aleksanteri-keisarit kuin aikanaan myös Lenin, mutta eivät sen sijaan Kerenski tai edes Miljukov ja ne monet muut kadetit, SR:t ja menševikit, jotka olivat aktiivisia ja pelottomia Suomen ystäviä ja puolustivat sen oikeuksia duumassa ja muuallakin.

Ehkäpä se onkin niin, että Venäjän epäonnistuneet demokratiakokeilut olivat suomalaistenkin kannalta niitä kaikkein vaarallisimpia hetkiä. Ajatelkaamme vain tuota niin sanottua yhdenvertaisuuslakia, jota pidettiin sortotoimista pahimpana. Nykyään, avoimien rajojen aikana asiaa saattaa olla toki vaikea ymmärtää.

Joka tapauksessa Venäjän demokratian kortit jäivät lopulta katsomatta. Perustava (perustuslakia säätävä) kokous hajotettiin asevoimin leniniläisten bolševikkien toimesta. He viittasivat kintaalla kaikille demokratian periaatteille ja uskoivat diktatuuriin.

Suomelle oli paikka valmistettu suuren neuvostovaltion kansojen joukossa, mutta Leninin suuri ansio meidän kannaltamme oli, että hänen politiikkansa tuhosi imperiumin ja tarjosi Suomelle sen ikkunan, josta se viimein pääsi pakenemaan, enemmän tai vähemmän paniikissa.

Leninin rinnalla kansakunnan kaapin päällä ovat itsevaltiaat Aleksanteri-keisarit, joiden kunniaksi on sanottava, etteivät he ainakaan lietsoneet kansalaissotaa Suomessa eivätkä myöskään hyökänneet sen poliittisia instituutioita vastaan.

Leninin paikka on monessa suhteessa ongelmallinen. Toki hänellä on Suomen kannalta suuria ansioita, mutta niin on myös Hindenburgilla, Wilhelm II:lla ja jopa Hitlerillä. Kiistatonta on kuitenkin Leninin suuri aktiivisuus Suomen puolesta, olkoonkin, että ideana oli toimia väliaikaista hallitusta vastaan eikä erityisesti kenenkään, kaikkein vähiten porvarillisen kansakunnan puolesta.

Koska ulkomailla –edes Saksassa- tuskin ymmärrettäisiin ainakaan noiden saksalaisten patsaiden lisäämistä kansallisgalleriaan, voisi olla viisaampaa olla heitä ylen määrin juhlimatta.

Koska kuitenkin ihmisiä olisi aiheellista kohdella ansionsa mukaan, voitaisiin kai ainakin vahvistaa kaapin päällä olevaa pystien riviä joillakin demokraattisilla venäläisillä hahmoilla.

Kerenskillä on kiistämättömät ansionsa, vaikka hänet nykyään muistetaan lähinnä pilkkalaulusta. Duumassa aktiiviset Suomen-ystävät, kadettien johtaja Miljukov ja miksei myös gruusialaiset Gegetškori ja Tšheidze kannattaisi varmaankin nostaa unohduksesta. Vuonna 1917 noita ystäviä oli paljon muitakin.

Venäjä on harvoin ollut demokratia ja aina sen poliittisessa järjestelmässä on ollut merkittäviä erityispiirteitä, joita meidän on vaikea sulattaa. Onhan sellaisia toki Amerikassakin ja missäpä ei olisi.

Yhtä kaikki, historiassa ei ole ollut tapana jakaa palkintoja sen mukaan, miten kiivaasti itse kukin on tiettyä järjestelmää kannattanut, vaan sen mukaan, mitä on saatu aikaan. Kovakätinen Stolypin sai Venäjän kannalta aikaan yhtä ja toista, mutta Suomen kannalta hän oli huono. Vallankumoustakaan hän ei kyennyt estämään ja se taas oli paljolta Leninin syytä.

Vallankumous tuhosi Venäjän, mutta vapautti siten samalla Suomen. Ilman Leniniä voisimme kenties yhä kuulua imperiumiin, mene ja tiedä. Pidetään vain hänen kuvansa esillä, antaahan se ainakin ajattelemisen aihetta.

Timo Vihavainen to 31.08. 11:37

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Suunnitelmat oli vahvistettu

Klo 00:07.

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

Orjuuden kasvot

ti 04.06. 23:03

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Dopingiin uusi standardi

ke 26.06.2019 00:06

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06.2019 00:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19