Hallitus pilkkoo VR:n - Hallintoneuvoston puheenjohtajalta täystyrmäys

VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Tavio (ps.) varoittaa, että Sipilän hallitus on myymässä VR:n yksityisille yrityksille pilkkahintaan.

Kotimaa ke 09.08.2017 14:55
Ville Tavio (ps)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ja hallitus ovat siirtämässä VR:n junat perustettavaan uuteen kalustoyhtiöön, josta valtio taas antaa ne yksityisten yritysten käyttöön. Tällaista toimintamallia ei ole käytössä missään muualla maailmassa, kertoo Ville Tavio (ps) tiedotteessaan. 

Kilpailutuksen voittanut yritys olisi pakotettu käyttämään liikennöinnissään valtion omistamia junia.

Jos Bernerin ehdotus toteutuu, niin pian ulkomaalaiset suuryritykset käärivät voitot – veronmaksajien kustannuksella, tiedotteessa kerrotaan.

Kilpailun avaaminen on suomalaisten etu vain, jos se toteutetaan hallitusti ja kansallinen etu edellä. Muuten rautateiden matkustajaliikenteessä seuraa kermankuorinta: Yksityiset yritykset ajavat suositut kannattavat junareitit itselleen voitoksi, mutta valtio ajaa hiljaisemmat kannattamattomat yhteydet tappioksi veronmaksajien piikkiin, Tavio toteaa.

"Missä oikeastaan ovat kilpailun avaamisen hyödyt, kun Bernerin mallissa kilpailu ei olisi lainkaan vapaata? Bernerin mallissa VR:n matkustajaliikennemonopolista siirrytään valtion kalustoyhtiömonopoliin. Kalustoyhtiömonopoli ei johda julkisten menojen alenemiseen, lippuhintojen laskemiseen eikä junakaluston valikoiman laajenemiseen." 

VR:n hallintoneuvosto aikoo käsitellä asiaa kokouksessaan ensi maanantaina.

 

Jukka Rahkonen ke 09.08. 14:55

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot