Blogi: Timo Vihavainen, to 10.08.2017 11:06

Arvoa ansaitsemassa

Dignité et succès

 

Matti Klinge, Yliopistoa ja Itämerta. Siltala 2017, 375 s.

 

Matti Klingen omaelämäkerran uudesta niteestä ei oikeastaan tunne tarvetta sanoa kovinkaan paljon. Aiemmissa osissa on jo tuotu esille olennaisempia ja yllättävämpiä asioita.

Tämä nide on arvattavampi ja keskittyy niin sanoakseni apoteoosiin, jolla ennen tarkoitettiin jumalaksi korottamista, mutta meidän nykyisessä kulttuuri-ilmastossammehan sellaista ei enää tapahdu, joten sana on ymmärrettävä kuvaannollisessa merkityksessä.

Totean heti, ettei minulla ole mitään erikoista syytä nälviä Klingeä tai vähätellä hänen saavutuksiaan. Ne ovat ihan oikeasti merkittävät. Pyrkiessäni ymmärtämään kirjoitettua sine ira et studio, joudun kuitenkin tekemään erinäisiä havaintoja kirjoittajan unikaalisuudesta, mihin tekstikin aina silloin tällöin viittaa.

Olen lukenut aikamoisen määrän muistelmia, myös sellaisia, joihin liittyy omaelämäkerrallisia ambitioita, mutta Klingen mammutti in statu nascendi näyttää kyllä olevan vailla vertaistaan. Jo pelkästään kuvitus, johon tekijän omien maalausten ohella liittyy jopa pikku lappusia vuosien varrelta, on omaa luokkaansa.

Itsekeskeisyyttä voi pitää tällaisen teoksen välttämättömänä ominaisuutena, mutta ihan usein se ei ole niin kainostelematonta kuin tässä tapauksessa ja erityisesti tässä niteessä. Ei sikäli, että asia olisi pelkästään pahasta, se antaa myös vaikutelman aitoudesta ja vilpittömyydestä.

Muistelija ajaa aina väistämättä omaa asiaansa, muistelkoot muut sitten puolestaan. Tosin kyllä sellaisiakin muistelmia löytyy, joissa sankari ruoskii itseään oikein kelpo lailla, mutta eihän sekään sinänsä ole mikään tae autenttisuudesta.

Totean vielä kerran, että Klinge on merkittävä historioitsija, jonka ansiot minun mielestäni liittyvät perustutkimukseen eivätkä mielipidekirjoituksiin. Sellaisiakin hänellä tietysti on ja niistä itse kullakin on oikeus olla myös eri mieltä. Ovatko erimieliset väärässä, on monessa tapauksessa kysymys, johon ei ole yksiselitteistä vastausta.

Ajatellaanpa nyt vaikka teosta muinaisuutemme merivallat, jolle kirjoittaja itse antaa suuren arvon. Ilman muuta siinä oli tuoreita ajatuksia ja lennokkuutta, jolla varmastikin on heuristista arvoa. Se ei metodologialtaan tosiaan ole mitään lähdepositivismia, vaan, nykyaikaisittain sanoan ”poikkitieteellisyyttä”. Aikanaan se hätkähdytti.

Hyvä näin. Kun varhaishistoriamme lähdetilanne kuitenkin on mikä on, ei näkemysten rohkeus vielä sinänsä tee niistä muita parempia. Ketään loukkaamatta haluan palauttaa mieleen Jalmari Jaakkolan laajat teoriat Suomen varhaishistoriasta ja niiden sittemmin karun kohtalon uuden aikakauden koittaessa.

Mielestäni sekä Klinge että Jaakkola ansaitsevat näillä tantereilla yhtäläisesti arvostusta. Lähteissä olevat aukot eivät saa estää hengen lentoa, mutta toisaalta ”tieteellisyyden” mainesanaa on syytä käyttää säästeliäästi.

Tilanne on pitkälti sama kuin aikoinaan sovjetologian kohdalla. Lännessä (ja idässä) tiedettiin asioista jotakin, mutta suurin osa keskeisistä dokumenteista pysyi käyttäjien saavuttamattomissa.

Siitä huolimatta tutkijoiden velvollisuus oli parhaansa mukaan yrittää kriittisen ajattelun keinoin luoda myös noiden fragmenttien pohjalta kokonaiskuvaa. Myöhemmin on selvinnyt, että siinä usein mentiin harhaan, mutta hämmästyttävän usein myös osuttiin joko oikeaan tai ainakin melko lähelle sitä.

Neuvostoajan arkistot ovat sittemmin avautuneet, mutta oman menneisyytemme arkistojensuhteen meillä ei ole yhtä paljon aihetta optimismiin. Toki uudet tutkimusmenetelmät, genetiikka mukaan lukien, ovat edesauttaneet uusien näkemysten syntymistä.

Sitä paitsi tiede ei ole loppunut eikä sen loppua ole näkyvissä. Historiassa tämä pitää aivan erityisesti paikkansa. Se, mitä me nyt pidämme totena ja oikeana, ei ole samaa kuin eilen, mutta aivan varmasti poikkeaa myös siitä, mitä ajatellaan huomenna ja ylihuomenna noin kuvaannollisesti sanoen. Totuus on ajan tytär.

En kuitenkaan ole ihan varma siitä, onko koskaan mahdollista todistaa, että Kalevalassa (tai pikemminkin Suomen kansan vanhoissa runoissa) mainittu sampo olisi merkinnyt pylvästä,sammasta. Ehkäpä asia voi niinkin olla. Luulen kuitenkin, ettei erimielisiä ole tässä(kään) asiassa helppo pakottaa argumentein näkemyksiään muuttamaan.

Klingen päätyöksi voinee nimetä Yliopiston historian. Se on epäilemättä innovatiivinen ja mahdollisesti se on lajissaan maailman paras, kuten niin monet auktoriteetit tämänkin kirjan sivuilla todistavat. Se täydentää sopivasti tekijän uraauurtavia ja oivaltavia tutkimuksia maamme ylioppilaista.

 Yliopistomme on ollut maamme napa monessakin mielessä. Siihen kohdistuva perustutkimus tulee epäilemättä vaikuttamaan kauan, vaikka myös se on vain aikansa lapsi. Yhtä kaikki, ilman yliopistoa ei taitaisi olla Suomeakaan, tulee kiusaus Nummisuutarin Eskoa soveltaen sanoa.

Sitäkin harmillisempaa on, että sen historiaa vastaan on tehty varsin törkeää väkivaltaa. Yksityinen Åbo Akademi on yrittänyt, vastoin kaikkea normaalia logiikkaa, omia itselleen vanhan Turun akatemian perillisen aseman. Tätä historian väärinkäyttöä vastaan Klinge on ansiokkaasti sotinut ja ansaitsee asianmukaiset kiitokset.

Kuningatar Kristiinan ottaminen Helsingin yliopiston perustamisen taustalle ja vetoavuksi myös kansainvälisiin yhteyksiin oli loistava keksintö ja ilmeisesti myös se on luettava kirjoittajan ansioihin. Sama koskee myös monia muita asioita, joiden oikeaa isää moni Klingen toimintaa tuntevakaan ei ole tainnut ilman tämän kirjan apua huomata.

Muutenkin kirja on pitkälti Klingen tämän kauden opusten selitysteos ja luultavasti tarpeellinenkin sellainen. Eihän lukija useinkaan hoksaa, kun hänelle tarjotaan uutta oivallusta ja näkökulmaa, että tässä sitä nyt ollaan merkittävän asian äärellä ja tämä ja tämä on aivan uutta ja mullistavaa.

Niinpä kannattaa olla omia saavutuksiaan julki tuodessa juuri niin tärkeä kuin itse asiakin on. En sano tätä piruillakseni, ei vaatimattomuus historian tutkimuksessa ja sen kirjoittamisessa kaunista. Ja varmemmaksi vakuudeksi muistutan, mitä pyhä raamattumme sanoo kynttilän panemisesta vakan alle.

Olen itse ollut kovin tyytyväinen Pietarissa ilmestyvään sarjaan pro et contra, jota on jo parikymmentä vuotta julkaissut sikäläinen kristillinen instituutti, jolla on korkeakoulun oikeudet.

Tuon sarjan kirjat ovat yleensä paksuja, viitisensataa sivua ja usein enemmänkin käsittäviä kokoelmia, joihin on kerätty kohteena olevan ajattelijan tai poliitikon eri aikoina osakseen saamat arvostelut, kiitokset ja moitteet. Sarjaan kuuluu niin suuria klassikoita,  kuin kiukkuisia toisinajattelijoita ja ne avaavat hyvin kiinnostavan mahdollisuuden hahmottaa aikakausien henkisen ilmaston kehittymistä.

Klingeä lukiessa tuli mieleen, että kielteiset argumentit loistavat kirjassa poissaolollaan. Kritiikki toki mainitaan, mutta usein siinä oletetaan olevan ad hominem-taustaa syystä tai toisesta. Klinge on ollut liian hyvä, fiksu, menestyvä ja onnekas ja on siksi saanut niin paljon osakseen vastustusta, ymmärrän.

Tässä lienee perääkin. Miksei Klingestä koskaan tullut yliopiston rehtoria, kansleria tai edes akateemikkoa? Kaiken kohtuuden mukaan hänellä ainakin olisi ollut yhtä paljon ansioita kuin kenellä toisella tahansa.

Asiassa saattaa kuitenkin olla yksi mutta, jota ei muistelmien sivuilta erikseen mainita. Tietyt asemat vaativat paljon yhteistyöhenkeä ja kykyä tulla toimeen myös sellaisten ihmisten kanssa, joita ei arvosta.

En tiedä, onko kyseessä juuri tämä asia, mutta mielestäni se on kiinnostava hypoteesi ja saattaa olla, että saamme tietää jotakin asian kannalta relevanttia joidenkin toisten asioissa mukana olleiden muistelmista, kun ne ehkä  joskus ilmestyvät.

Klingen kirjalla on siis mielestäni sekä ansionsa että puutteensa. Jos sitä vertaisi James Boswellin kuuluisaan Samuel Johnsonin elämäkertaan, voi mielestäni todeta, että tekijällä on kohteeseensa yhtä harras suhde. Se varmasti lisää sekä kirjan arvoa että luettavuutta, joka onkin varsin hyvä.

Toisaalta noiden contra-näkemysten puuttuminen tai vajavainen esille tuonti asettaa molempien suurten elämäkerturien työlle tietyn rajoituksensa, jonka nyt kyllä voi ottaa genreen luonnollisesti kuuluvana. Tarpeellisia kirjoja.

Timo Vihavainen to 10.08. 11:06

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Symbolit ja historia

ma 10.12. 23:29

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

Nationalismi saa haastajan?

ke 28.11. 23:27

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 70 vuotta

ma 10.12.2018 23:28

Jukka Hankamäki

Tapahtuneiden tosiasioiden edessä

ma 10.12.2018 23:34

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Petteri vaatii Suomeen hissunkissun vaaleja?

ma 10.12.2018 23:32

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Ei mitään tekemistä islamin kanssa?

ti 11.12.2018 11:38

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Symbolit ja historia

ma 10.12.2018 23:29

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40