Blogi: Professorin Ajatuksia, to 17.08.2017 10:16

Pentti Linkola tarinoi loogisen epäloogisesti

Pentti Linkola tiivisti Helsingin Sanomien mukaan Suomen Vihreiden aatteellisen kehityksen elämänkertansa julkistamistilaisuudessa. Häneltä nimittäin kysyttiin "onko teidän ajatusmaailmallanne enää mitään yhteistä vihreän puolueen kanssa?"

Vastaus kuului ”ei oikeastaan enää. Alkuun oli kyllä, mutta alun vihreä idealismi sammui. Sanonta ´seura tekee kaltaisekseen´ päti, kun vihreät liittyi eduskuntaan. Tavoitteet muuttuivat samoiksi kuin muilla puolueilla. He ovat ajamassa nuorten lapsiperheiden asiaa ja lapsilisiä ja muita vastaavia. He tekevät aivan päinvastoin kuin elämän säilyttäminen edellyttäisi.”

Linkolan mukaan maailman pelastamiseksi "kaikki materiaalinen kehitysapu pitäisi ottaa heti pois Afrikan mailta. Ainoastaan kondomeja saisi jakaa. Kun ihmiset lähtevät Afrikasta, heitä ollaan pelastamassa Välimerellä. Tulee kyynel silmään, kun ajattelee toiminnan järjettömyyttä. Se olisi luonnollista, että edes pieni ylijäämä hukkuisi Välimereen. Mutta sitäkään ei anneta tapahtua."

Taustalla on Linkolan näkemys, jonka mukaan väestöräjähdys on ihmiskunnan ja maapallon suurin ongelma. Miehen johtopäätös on sitä vastaan peilattuna varsin looginen, joskin epäkorrekti.

Todettakoon tässä, etten itse kannata Linkolan ajatusta ihmisten hukkumisen erinomaisuudesta. Eikä Välimeren taksiliikennettä tulisi mielestäni lopettaa ihmisten hukuttamiseksi, vaan meren yli suuntautuvan liikenteen pysäyttämiseksi, jolloin kukaan ei enää hukkuisi.

Kehitysapuakin  jakaisin paljon enemmän kuin pelkkiä kondomeita. Erityisesti satsaisin naisten ja ehkä miespuolistenkin nuorten koulutukseen, sillä sen avulla saataisiin paljon kestävämpiä tuloksia kuin käyttämättä jääviä kondomeja jakamalla.

Sen sijaan ruuan jakamisen lopettaisin tykkänään, sillä sen merkittävin seuraus on paikallisen maataloustuotannon tilanteen vaikeuttaminen ja sitä kautta Afrikan pysyminen muiden avun varassa täältä ikuisuuteen. Sellainen ei ole inhimillisesti eikä ekologisesti kestävää, vaikka nopeasti ajatellen vaikuttaakin inhimilliseltä. Siis vaikuttaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreää politiikkaa
Kuplasta kurkistajia
Vihreät nuoret prostituution, tasa-arvon ja ISISin asialla 

Professorin Ajatuksia to 17.08. 10:16

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06. 23:39

Käytännön sosialismia

ma 24.06. 00:17

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato

to 20.06. 23:00

Jos 100 200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...

ti 18.06. 23:47

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

ti 18.06. 00:41

Sademetsätuhon syyt

su 16.06. 23:39

Mitä Maria Pettersson kertoo journalismistamme?

la 15.06. 22:50

Edistyksellisiä kulttuuriuutisia

la 15.06. 01:03

Merikapteenin oikeudenkäynti mittaa EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta

pe 14.06. 00:05

Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla

ke 12.06. 23:20

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06.2019 07:31

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Demokraattinen repressio

ma 24.06.2019 23:40

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19