Blogi: Reijo Tossavainen, la 10.06.2017 19:36

Perussuomalaiset haluavat tekoja. Puheiden aika on nyt ohi.

Ennakoin, että Perussuomalaisten puoluekokouksessa puolueen jäsenet tulevat valitsemaan puheenjohtajaksi Jussi Halla-ahon. Yllätys kuitenkin oli, että valinta tuli niin selvällä äänten enemmistöllä.

Myös varapuheenjohtajat vaihtuivat. Laura Huhtasaari, Juho Eerola ja Teuvo Hakkarainen saivat hekin runsaasti ääniä.

Vain puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo jatkaa. Jarmo Keto oli vähällä yllättää. Äänimäärien ero oli pieni.

Puolueen johto vaihtui poikkeuksellisen rajusti. Ja vain siksi, että jäsenet haluavat muutoksen. He haluavat kääntää täysin uuden sivun puolueen historiassa.

Myös Keskustan ja Kokoomuksen puoluejohdolle valinnat olivat yllätys. Heillä uuden tilanteen vaikutukset ovat harkinnassa.

Harkintaa helpottanee tieto, että Perussuomalaisten entinen ja uusi puoluejohto ovat sitoutuneet nykyisen hallitusohjelman taakse.

Hallituksen koossapysymistä puoltaa sekin, että hallituskumppaneille soteratkaisun loppuun vieminen on erittäin tärkeä asia.

Joka tapauksessa seuraavien vaalien jälkeen Perussuomalaiset tulee noudattamaan kivenkovaa oppositiopolitiikkaa.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa on odotettavissa jytkyjen jytky.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

Reijo Tossavainen la 10.06. 19:36

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02. 09:16

Äänestäjänä sinä voit tehdä oman arvovalintasi!

ke 06.02. 12:34

Journalisti-lehden päätoimittaja: "Me vaikutamme äänestyksen lopputulokseen"

to 31.01. 22:52

Orpo ja Rinne pettävät agendajournalistien tuella

ma 21.01. 11:12

On sinisten kotiinpaluun aika

la 19.01. 18:54

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01. 16:09

Arvopohja petti - oikeusvaltion pohja murenee

pe 04.01. 10:41

Muutosvyöry Euroopassa vain kiihtyy vuonna 2019

ma 31.12. 14:29

Ruotsiin ei ole turvallista matkustaa!

ke 26.12. 11:00

Päiden irtileikkaamiset eivät hetkauta Suomen päättäjiä

su 23.12. 18:49

blogit

Vieraskynä

Miten Amerikan eliitti jakoi kansan kahtia

la 02.02.2019 00:40

Juha Ahvio

Isänmaa tänään -ohjelmasarja alkaa Radio Patmoksen taajuuksilla

la 09.02.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Keskusta ja Kokoomus lahjoittaisivat verorahamme EU:n käytettäväksi

to 14.02.2019 22:05

Jukka Hankamäki

Ystävänpäivän tietovuoto: Vaalikirja

to 14.02.2019 22:09

Petteri Hiienkoski

Demokratia ja uskonnonvapaus edellyttävät sananvapautta

su 10.02.2019 04:15

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Rajatonta välinpitämättömyyttä

pe 08.02.2019 19:19

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kantasuomalaisia syrjitään yo-kirjoituksissa järjestelmällisesti

la 26.01.2019 22:07

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Hoiva-Frankesteinin hirviö

ke 13.02.2019 17:08

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YK:n ilmastoagenda on läpimätä

pe 25.01.2019 09:00

Heikki Porkka

Pahuuden kultin palvonta palvelee liittovaltion tavoittelua

to 14.02.2019 10:18

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

"Ilmastokriisi, josta et ole kuullut"

ti 05.02.2019 16:28

Reijo Tossavainen

Tee oma arvovalintasi ja äänestä!

ma 11.02.2019 09:16

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Uuden aikakauden alussa

to 14.02.2019 22:07

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40