Blogi: Matti Viren, ma 26.06.2017 10:21

Suomalainen versio Adam Smithin opetuksista

Professorin päiväpalkka nettona on vähän yli 100 euroa. Ihan hyvä palkka, mutta ei sillä rikastu. Kannattaa tehdä joitain muuta. Otetaan muutama esimerkki. Taimien istuttaminen tuottaa jo kolme kertaa parempaa ”palkkaa” (oletetaan, että metsäurakoitsija pyytää 20 c + ALV per taimi ja istutat 1000-1500 tainta päivässä; helppoa hommaa). Samanlaisiin ansioihin pääsee tavallisissa remonteissa (esimerkiksi lattialaminaatit; tavallisesta kaksiosta pyydetään yli 1000 euroa ja työn tekee 2-3 päivässä). Laattahommissa pääsee jostain syystä jo viisi kertaa parempiin palkkoihin. Parasta palkkaa saa peltikattoremonteissa. Omakotitalon urakkatarjoukset ovat järjestään yli 10 000 euroa, kun taas tarvikkeet + nosturi kustantavat noin 3000 euroa. Viikon homma, josta valtaosan pystyy tekemään yksin.

Suomessa pitää olla upporikas, jotta voi ostaa palveluksia ulkopuolisilta. Jos tekee itse, pääsee melkein pääministerin ansioille (ulkomailta järjestyneet hillotolpat ovat sitten jo eri asia). Taloustieteen isähahmo Adam Smith opetti Kansojen varallisuus -kirjassa 1776, että varallisuuden kasvun taustalla on erikoistuminen: erikoistumalla ammatteihin ja työtehtäviin tuottavuus ja tulot kasvavat. Lääkärin ei kannata olla samanaikaisesti suutari ja kalastaja. Suomessa on kuitenkin sellainen verohelvetti, että Smithin opetukset eivät päde: kaikki mahdollinen kannattaa tehdä itse. Remontoi itse asuntosi. Korjaa ja huolla itse autosi. Leikkaa itse nurmikkosi. Tee itse ruokasi. Hoida itse metsäsi ja muu omaisuutesi. Kirjanpitosi. Matkajärjestelysi. Niin sanottu verokiila on jopa yli 100 prosenttia (keskimääräisillä palkkatuloilla marginaaliveroprosentti on 50 %, keskimääräinen implisiittinen kulutuksen veroaste 30 % ja työnantajan sosiaalikulut 25%). Ehkä kouluissakin kannattaisi käyttää osa pakkoruotsin ja lintuopin tunneista käytännön remontointitaitojen opettamiseen.

No, joskus ihmettelee, kannattaako Suomessa ylipäätään mikään. Metsän omistajana on vähemmän motivoivaa katsella hirvien syömiä taimikoita; vuosi toisensa jälkeen sama rumba. Metsiin, ovat ne sitten minkälaisia jänkiä tahansa, ei nykyään voi istuttaa kuin kuusta. Kai tavoitteena on siirtää metsätalous kokonaan Etelä-Amerikkaan. Hirvikolareita on vuosittain 5500, ja niissä loukkaantuu lähes 200 ja kuolee 3 ihmistä vuodessa (joskus jopa 12). Ja miksi? Siksi, että joillain on kiva metsästysharrastus ja siksi, että pääkaupungin vihreässä kuplassa elävät voivat kerskua maailmankokouksissaan saaneensa hirvimäärän nostettua 200 000:een. Väliäkö sillä, että hirvi ja alligaattori ovat aktivisteille yhtä tuttuja luonnossa. Metrossa niitä näkyy yhtä vähän. Suomalaisessa markkinataloudessa maksaja (työn tekijä) ja kuluttaja (etujen saaja) eivät oikein kohtaa toisiaan. Meillä voi nauttia vapaa-ajasta ja harrastaa muiden kustannuksella ja voi kerätä itselleen moraalipisteitä muiden kärsimyksistä. Kunhan vain arvot ovat kohdallaan.

Matti Viren
taloustieteen professori Turun yliopistossa (emeritus)


 

Pari hyvää tietoiskua hirvituhoista:
http://www.talouselama.fi/uutiset/nakemys-metsaalalta-hirvien-sopivasta-maarasta-suomessa-viisi-korkeasaaressa-ja-viisi-ahtarissa-6659046
https://www.google.fi/search?q=Liikennevirasto,+Hirviel%C3%A4inonnettomuudet+vuonna+2015&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=UKNOWfnJGOLA6QTpgYQ4

 

Matti Viren ma 26.06. 10:21

Matti Viren

Matti Viren Turun yliopiston professori (emeritus)

tuoreimmat

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08. 23:44

Miten rikkaita olemmekaan!

to 13.05. 20:26

Loppuuko lama kahdella miljardilla?

ke 07.04. 22:02

Gallupit eivät äänestä, vai äänestävätkö?

ke 18.11. 17:06

Paluu menneeseen

su 27.09. 22:59

Kumma, kun rikkaat aina vaan rikastuvat

la 22.08. 23:52

Velkaannu ja pelasta maailma!

ma 10.08. 22:15

Suomen tavoitteena on, vai onko sittenkään mitään?

ti 21.07. 20:52

Paljonko Suomi maksaa?

ke 01.07. 22:52

Kuka pelastaa kunnat?

to 21.05. 23:15

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44